Tasapainoton

4. luku

Kyllähän Coral oli sen jo aavistanut, mutta kun Thomas sanoi sen siinä, suoraan päin hänen pieniä kasvojaan, siitä tuli totisinta totta.

-Minua purtiin vuosi sen jälkeen, kun viimeksi nähtiin, mies vielä lisäsi.

-Sattuuko se? Coral hätkähti itsekin mitä oli kysynyt, ja jatkoi erittäin hermostuneena, -Siis muuttuminen?
Tyttö ihmetteli kuinka ihmeessä hän pystyi seisomaan siinä, eikä juossut karkuun. Jostain syystä hän kuitenkin luotti Thomasiin ihan hippusellisen, joten hän halusi kuulla mitä sanottavaa tuolla oli.

-Alussa kyllä, mutta ei enää, Thomas huokaisi.
-Olisi mukava näyttää sinulle, esitellä taitojani sutena, ja vaikka mitä muuta, mutta en valitettavasti voi. Kun päästän suteni valloilleen, oma mieleni siirtyy.. Hm, taka-alalle. Silloin en välttämättä pysty kontrolloimaan itseäni kovin hyvin, etenkään näin lähellä ihmisasutusta.

Coral tuijotti koko ajan tiukasti miehen silmiin, jotka olivat häiritsevän kirkkaat, ihan niinkuin hänelläkin.
Heidän välilleen laskeutui kiusallinen hiljaisuus, ennenkuin Coral käänsi katseensa taas kaivon suuntaan.
-Oletko törmäillyt vielä scorpiooneihin?

Tyttö näki sivusilmällä kuinka Thomas hätkähti hieman kysymystä.

-Öh, en.
Mies hieroi niskaansa selvästi ajatuksiinsa vaipuneena.

-Tuota..

-En.

-Mitä? Enhän minä edes ehtinyt kysymään mitään!

-En ole "käyttänyt voimiani" tai ollut "erikoinen".

-....

-Enkä ole parantanut ketään. Äiti ei ole antanut minulle muita kuin puuronkeittäjä-tittelin. En saa olla edes mukana missään parantamis-jutuissa. En saa edes käydä äidin työhuoneessa kuin hätätapauksissa!

-Mistä arvasit että kysyisin?

Coral kääntyi taas Thomasiin päin. Hänen silmänsä olivat kauhean surulliset, ihan kuin miestä olisi harmittanut Coralin puolesta.

-Ajattelin vaan, että saattaisit miettiä sitä, hän sanoi ujona.

-Kuule, mielestäni siihen on tultava muutos, ties kuinka monen ihmisen elämän voit vielä pelastaa! Thomasin silmät kiilsivät innostuksesta ja kunnioituksesta.
-Tule, mennään sanomaan äidillesi, että antaa sinun tästä lähtien auttaa, se on sentään vähintä mitä voin tehdä!

Coralin hymy nousi korviin asti, mutta laski melkein heti samaa reittiä takaisin.
-Mutta minä lähden täältä, hän kuiskasi.

-Mitä? Milloin? Thomasinkin kasvot nyrjähtivät nurin päin.

-Minä menen naimisiin Thomas, Coral piipitti vielä hiljaisemmin. Häntä nolotti, vaikkei siihen oikeastaan ollut syytä, sehän oli hänen oma päätöksensä.

Thomasin silmissä välähti. Hänen ilmeestään ei saanut selvää, hän näytti osin järkyttyneeltä, osin surulliselta, vihaiselta, hämmentyneeltä ja vakavalta.

-Onko elämäsi muka onnetonta?
Okei, tuota ei Coral osannut odottaa. Hän katsoi säikähtäneenä Thomasia, joka katsoi jonnekkin tytön pään viereen.
-E-ei ole, mutta se oli hyvä tarjous ja~ Coral ei saanut lausettaan loppuun, kun mies katsoi häntä silmiin, kohottaen toista kulmakarvaansa.

-Tarjous?
Coral pystyi kuulemaan miehen äänestä tihkuvan huvituksen.
Tyttö alkoi kierittää etusormensa ympärille yhtä hänen villiä punaista suortuvaansa, -hän teki niin aina kun oli hermostunut-, ja vaihtoi painoaan jalalta toiselle.

-Kuule. Minulla on tiettyjä haluja, ja ykkösenä niistä on luultavasti se, että saisin nähdä maailmaa, eikä sitä näe täällä. Jokaisella Vuorelaisella on tietty toimi, jolla hän elättää itsensä, ja ehkä perheensä. En halua 16-vuotiaana lapsia, en halua synnyttää kahtatoista poikaa, vain sen takia, että saisin työvoimaa ja apuja itseni elättämiseen. Ei, minä haluan elää, haluan elää jossain missä joku edes arvostaisi minua, pitäisi ajatuksistani, ehkä ajattelisi minun olevan viehättävä ja fiksu, eikä pitäisi minua outona tai "kummallisen näköisenä". Nyt minulla on tilaisuus, joku arvovaltainen on kiinnostunut minusta, mikä on ihan hullua! Hän pitää minua hauskana ja kauniina, joka on ennenkuulumatonta!