Is this love

5

Jonkun silmissä tamä saattaisi näyttää hauskalta yhtälöltä. Mä istun sohvalla filtin alla, hörpin vähän väliä jäähtynyttä teetäni ja tuijotan silmät itkusta turvonneina ulos tyhjyyteen. Frans taas nojailee seinään ja tuijottaa mua. Hänestä näkee että vaikka tekisin mitä hän ei tajuaisi sitä, sillä hän niin omissa maailmoissani. Niin kuin varmaan mäkin.

Harmi vaan olen aina ollut kerrassaan surkea ratkomaan yhtälöitä.

"Frans", sanon, huomaan olevani oikeassa sillä joudun toistelemaan hänen nimeään muutaman kerran saadakseni hänen huomion.

"Aa, nii joo mitä", Frans hypähtää hereille ja alan väkisin nauraa. "No mitä nyt."

"Sä oot vaan niin söpö ku oot omis maailmoissas", naurahdan.

"Arvaa mitä", Frans sanoo ja hyppää viereeni sohvalle. "On ihanaa kuulla sun nauravan."

Niinpä en nauranut tai hymyillyt melkein ollenkaan viimeisen vuoden aikana. Tiesin nyt ensimmäistä kertaa että kaikki järjestyisi. Tai no toivoin.

"Hetkone, mitä kello on, eiks sun pitäis jo mennä et ehit nähä vanhempas", sanon hätäisesti.

"Joo pitäis, nähään sit illal", Frans sanoi siirtyessään eteiseen.

En voi sille mitään, odotan iltaa liikaa siihen nähden että Franssille olemme vain kavereita. Käytyäni nopeassa suihkussa levitön naamaani meikki voiteen, vähän aurinko puuteria, peitän tummat silmän aluseni, teen rajaukset ja lisään vähän ripsaria. Sen jälkeen siirryn vaatekaapille mikä on ulko-oven luona. Valitsen sieltä päälleni mustan crop topin, kirjavan vähän polvien yläpuolelle ulottuvan hameen, farkkutakin ja mustat vanssit. Haen nopeasti mustan laukun, johon laita meikkipussin, kännykän ja kukkaroni. Varmistettuani Franssin osoitteen Googlaan reitin ja nappaan liuku värjätyn cruiserini kainaloon. Käyn vielä nopeasti äidilläni ilmoittamassa että menen edeltä cruiserilla. Niin sanotut juhlat pidetään Franssin kotona. Hän asuu hienolla omakoti alueella. Sinne on täältä matkaa vähän alle kymmenisen kilsaa. Onneksi mulla ois kuitenkin puol tuntii aikaa ennen kun siellä pitäis olla. Ilma on edelleen yllättävän viileä vaikka nyt on jo melkein toukokuu.

Cruisailtuni noin kymmenisen minuuttia päätän ostaa jotain pientä syötävää kaupasta sillä olen syönyt vaan omenan ja kaksi mukia teetä. En syö koskaan koulussa. Pysähdyn seuraavan ruokakaupan eteen jonka huomaan ja juoksen sisälle. En tiedä yhtään mitä haluaisin, joten löydän itseni hetken haahuilun jälkeen hedelmä osastolta. Nappaan mukaan banaanin ja mandariinin. Suuntaan kohti kassaa kunnes nään ovesta sisään tulevan Emilyn. Emilyn perässä tulee poika, jonka tunnistan rinnakkais luokkalaiseksemme. Pojan nimi on muistaakseni Leo. Emily nappaa Leon kädestä kiinni, vetää luokseen ja suutelee tuota suulle. Päätän olla välittämättä noista kyyhkyläisistä ja kävelen katse maassa kassalle ja maksan ostokseni. Kävelen ulos ja tullessa Emilyn ja Leon kohdalle Emily vetäytyy äkisti suudelmasta ja katsahtaa muhun. Kaikesta on jo vähän alle vuosi, mutta silti katsoessani Emilyä huomaan surun hänen silmissään. Tunnettiinhan me päiväkodista asti ja oltiin oltu aina kuin paita ja peppu. Meitä ei vaan kerta kaikkiaan saanut irtitoisistaan. Miettiessä pelkään alkavani taas itkeä, joten jouksen ulos otan cruiserini alle ja rullaan pois. Lähdin selvästikkin väärään suuntaan kaupalta joten viidentoista minuutin kuluttua olen Franssin talon luona.