Is this love

6

Koputan oveen ja hetken päästä nään Franssin iloiset kasvot.

"Joy, viimein mikä kesti?" Frans tuhahtaa.

Vastaukseksi tyydyn vaan nostamaan cruiseriani. Juhlat ovat ilmeisesti heidän takapihallaan. Siirryin talon läpi takapihalle jossa on monia pöytiä. Ihmisiä ei ollut vielä kamalasti siihen nähden että juhlat alkaisivat viiden minuutin kuluttua. Frida istui yhdessä pöydässä yksin ilmeisesti odottaessa kavereitaan. Casper pomputteli palloa talon seinustalla. Franssin vanhemmat taas juttelivat jo saapuneiden vieraiden kanssa. Kävelin Franssin kanssa kohti vapaata pöytää.

"No mitä kuuluu", Frans sanoo ja haroi vapaalla kädellä hiuksiaan.

"Aika lailla samaa kun tunti sitten", naurahdin. "Tai muuten samaa, mutta kävin nopeasti kaupassa ja törmäsin Emilyyn siellä."

"No, puhuiks te jotain?" Frans kysyy. Pudistan päätäni. Luuliko Frans oikeasti että tosta vaan voisin puhua jollekkin muulle. Jollekkin ketä oli osa mun elämää sillo. Tai no kylhän mä Franssille puhun.

"Frans", Hänen äiti huutaa yhtäkkiä ja viittoo poikaa luokseen. Frans irvistää nopeasti ja lähtee äitinsä luokse.

En halua jäädä yksin keskelle pihaa, joten päätän lähteä Fridan luo. Javssonit on aina ollu mulle kuin toinen perhe. Voin olla täällä kuin kotona. Olen nukkunut satoja kertoja heidän vierashuoneessaan. Niin kuin sanoin Frans on mulle kuin isoveli. Pääsen pöydän luo jossa Frida istuu. Hän ei ole edes huomannut tuloani. Joten päätän vain istuutua häntä vastapäätä.

"Frida, Frida", alotan sanomaan mutta joudun huutamaan lopun. Täysin samallainen kuin veljensä.

"Mitä, täh", Frida nytkähtää tähän maailmaan.

"Olit omissa maailmas", naurahdan.

"Mitä kuuluu, siit on jo ikuisuus kun oot viimeks käyny tääl", Frida sanoo. Se oli totta viime käynnistäni oli kulunut yli puoli vuotta.

"No mitäs täs", sanon ja kohautan olkiani. Ihmeellistä miten jollekkin pystyn puhumaan aivan normaalista ja jollekkin puhuminen saa mut sortumaan täysin. "Onks mukavaa kun Frans on palannut."

"Onhan se ihan, emmä oikeen tiiä", Frida sanoo mutta ei ole oma pirteä itsensä. "Joo älä sano etten oo pirtee, mä ja Charlie riideltiin taas."

"Taasko?" Ihmettelen, he ovat olleet yli kaksi vuotta yhdessä ja riitelevät melkeinpä joka viikko.

Huomaan Franssin kävelevän meitä kohti. Piakkoin hän on jo istuutunut viereeni.

"Taisit karistaa vamhemmat kannoiltasi", sanon.

"Juurikin näin. Meni pidempään kun aattelin", Frans nauraa ja ojentaa mulle cola tölkin.