Pakotie

3. Lennä vapauteen

Helsinki-Vantaan lentokenttä kuhisi. Ihmiset kiemurtelivat käärmemäisinä jonoina toistensa lomitse ja perässä raahattavien matkalaukkujen kuoro sävelsi jylisevän sinfonian. Lauseenpätkät ja lasten parahdukset sotkeutuivat toisiinsa, jatkuva, levoton liikehdintä sai silmäni solmuun. Lentokenttä oli aistien ylikuormitus, jota olin niin kauan kaivannut. Mikään ei ollut enää harmaata. Vilkaisin viime tingassa ostamaani lentolippua ja levottomuus kouraisi vatsanpohjaa. Minä olin lähdössä Sacramentoon, Kaliforniaan. Olin valinnut ensimmäisen lennon, minne vielä kyytiin kerkesin ja tässä oli tulos. Sekä lähtöselvitys että turvatarkastus olivat takana ja ensimmäistä kertaa vuorokauteen minulla oli aikaa pysähtyä ajattelemaan. Yritin etsiä sisältäni paniikkia, pelkoa, surua, jotain. Tunteiden tilalla oli vanha, tuttu levottomuus. Olin taas liikkeellä.

Lapsena olin ollut hyvin levoton ja paikallaanolosta johtuva turhautuminen oli purkautunut häiriökäyttäytymisenä. Minua oli juoksutettu erilaisissa ADHD-testeissä, mutta sitä se ei ollut. Keskittymiskykyni oli moitteeton ja menestyin koulussa erinomaisin arvosanoin. Levottomuus velloi sisäpuolella, eikä vaikuttanut tehtäviin tai työskentelykykyyni. Se oli kuin meri, joka työnsi minua paikasta toiseen, eikä antanut minun juurtua. Ehkei minulla edes ollut juuria, jotka kahlitsisivat minut maahan.

Edithin tavattuani ajattelin, että hän saisi minut asettumaan. Tukahdutin levottomuuden ja pakottauduin elämään Edithin kellontarkkaa elämää. Nyt vasta tajusin kuinka väärin olin tehnyt meitä kumpaakin kohtaan. Edith ansaitsi juurtuneen, kliinisen miehen. Minä olin liian huolimaton ja levoton jaloistani. Edithin suurin haave oli lapsesta asti ollut se omakotitalo ja kaksi lasta, minun lapsuuteni onnellisimmat muistot liittyivät kaikki matkantekoon. Lentokoneessa fyysinen minä kulki kerrankin samaa tahtia ajatusteni kanssa. Minut oli luotu kulkemaan.

Saniteettitiloissa pysähdyin katsomaan omaa peilikuvaani. Hiekanvaaleat hiukseni olivat sekaisin ja mahdollisimman kaukana klassisesta, taaksevedetystä  bisnesmies-mallista, millaiseksi se oli leikattu. Silmäni olivat kissamaisen kapeat ja vihreät. Ne tuijottivat minua takaisin muotoiltujen kulmien alta. Leuan sänki oli kasvanut tavallista pidemmäksi varjostamaan korkeita poskipäitäni. Alahuulessa näkyi punainen jälki Edithin sormuksesta ja oikeaan poskeen oli muodotumassa haalea mustelma. Olin hyvässä kunnossa johtuen tavastani purkaa henkistä kuormaa fyysisellä työllä. Päälläni oli musta huppari ja tummanharmaat collegehousut, jotka olivat rypistyneet lentokentän penkillä torkkumisesta. Valkoiset converset olivat harmaantuneet eilisestä vaeltelusta. Virnistin itsekseni. Pitkästä aikaa tunsin näyttäväni itseltäni.

Kun maa loittoni lentokoneen pyörien alta ja korvat huusivat hoosiannaa, minä heräsin eloon. Istumapaikka oli ahdas 186-senttiselle varrelleni, kuulin kuulokkeidenkin läpi takanani istuvan lapsen uhmakohtauksen, mutta en voinut lakata hymyilemästä. Henki ja ajatus kulki. Olin päässyt pois ja nyt olin taas omalla, satunnaisella radallani.

Viimeisin ulkomaanmatkani oli kihlajaismatkamme Pariisiin. Matkan aikana Edith kerkesi valittamaan lentokentästä, lentokoneesta, lentokoneruoasta, minusta, kanssamatkustajista, lentäjästä, lentoemännistä, istuimista, pilvistä, minusta, hotellista, hotellihuoneesta, minusta, ravintolasta, ruoasta, ravintolan wc:stä, tarjoilista, minusta, viinistä, Pariisista, Eiffelin tornista, minusta, ranskalaisista, minusta ja minusta. Näin tiivistettynä. Sen jälkeen en ollut enää halunnut mennä hänen kanssaan minnekään, eikä hän ollut päästänyt minua yksinään. Ennen häntä minulla oli aina joku matka tiedossa. Perheen lomamatkat, vaihto-oppilasvuosi, interrail-reissut, kaveriporukan bileretket ja omat äkkilähdöt. Rahaa paloi ja välillä jouduinkin kinuamaan reissurahaa vanhemmiltani, mutta pääosin rahoitin matkat itse. Kesätyöpalkka vaihtui hetkessä lentolippuihin ja motellihuoneisiin. Se oli kaikki mitä elämältäni halusin. Uusia kulttuureita, tuntemattomia teitä ja kummallisia kieliä. Historiaa, vieraita tapoja ja tutustumista. Erilaisia makuja, hassuja sanoja ja ihmeitä aamusta iltaan.

Koneen pyörät tapasivat kiitoradan ja jännitys sai ihoni kananlihalle. Tästä se alkoi. Uusi aika. Takani istunut piltti aloitti tutuksi tulleen virtensä ja potki selkänojaani. Ihmiset alkoivat keräillä käsimatkatavaroitaan ja vilkuilla toisiaan syrjäkarein silmissään odottavaa jännitystä. Nousin vaivoin ylös kangistuneilla raajoillani ja venyttelin hartaasti. Kiemurtelin kanssamatkustajien kanssa ulos koneesta. Suljin silmäni Kalifornian auringon edessä. Tästä se kaikki alkoi.