Seuraavana päivänä Lottie saapui hoitamaan poikaa ja minä lähdin Justinin kanssa ajelulle. Hän nimittäin tuli hakemaan minua moottoripyörällä...
"Moi!" huudahdin ja kävelin kadun toiselle puolelle hänen luokseen.
"Moikka. Näytät hyvältä, niinku aina." hän sanoi hymyillen.
"Kiitti.. samoin. Wau! Tää on upee!" ihastelin prätkää.
"Hyppää kyytii." hän sanoi, ojensi kypärän ja lähdimme.
En yhtään tiennyt minne olimme menossa, Justin vain ajoi ja ajoi. Lopulta, kun olimme melkein keskellä ei mitään. Hän hidasti vauhtia. Saavuimme pieneen Englaitilaiskylään.. se oli kotoisa. Hän ajoi "keskustaan" ja pystäytti erään pienen putiikin kohdalle.
"Mikä paikka tää on?" kysyin ihmeissäni.
"Ollaan pikku kylässä nimeltä Godalming." hän sanoi ja otti kypärän päästään.
Nousin ylös pyörän selästä ja aloin riuhtoa kypärää päästäni. Hän näki, että minulla oli vaikeuksia sen kanssa, joten hän auttoi...
"Noin." hän sanoi ja pystyin taas hengittämään.
"Kiitti. Mut miks me oikee ollaa tääl?" sanoin hämilläni ja yritin siistiä tukkani siedettävään kuntoon.
"Tää on mun kotikylä... ja tossa on mun isän, tai siis edesmenneen isän kahvila. Isä oli ranskalainen, vähän niinku toi nimiki jo kertoo..." hän selitti.
"Ai... Oon pahoillani." sanoin, vaikken yhtään tiennyt mitä pitäisi sanoa.
"Ei se mitää. Siitä on jo aikaa... Mennääks sisäään?" hän kysyi ja astuimme pieneen ranskalaiseen kahvilaan. Se oli kotoisa paikka, todella kiva.
Justin kertoi, että hänen olisi pitänyt jatkaa kavilan pyöritystä, mutta ei vain pystynyt siihen. Hän oli tuolloin 18 vuotias, eli noin 5 vuotta sitten. Hänen äitinsä ja siskonsa olivat suuttuneet hänelle todella paljon ja siitä lähtien heidän välinsä ovat olleet hyvin tulehtuneet... He joutuivat myymään kahvilan jollekkin ostajalle. Hän ei ole sen koommin pitänyt yhteyttä perheeseensä.
"En edes tiedä asuuko äiti tai mun sisko, Ashleigh enään tässä kylässä.... Teksin mitä vaan, että saisin korjattua tilanteeen. Ostaisin tän kahvilan heti vaan jos voisin, mutta en voi...." hän sanoi alakuloisena.
"Ymmärrän..." sanoin ja pyörittelin teelusikkaa kupissa.
"Halusin..." hän aloitti, katsoi silmiini ja laski katseensa lattiaan.
"Niin..?" kysyin uteliaana.
"Halusin näyttää sulle, että mistä mä oon tullu. Haluun et tiiät kuka mä oikein oon." hän sanoi ja tarkkaili ilmettäni.
"Voi sua... tää oli tosi kiva juttu. Tän mä halusinkin nähä ja kuulla, että sä oikeesti haluut et me tutustutaan ns. "uudestaan". Alotetaan puhtaalta pöydältä." sanoin hymyillen.
Justinin naamalle levisi hymy.
"Kiitos." hän sanoi, tuli istumaan viereeni ja halasimme.
Lopulta pääsimme jatkamaan matkaa ja Justin ajoi vanhalle kotitalolleen. Postilaatikossa luki hänen sukunimensä, eli hänen perhe asui vieläkin samassa talossa...
"Mennäänkö morjestaa?" huusin kypärän sisältä, hän pudisti päätään ja ajoi pois. Olin näkevinäni ikkunassa naisen...
Lähdimme takaisin kohti Lontoota ja pysähdyimme samalla eräässä suuressa ostarilla, koska minun oli löydettävä Louisille synttäri lahja.
"Onks nää oikeesti hyvät vai tyhmät? Mä ainaki tykkään ja nää kyl sopis pojalle..." sanoin Justinille vauvojen converseista. Mielestäni ne olivat söpöt.
"Hahah... on hyvät!" hän sanoi iloisena ja nauroin itsekkin itselleni, sillä olin miettinyt samaa asiaa jo melkein puoli tuntia.
"No eiköhän mennä kas..." aloitin, kunnes puhelimeni soi. Se oli Liam... mietin hetken vastaisinko ollenkaan. Painoin vihreää painiketta.
"Moi kulta!" hän sanoi iloisesti toisesta päästä.
"Moikka! Mites siellä menee?" kysyin tekopirteästi. Hän pahoitteli, ettei ollut ehtinyt soittaa aikaisemmin, kerroimme kuulumiset ja juttelimme vähän pojasta.
"Hei Liam mun pitäis mennä, ku oon kaupassa ja oon just menos kassalle..." sanoin nopeasti.
"Joo tottakai." hän sanoi.
"No moikka!" vastasin.
"Anna?" hän vielä sanoi oudolla äänelä.
"Mm?" kysyin hämilläni.
"Kai sulla on kaikki ihan hyvin siellä?" Liam kysyi huolissan.
"Tottakai, miksei. Mut meen nyt, moikka!" sanoin ja suljin puhelun. Jäin tuijottamaan hetkeksi kännykän näyttöä. Tajusin, että minun olisi kerrottava Liamille, että Justin oli taas ystäväni. Mutta tiesin, että hän ei hyväksyisi sitä joten.... en vain pysty. Vielä.
Justin keskeytti mietteeni, hän tiesi tarkalleen mitä ajattelin ja kysyi:
"Tietääkö hän?"
