Verenpunainen lilja

I

Lockwoodin kartano, jossa setäni Charles Gainsbourgh juhli 79. syntymäpäiväänsä, oli kuin suoraa kauhuromaanista. Se oli iso ja hyvin kolkko. Kartanon maiden liepeillä oli jopa hautuumaa, mikä teki paikasta entistäkin pahaenteisemmän. Charles oli joskus nuorena vaimoineen asunut Lockwoodin kylässä kartanon maiden liepeillä ja valinnut siksi kartanon juhlapaikakseen.

Setäni oli miljonääri, joten hän saattoi pitää niin suuret juhlat kuin ikinä halusi. Siitä huolimatta hän oli kutsunut juhliinsa vain kuusi ihmistä: siskonsa Rose Gainsbourghin, ystävänsä Ronald Redgraven opiskeluajoilta, toisen ystävänsä Robert Butlerin, johon hän oli tutustunut ensimmäisen maailmansodan aikana, William Peckin, joka oli Butlerin 20- vuotias sisarenpoika ja lapsuudentuttuni, sekä salapoliisi Harrisonin, joka oli ollut Charlesin ystävä jo monta vuosikymmentä. Niin, ja minut oli tietenkin myös kutsuttu: nimeni on Natalie Gainsbourgh ja olen yhdeksäntoistavuotias Charlesin veljentytär.

                          * * * * * *

Niinpä kesäkuun kymmenentenä päivänä kokoonnuimme Lockwoodin kartanon koreaan päärakennukseen. Charlesin suureksi harmiksi salapoliisi Harrison ei päässyt tulemaan, sillä hän joutui selvittämään jotain juttua Irlannissa. Niinpä me muut pidimme hauskaa keskenämme. Illalla kokoonnuimme linnan terassille  seurustelemaan turhista ja vähemmän turhista aiheista. Esittäessäni typeriä argumentteja politiikasta silmäilin vaivihkaa muita vieraita.

William oli minua vain vuoden vanhempi, mutta näytti ikäistään paljon viisaammalta ja hän olikin tunnetusti aina ollut luokkansa paras. Hän seisoi Butlerin vieressä shampanjalasi kädessään ja keskustelun lomassa katseli muita valppaana kuten minäkin. Rose höpötti koko ajan sitä sun tätä ja nauroi kireänä. Hänellä oli kaunis kukista tehty seppele ranteessaan, jonka herra Butler oli antanut hänelle arasti iltapäivällä. Hymyilin itsekseni kun ajattelin,, että vanhasta iästään huolimatta tädilläni riitti vieläkin ihailijoita. Herra Butler, joka oli Charlesin ikäinen vanha mies, poltti piippua nurkassa Williamin vieressä. Herra Redgrave puolestaan oli jäänyt omaan huoneeseensa lepäämään. Lihava hovimestari  käveli ympäriinsä ja kaatoi kaikille lisää shampanjaa. Kaikki näytti normaalilta.

Kun illallispöytä oli katettu, lähdimme parvekkeelta ruokasaliin. Täti ja muut vieraat olivat juoneet jo aika reippaasti kuohuvaa, ja he nauroivat kuin hupsut. Kävelin tädin edellä sisään ja hän kompastui niin että miesten oli pakko auttaa yhteisvoimin roteva tätini jaloilleen. Kukaan ei tosin paheksunut tätini humalatilaa, sillä myös Charles hoiperteli ja oli vähällä kaatua joka askeleella.

Ruokapöydässä ilonpito jatkui. Täti oli juonut niin paljon, että oli vähällä oksentaa lautasliinaansa. Pöytään tuotiin jatkuvasti lisää parasta ranskalaista viiniä suoraan Champagnen viinitiloilta. Jälkiruoan saapuessa herra Redgrave kohotti viinilasiaan. "Hyvät naiset ja herrat! En ole erityisen lahjakas puheiden pitämisessä, joten menen suoraan asiaan: kohottakaamme malja Charles Gainsbourghille, 79-vuotiaalle ystävällemme. Onnea ja pitkää ikää!"

Kaikki illallispöydässä taputtivat, kohottivat maljansa setäni kunniaksi ja hörppäsivät. Samassa Charles rupesi yskimään. Hänen kasvonsa muuttuivat punaisesta sinisiksi eikä hän saanut henkeä. Miehet nousivat äkkiä pöydästä ja yrittivät saada Charlesin hengen kulkemaan, mutta turhaan. Mitään ei ollut enää tehtävissä.

Silmänräpäyksessä Charles Gainsbourgh kaatui kuolleena ruokapöydälle.

Kartanon ruokasalissa oli hiirenhiljaista. "Hänen henkitorvensa tukkeutui.  Viinissä ei haise myrkky. Mikä kauhea onnettomuus", herra Redgrave sanoi ja tutki Charlesin viinilasia. Sitten hän katsoi juomaa tarkemmin, ja nosti viinistä pienen punaisen palasen ilmeisesti kukan terälehteä.

"Hyvin kummallista. Epäilen tämän palasen olevan jokin liljalajike. Seassa on varmasti myös sen siitepölyä. Charles oli vaarallisen allerginen liljoille, kaikkihan sen nyt tiesivät. Hän oli kerran kuolla, kun erehtyi leikkimään äitinsä kukkapenkissä",  herra Redgrave pohti.

"Hyvät ystävät, tuo palanen ei kyllä sattumalta ole päätynyt Charlesin viiniin. Koko kartanossa ei ole yhtäkään kukka-asetelmaa tällä hetkellä, mistä se olisi voinut hänen lasiinsa pudota, eli joku on laittanut sen hänen viininsä sekaan tarkoituksella. Pelkään pahoin, että keskuudessamme on juuri tapahtunut murha", herra Butler julisti vakavana.