Verenpunainen lilja

IV

Aamulla selvitimme juttua Harrisonin kanssa. "Käydään ensin läpi tosiseikat murhasta. Ensinnäkin, murha on tapahtunut kello kahdeksan aikaan illalla. Terassilla kanssasi olivat rouva Gainsbourgh, Charles, herra Butler ja nuori herra Peck. Herra Redgrave väitti olevan huoneessaan, mutta hän on saattanut poistua sieltä. Tarkistin eilen, hänen ikkunansa vieressä kasvaa puu, jota pitkin painavakin henkilö pääsee kapuamaan alas. Terassilta kukaan muu ei poistunut, paitsi William, joka kävi ruokasalissa. Rosella oli kädessään kukkaseppele, jossa todennäköisesti oli liljojakin.

Ruokapöydässä Charlesin molemmin puolin istuivat tätisi ja herra Redgrave. Siinä Rosella olisi ollut hyvä tilaisuus tipauttaa seppeleestään liljan palanen ja siitepölyä Charlesin lasiin. Rosella olisi motiivi: hän vihasi veljeään, joka sai vanhemmat suosimaan itseään.

Samoin herra Redgrave olisi voinut napata puutarhasta terassin vierestä liljan ja sujauttaa sen Charlesin viiniin. Charles oli mennyt Maryn kanssa naimisiin, ja murha olisi kosto siitä.

William kävi kaatamassa Robertille lisää viiniä, jolloin hän olisi voinut kenenkään katsomatta laittaa terälehden siitepölyineen setäsi maljaan.

Sitten on tietysti timantilla koristellun täytekynän häviäminen. Kaikki liittyy jotenkin yhteen. Kynän katoamisen perusteella murhaaja havittelee Charlesin miljoonia", Harrison sanoi. "Oli miten oli neiti Gainsbourgh, koska olette yhä elossa, olette suuressa vaarassa. Koska olette Charlesin ainoa perillinen, murhaaja yrittää varmasti raivata teidät pois tieltä. Poliiseista ei ole tähän hätään apua, meidän on löydettävä omaisuus ja selvitettävä murhaaja ennen kuin on liian myöhäistä." herra Harrison sanoi dramaattisesti.

Iltapäivällä lähdin kävelylle Williamin, herra Redgraven ja tätini kanssa. Saavuttuamme valkealle suihkulähteelle, William pysäytti minut. Katsoin häneen kummastuneena. "Sinuna olisin varovainen", hän sanoi matalalla äänellä niin etteivät muut kuulleet. "Charlesilla ei ole omia lapsia eli koko hänen omaisuutensa periytyy sinulle", hän huomautti. "Olen kyllä varovainen. En erityisemmin luota keneenkään juhlien vieraista", sanoin hänelle hymyillen vinosti.

"Minuun voit luottaa ja toivon koko sydämestäni, ettei sinulle käy kuinkaan. Pidä silmäsi auki minun vuokseni, ole niin kiltti", William sanoi hiljaa ja väläytti minulle lämpimän, aidon hymyn. Huomasin silloin ensi kertaa, ettei herra Peck ollut lainkaan huonon näköinen mies, päinvastoin. Hän oli itse asiassa hyvin komea tummine piirteineen. William jatkoi matkaa muiden luo ja seurasin perässä hymyillen salaa itsekseni.

Paluumatkalla kävin vielä kertaalleen kaikki tapahtumat läpi päässäni.

Murhaaja oli varastanut täytekynän. Sen täytyi siis olla tärkeä esine — tai ehkä murhaaja vain luuli sen olevan tärkeä.

Herra Harrison oli lähtenyt aikaisemmin päivällä postiin toimittamaan jotain kirjettä pankkiin, juuri kun olisin tarvinnut hänen aivojaan asian ratkaisemisessa. Herra Butler oli saanut hinkuyskän ja oli vuoteenomana. Hän oli oikeasti kipeä, sillä olin omin silmin nähnyt hänet huonona vuoteessaan. Kuudelta menin huoneeseeni ja kumosin kaikki Charlesin antamat tavarat kirjoituspöydälle. Katselin jokaista esinettä oikein tarkkaan.

Muistivihossa ei ollut piilossa seteleitä, suklaarasiassakaan ei ollut mitään, eikä puuterirasiassakaan. Petyin pahasti. Tarkistin esineet vielä uudestaan. Sitten tajusin, että puuterirasian peili oli hieman halki kulmasta. Se ei sinänsä ollut mitenkään ihmeellistä, mutta halkeama kimmelsi. Irrotin peilin vapisevin sormin.