Hän

3. Luku

Herätyskello soi. Torkutan sitä vielä muutaman kerran ennen kuin nousen. En halua nousta. Näin ihanaa unta. Herätyskello soi vielä kerran. Nyt on jo pakko nousta etten myöhästy. Nousen sängystä ja petaan sen. Ensimmäisenä menen vessaan ja pesen kasvot sekä hampaat. Sen jälkeen palaan huoneeseeni ja etsin jotain puettavaa. Laitan päälleni mustat farkut, nilkkasukat ja harmaan topin. Laitan kevyesti meikkiä ja harjaan hiukseni. Vilkaistessani kelloa huomaan sen olevan jo paljon. Kiirehdin syömään ja syön nopeasti pienen ja kevyen aamupalan. Ehkä pärjään sillä kouluruokailuun asti.

Lähden kävelemään nopeasti kouluun. Kun pääsen koulunpihalle soi kello juuri sisälle. Minä en välttämättä myöhästy. Pääsen lokerolleni ja laitan nopeasti tavarat lokeroon ja otan tarvittavat kirjat mukaani. Pääsen luokkaan ajoissa ja huomaan Sebastianin istuneen minun paikkani viereiselle pulpetille. Kävelen normaalisti katse maassa paikalleni. "Hei", Sebastian tervehtii. "Luulin jo ettet tule tänään kouluun, kun sinua ei näkynyt missään", hän jatkaa. "Moi, joo olin melkein myöhästyä, mutta tässä sitä nyt ollaan, heh", vastaan hänelle ja hymyilen. Opettaja astuu luokkaan. Nyt on matematiikan tunti.

*Koulupäivän jälkeen*

"Haluatko tulla meille?" Sebastian kysyy minulta, kun kävelemme pois luokasta. "Joo voinhan mä tulla, täytyy vaan soittaa ensin äidille ettei se ihmettele et missä mä viivyn", vastaan hänelle ja yritän peittää innostukseni. Soitan äidille ja kerron meneväni Sebastianille. Kerron myös, että aion syödä siellä, jotta äidin ei tarvitse jättää ruokaa minulle. Äiti on hieman ihmeissään, mutta hyväksyy asian kyllä.

Kävelemme Sebastianin kanssa heille, sillä sinne ei ole koululta pitkä matka. "Miten sä oikeen päädyit tänne?", kysyn häneltä. "Emmä oikeen tiiä itekkään. Vanhemmat halus vaihteluksi muuttaa jonnekkin pois New Yorkista", hän vastaa vinosti hymyillen. Hänen hymynsä on niin ihana. Ja voi luoja, että rakastan hänen silmiään. "Mikäs sua nyt hymyilyttää?", hän kysyy kun huomaa, että hymyilen. Ei hitto, hymyilinkö minä. En tajunnutkaan sitä itse. "Eeei mikään", vastaan ja naurahdan.

Pääsemme Sebastianin luokse ja hän pysäyttää minut ovelle. "Hmm, vanhempani saattavat olla hieman innokkaita kun näkevät sut, joten älä säikähdä", hän kertoo. Nyökkään ja se kelpaa hänelle vastaukseksi. Niinpä menemme sisälle.

Word count: 325. Mitä piditte tästä luvusta? Nämä ovat vieläkin hieman huonoja, mutta ehkä sitä oppii paremmaksi vain ja ainoastaan kirjoittamalla :)