Mitä jos Tulitähti ei olisi tullut metsään?

Osa 17

"Aika on tullut. Sinun täytyy lähteä hakemaan yhdeksän henkeäsi." Täplälehti kuiskasi lempeästi ja sipaisi tuuhealla hännällään Kultakukan lapaa.
"Hyvä on, tule mennään!" Kultakukka maukaisi ja säntäsi metsään parantaja kannoillaan. He juoksivat Myrskyklaanin reviirin halki aina Tuuliklaanin rajalle asti. "Toivottavasti he eivät häiritse meitä nyt." Tuleva päällikkö maukaisi. "Tuskinpa, mutta ollaan silti varuillamme ja kuljetaan tuulen alapuolella." Täplälehti sanoi hiukkasen huolestuneella äänellä. Matka sujui kuitenkin mutkitta. Naaraat kiisivät kostean nummen halki jalat tuskin hipoen maata. Pian he saapuivat Emonsuulle. Kissat tunkeutuivat pimeän tunnelin läpi Kuukiven luolaan. "Kosketa kiveä kuonollasi." Täplälehti ohjeisti lempeästi ja katsoi vierestä Kultakukan vaipuessa uneen. ☆
Kultakukka heräsi kauniin hohtoisessa metsässä. Linnut lauloivat ja läheinen puro pulppusi iloisesti. Äkkiä naaraan ympärille alkoi kerääntyä tähtienhohtoisia kissoja. "Tervetuloa." Yksi heistä naukaisi. "Sinitähti!" Kultakukka kiljaisi ilosta ja loikki surmatun päällikön luo. "Et tiedäkkään miten olen ikävöinyt sinua Sinitähti." Hän maukaisi ja vetäytyi hiljaa taakseppäin. "Olemme kaikki kovin ylpeitä sinusta." Tähtikissat maukuivat yhteen ääneen. Pian joukosta erkaantui valkoinen leveälapainen kissa, Valkomyrsky. Hän oli taas nuoruudensa voimissa ja asteli kepeästi kohti Kultakukkaa.
"Tällä hengellä annan sinulle rohkeutta."