novelleja

hauras

Tunsin itseni hauraaksi. Lasipatsaaksi, joka pirstoutuisi miljooniin osiin mikäli se putoaisi koriste-esineiden täyttämältä hyllyltä.

Sormet hipaisivat yksitellen kirjojen kansia. Käänsivät sivuja ja yhä enemmän ja enemmän sanoja tuli esiin. Osa niistä pujottautui mieleen. Kuin ohuempaakin ohuemmat langat ne pyörittelivät itseään ympäriinsä, risteilivät ja ohittivat toisiaan niin kauan, että ne olivat täydellisessä solmussa.

Ja niin olivat ajatuksenikin. Ne suhahtelivat niin huimalla vauhdilla aivojen sisällä, että olin vähällä horjahtaa niiden voimasta. Otteeni pöydästä piti, vaikka en aluksi saattanut käsittää sitä.

Mutta ajatukset eivät olleet vielä lopettaneet, ja minä horjahdin sittenkin. Olin kuin ajan kellastama pergamentti, joka koskettaessa muuttui tuhkapilveksi ja katosi pölynä ilmaan.

Minä olin se lasipatsas, joka särkyi.