We found each other, after all these years (finnish)

Osa 33

•Fanny•
Auringonsäteet puskevat sälekaihtimien läpi huoneeseeni, jonka takia herään. En saanut unta, joten olen erittäin väsynyt.
Kömmin, kuitenkin ylös sängystä ja repäisen tuolini selkänojalta vaaleanpunaisen aamutakkini, jonka laitan ylleni ja löntystän keittiöön.
Äiti ja isä istuvat pyödän ääressä kahvikuppien kanssa ja näyttävät yliväsyneiltä.
"Missä Fiona?" Kysyn.
"Ei tullut kotiin" äiti vastaa ja alkaa nyyhkyttää. "Valvoimme koko yön odotellessamme häntä" isä kertoo ja nousee halaamaan äitiä.
Fiona on kadoksissa ja se on minun syytäni. Vain ja ainoastaan minun syytäni.
"Kaikki on mun syytä..." mutisen ääni väristen. "Mä raivosin sille eilen ja käskin sen häipyy. Mä oletin et se menis takas Gunnarseneille, mut ei. Mä oon nii pahoillani!" Kyyneleet valuvat pitkin poskiani niin, kuin vesiputoukset.
"Voi Fanny kulta! Onko sinulla mitään käsitystä missä hän voisi olla?" isä kysyy ja siirtyy äidin luota minun luokseni. Pudistan päätäni.
"Aaron! Hän voi olla Oslossa ystävänsä Aaronin luona!" äiti huudahtaa ja pinkoo hirmuista vauhtia puhelimen luokse.
"Ei hän ei ole sielläkään" äiti sanoo turhautuneena pidätellen kyyneliään.
Ovikello soi.
Minä lähden avaamaan, samalla sitoen aamutakkia tiukemmin kiinni.
Oven takana seisoo Marcus ja hänen vasemmalla puolellaan Martinus.
"Onks Fiona tullu kotii?" he kysyvät huolestuneina yhteen ääneen. "Me ei saatu unta kokoyönä" Martinus kertoo. "En mäkää..." mutisen itku kurkussa.
Marcus siirtyy minua lähemmäs ja kietoo kätensä ympärilleni.