Pako Vanhasta

II

Kaiken sen sekasorron keskeltä muuttaminen maalle kuulosti rauhoittavalta. Maalla oli rauhallista ja kaupungissa meluisaa. Kuitenkin kaikki piti jättää taakseen. Hyvistä asioista pitää luopua ja huonoista pääsee eroon.

Katsahdin pientä vauvaa minun sylissä. Kuinka ihmeellistä onkaan kun on oma lapsi. Äidin rakkaus on niin vahva tunne, että sitä ei ymmärrä ennen kuin sen kokee ihan itse.

Nousin linja-autosta ja heti noustuani pihalla näin Brentin ja Eudoran.
-Mennään sitten, Eudora sanoi ja lähdimme uutta kotia kohti ihan tavallisesti autolla. Eudora ajoi, koska Brent ei osannut eikä hänen ikinä ole tarvinnutkaan osata.

Parin tunnin jälkeen olimme perillä. Näkymä oli tuttu. Meinasin ruveta vain itkemään kun kaikki vanha palasi mieleen monien vuosien takaa. -Mennäänpä sisälle, Brent sanoi kaapaten minut syliinsä.

Mökki oli sisältä vanhanaikainen ja näin jopa hämähäkin seittejä. Mökki ei kuitenkaan ollut niin pahassa kunnossa kuin oletin. Se oli asumiskelvollinen heti ja hetkessä myös siisti ja kotoisa.

-Aijotko oikeasti siivota käsin, Eudora kysyi epäuskoisena ja minä nyökkäsin. -Entä jos lapsi omaa lahjoja?, Eudora kysy heti perään. Minä katsoin häntä ja sitten tyttöä sylissäni. En tiennyt tarkalleen mitä tekisin. -Kyllä Camille osaa hoitaa meidän tyttöstä, Brent puollusti minua.

Siivoilimme yhdessä ja pistimme paoikoilleen sen vähän mitä olin ottanut mukaan kaupungista uuteen kotiimme. Aika kului nopeasti ja mökki jossa oli kaksi makuuhuonetta, vessa, keittiö ja olohuone oli jo hetkessä kodikas.

-On aika, Eudora sanoi ja tiesin heti mistä hän puhui. Koko ajan tämä hetki on ollut kaikkien mielessä. Eudora tuli minun luokseni. Hän halasi minua ja kuiskasi: -Pidä itsestäsi huolta ja kasvata tytöstä kaunis nainen.
-Pidä Brentistä hyvää huolta, kuiskasin takaisin ja kyyneleet keräytyivät valmiiksi niin että voisin päästää ne kohta vapaaksi, mutta pidättelisin niitä viimmeiseen asti.

Eudora käveli ulos ja minä kävelin makuuhuoneen ovelle katsomaan nukkuvaa Bonnieta ja Brenttiä jonka oli aika hyvästellä oma lapsensa ennen kuin ehti edes tutustua häneen. Brent ripusti kaulakorunsa Bonnien nallelle ja sitten antoi hennon suukon tytölle. Brent käänty minuun päin vähän punottavien silmien kanssa. Nyt oli minun vuoroni.

Brent käveli minun luokseni suuteli minua pitkään, mutta kaikki hyvä loppuu aikanaan. Brent irrotti huulensa omistani ja katsoi minua silmiin. -Kasvata tytöstä kaunis ja rohkea. Pidä hänestä hyvää huolta, Brent sanoi ja ensimmäiset kyyneleeni alkoivat valumaan pitkin poskia ja leukani kääntyi alas. Brent nosti hennosti leukani ylös kuin rohkaisten. -Sinä pystyt siihen, minä rakastan sinua, Brent sanoi ja näin hänet itkevän toista kertaa 10 vuoden aikana, mitä olin tuntenut hänet. -Minäkin rakastan sinua, sanoin ääni väristen. Vaihdoimme vielä yhden suudelman ja sitten Brent lähti pitkittämttä tuskaa enempää.

Katsoin vielä ikkunasta, kuinka auto lähti ja katosi puiden taakse. Itkin siinä vielä tunnin tai enemmän. Sylmäni vuotivat loputtomasti ja sydäntäni pisti. En ole ennen tuntenut näin suurta tuskaa. Se tuntui murskaavan minut, mutta tieto nukkuvasta Bonniesta makuuhuoneessa sai minut taistelemaan.

Näin hänet itkevän toista kertaa ja itsekkin itkin kuin viimmeistä päivää, kauvan hänen lähdönkin jälkeen. Sydäntäni pistää, mutta tiedän silti tehneeni oikein. Ilman tätä kaikki olisi ollut vaarassa.
Minä rakastan sinua ikuisesti Brent.
Kirjoitin päiväkirjaani.