Pako Vanhasta

III

Tytöstä oli todella kasvanut niin kaunis. Hänellä on isänsä tummat hiekset ja siniset silmät. Muuten hän muistutti paljon minua: hoikka, pyöreät kasvot ja kauniit silmät. Minun yhdeksän vuotias tyttöni. Aika on kulunut niin nopeasti ja minun Bonnie kävi jo koulua. Hän on todella fiksu ikäisekseen. Hän on myös kiltti, rohkea ja iloinen. Olin selvästi onnistunut saamaan Bonnielle hyvän elämän alun. Muuta en osaakkaan toivoa.

-Äiti mä tulin kotiin, Bonnie huusi ovelta ja pistin päiväkirjani pois. -Miten meni koulussa?, kysyin nähdessäni tytön. -Hyvin, mutta tieks mitä, Bonnie sanoi ja istui minua vatapäätä ja rupesi tekemään leipää tarvikkeista jotka olin nostanut pöydälle jo aijemmin.

-No, vastasin katsoen iloista tyttöäni, joka keskittyi leipään. -Nolan isä näyttää ihan noidalta, Bonnie sanoi haukatessaan leipäänsä. Naurahdin Bonnien sanoille. -Miltä noita näyttää?, kysyin Bonnielta ja tyttö mietti hetken. -En oikeastaan tiiä, mut muut sano niin, Bonnie vastasi. -Muistathan, että muiden mielipiteillä ei ole väliä vaan sinun pitää itse tietää mitä ajattelet... muistathan myös läksyt, sanoi ja Bonnie nyökkäsi ja rupesi kaivamaan reppia tekeäkseen läksyt.

Läksyjen teon jälkeen lähdimme metsään kävelemään. Luonnosta sain voimaa ja haluan, että Bonnie oppisi myös hakemaan tukea luonnosta.

-Äiti, onko tää mustikka, Bonnie kysyi näyttäen kämmenellä olevaa marjaa minulle. -Joo, vastasin ja tyttö heitti marjan suuhunsa. -Tässä on varmaan hyvä paikka, sanoin ja meni istumaan maahan sammalien päälle. Bonnie istui maahan minua vastapäätä. Hengitimme syvään, samaa tahtia ensin ja sitten rupesimme hyräilemään matalalta äitini opettamaa laulua. Lopulta minä lauloin äitini opettaman laulun Bonnielle.

Rupean olemaan koko ajan vähän varmempi siitä, että Bonniella on oikeita lahjoja. Ne eivät ole viellä heränneet, mutta kun tyttö täyttäisi kohta kymmenen asiasta voi olla täysin varma. Jos asia olisi niin minun olisi vaikea pitää tyttöäni piilossa.