Sielunkumppani

Kappale 10

Siristelen silmiäni ja näen Alfredin huolestuneet kasvot. Hän näyttäisi puhuvan jostain, mutta en saa selvää mistä. Hän tajuaa minun heränneen ja alkaa heilutella korua edessäni. Alan taas kuulemaan ja kysyn:
-Mitä tapahtui?
Alfred vastaa:
-Pahuus otti vallan sinusta.
Tuijotan Alfredia kummastuneesti:
-Pahuus? Siis..
Alfred sanoo:
-Se kaulakoru joka oli kaulassasi oli kirottu. Keltä sait sen?!
Mietin hetken ja vastaan:
-Nostin sen naasta ja aioin palauttaa sen sille pojalle joka oli ravintolassa.
Alfred katsoo minua hetken ja kutsuu vartijoita vahtimaan minua. Hän lähtee ja huomaan olevani sairaalassa. Nostan päätäni katsoakseni ikkunasta, mutta vartijat tulevat eteeni yrittäen estää liikkumistani. Sanon heille:
-Olen ihan kunnossa.
Vartijat silti tarkkailevat minua ja tunnen ikävän piston päässäni. Nousen pystyyn. Alfred palaa huoneeseen ja auttaa minut pois sängyltä ja ovelle. Sitten yritän kävellä, mutta horjun hieman. Alfred avaa oven minulle ja pystyn haistamaan metsän tuoksun. Lähdemme kävelemään luultavasti kodilleni. Ihmiset välillä vilkuilevat meitä. Olemme kodillani ja Alfred sanoo:
-Haluan olla lähelläsi, jotta tiedän että olet turvassa.
Tuijotan Alfredia. Kävelemme sisään ja Alfred sulkee oven. Sanon Alfredille:
-Kiitos..
Halaan Alfredia ja hän halaa minua. Tunnen hänen hengityksensä niskassani ja kaulassani alkaa tuntua kihelmöinti. Kihelmöinti alkaa jo tuntua kutittavalta, mutta sitten tunnen kipeää kihelmöintiä. Se saa kyyneleet silmiini. Irrottaudun Alfredista ja kosketan kaulaani. Katson Alfredia. Alfred sanoo:
-Oli pakko merkitä sut koska häät ovat huomenna.
Nappaan peilin laatikostani. Katselen sillä kaulaani ja siihen on ilmestynyt neljä pistosta. Kun huomaan Alfredin lähenevän minua laitan peilin pöydälle. Alfred nojautuu minua vasten ja kietoo kätensä ympärilleni. Pian hän irrottaa otteensa sanoen:
-Anteeksi Michiko, minun täytyy mennä.
Kuulen oven sulkeutuvan ja jään tuijottamaan tyhjyyttä. Häät ovat huomenna, on viimeinen päivä lähteä. Otan avaimen ja avaan ikkunan koska ovellani olisi vartija. Hyppään ikkunasta ulos ja sotken hiukseni ja kasvoni jottei minua tunnistettaisi. Kysyn sudeltani:
-Haloo?
Pian kuulen vastauksen:
-Anna minun ottaa valta niin vien meidät Alexin luo.
Muutun sudeksi ja ryntään metsään ja siellä annan vallan sudelleni. Vaikka en ole vallassa tunnen kyyneleeni vierivän poskellani. En näe mitään muuta kuin metsää, kunnes näen suden. Se juoksee minua kohti ja tunnistan että se on Alex. Muutun ihmiseksi ja niin tekee Alexkin. Hän katsoo minua hämillään ja kysyy:
-Michi?
Nyökkään ja tunnen edelleen kyyneleet poskillani. Alex kysyy:
-Mitä sä täällä teet ja miks sä itket?
Vastaan Alexille:
-Mä karkasin.
Alex katsoo minua ärtyneesti:
-Miks sä niin menit tekemään?! Nyt mä joudun viemään sut takas!
Katson Alexia surullisena ja hyppään hänen kaulaansa sanoen:
-Mulla oli ikävä teitä ja laumaa!
Alex katsoo minua edelleen hämillään, mutta sitten hän siirtää hiukseni kaulaltani pois ja sanoo:
-Sut on merkitty, sä et voi karata. Sielunkumppanit löytää aina toisensa.
Katson Alexia. Hän tuijottaa minua, kunnes kuulemme rasahduksen joka kuului takaani. Käännyn ja näen Alfredin. Hän murisee hyvin pelottavasti ja Alexkin alkaa murista. Katson molempia hieman huolestuneena.