Kristuksen siunaamaton veri

zeta

Viimeinen

-Tiiätkö, mulla on vahvasti sellane tunne, et ollaan tavattu joskus kauan sitten, Lighter sano kuljettaen sormiaan mun kaulaa pitkin. Oli lämmin ilta, meillä oli parvekkeen ovet ja kaikki ikkunat auki. Maattiin vierekkäin vastapestyllä lattialla ja kuunneltiin itsenäisyyspäivän juhlintaa.
-Ootko ihan varma? Mä ainakin muistaisin sut, naurahdin ja laskin käteni Lighterin käden päälle. Jätkä nyökkäs.
-Siitä on tosin aikaa ainaki neljä vuotta. Eka yhteenotto mun ja parin perseennuolijan kans. Se oli jonkun aution teollisuushallin piha. Muistan varjoissa häilähteneen tyypin. Vaalee kihara ponnari ja selkeesti liian iso armeijan asetakki. Kun lopulta tein selvää siitä toisesta idiootista sen omalla aseellaa, huomasin siinä lukevan Shade. Tiesin heti. Muijan oli oltava komentaja Walkerin, koodinimeltään Shaden tytär.
-Herra isä..., kuiskasin ja olin melki kirjaimellisesti ällikällä lyöty. Olisin halunnu sanoo jotain, mut ovikellon terävä rinkutus nauro päin naamaa. Lighter oli hetkessä jaloillaan ja toisessa hetkessä eteisessä ovella. Kuulin keskustelua, mut en saanu sanoista selvää. Paitsi Lighterin raivokkaan "Mitä vittua!" huudahduksen.
-Asha, mun on pakko mennä ulos hoitelee tää, älä lähe mihkää, jätkä sano ilmestyen ovensuuhun. Kohautin harteita, vähän kysyvästi tosin. Lighter nyökkäs ja katos.
Vaikka tiesin et tyyppi todellaki osaa pitää puolensa ja selvityä, mut silti mulle tuli levoton olo. Turha oli silti mennä yrittää kattelee ikkunoista, ei se todellakaa hoitais asioitaa niin et kuka tahansa näkis tai kuulis.
Okei, eli mä en voinu tehä muuta kun oottaa. Odottavan aika on pitkä, se oli todellaki totta. Sekunnit tuntuu minuuteilta ja minuutit tunneilta. Ja mitäs sitten jos on odottanu turhaa? Jos Lighter ei palaa? Ei, mä en sais miettii tälläsii.
Lopulta mun oli pakko nousta ja yrittää tyhmänä nähä Lighter ja se joku toinen. Tai jotkut toiset.
Melkein hiivin eteiseen ja olin jo käsi ovenkahvalla kun olin kuulevinani pienen kilahduksen olkkarista.
-Victor? kysyin hiljaa. Mitään ei kuulunu joten lähin varovasti takaspäin.
En osaa sanoo ehinkö ees oviaukkoon kun kuulu vaimee klik.
En tiiä myöskään kumpi tuli ensi, hillitön tuska vai alkukantanen huuto. Kaaduin Lighterin parketille ja näin vilauksen pitsisestä helmasta ja maihareista. Skyline.
Olin nyt saaliseläin, saalis johon osunu luoti ei ollu riittäny tappamaan. Häpäisty eläin.
Veri mun kyljessä oli lämmintä ja tahmeeta. Järjettömästä kivusta huolimatta yritin raahautua lattialla lähemmäs ikkunoita.
-Victor! huusin kaikilla viimesillä voimillani ja lysähdin kasaks ikkunan alle. Näköö sumensi kyyneleet tai verenhukka, luultavasti molemmat.
Meni ehkä minuutti, ja juoksuaskeleet kuulu portaikosta. Ovet paiskattii auki ja näin just ja just Lighterin ryntäävän huoneesee.
-SAATANAN SKYLINE!! jätkä karjas ja kisko paitansa päältä painaen sen mun ampumahaavaan. Koita kestää! Sanat kaiku mun korvissa ja tunsin kuinka mut nostettii sohvalle. Tunsin Lighterin käden omassani ennenku kaikki pimeni.