Äkämä

6

Mani poimi mut kyytiin meidän koulun vieressä kohoavan elektroniikkajätin pihalta. Jokin mun olemuksessa järkytti sitä, koska heti kun se sai auton parkkiin, se ryntäsi mun luokse ja painoi kädet mun paljaille käsivarsille.

"Katri, mitä vittua! Missä sun takki on?" se kysyi järkyttyneenä ja riisui sitten nopeasti omansa, että sai sen mun harteille. Se ei lämmittänyt, koska mua ei paleltanut. Mani työnsi mut hellästi, mutta määrätietoisesti sisälle autoon ja paiskasi oven kiinni. Ikuisuudelta tuntuvan hetken jälkeen se rämähti ratin taakse.

"Onko joku tehnyt sulle jotain?" Mani kysyi.

"Nuutti on ihan paska", mä sain soperrettua ja painoin silmäni kiinni, koska mua oksetti. Manin hengitys saattoi muuttua pinnallisemmaksi tai sitten vain kuvittelin. Oli vaikea sanoa, mikä oli totta ja mikä vaan mun käsitys todellisuudesta.

"Mitä se teki?" Manin ääni oli kireä, sellainen että se saattaisi napsahtaa minä hetkenä hyvänsä uuteen äänenmurrokseen. Mä vaan heilautin kättäni.

"Äiti ja isä suuttuu ku mä oon näin kännissä", mä mutisin ja hieroin poskeani penkin karheaa verhoilua vasten, "Mut mua väsyttää."

Ainoa asia mitä mä kuulin, oli Manin hengitys ja ulkona ulvova tuuli. Siellä oli varmaan liukasta. Uni alkoi hivuttautua mun päälle kuin raskas peitto, mutta ehdin vielä tuntea Manin kosketuksen mun poskella.

"Älä sä siitä huolehdi", Manin ääni sanoi, "Sun ei tarvi huolehtia mistään."

Kun mä avasin silmäni, me ei oltu enää parkkipaikalla. Me oltiin jossain, missä oli lähes pimeää ja jossa tiheät pensaat peittivät mun puolen ikkunan. Mä käänsin kipeän niskani ja näin Manin sujahtavan ulos autosta t-paidassaan. Olin herännyt siihen, että se oli avannut oven.

Mä nousin paremmin istumaan ja räpyttelin silmiäni hetken. Näin kalvakoiden katulamppujen valossa, kuinka se käveli rivakasti jotain kohti, kädet jäykkinä vartalonsa sivuilla. Sitten ne tarttuivat Mania puolta pienempään hahmoon takaapäin, heittivät sen maahan. Ja samassa mä tajusin missä me oltiin.

"Voi vitun vittu!" mä sähisin riuhtoessani auton oven auki ja syöksähtäessäni ulos. Vartaloni ei toiminut ihan toivotulla tavalla, ja lysähdin polvilleni lumihankeen. Kylmyys suorastaan poltti paljaita käsiä, mutta mun oli pakko nousta ylös ja suunnata huutoja kohti.

"Mä tapan sut! Mä niin tapan sut, vitun hinttari!" Manin ääni karjui ja sen nyrkit heiluivat villisti ilmassa, osuivat välillä mätkähtäen johonkin.

"Mani! Vitun idiootti, lopeta!" mä sain huudettua otettuani tukea auton taustapeilistä ja lähdin juoksemaan Mania kohti, "Lopeta! Kuuletsä!"

"Sä et koske mun siskoon enää ikinä! Vittu tajuatko!"

Mani oli suunniltaan raivosta, sen vaaleat silmät liekehtivät ja kasvot olivat hiestä sekä lumesta märät. Sen alla makasi sikiöasennossa mytty, joka jokaisen iskun välissä yritti joko potkaista tai lyödä mun veljeä, mutta Mani oli nopeampi, voimakkaampi ja isompi.

Vittu se oli raukkamainen paska.

Mä syöksyin kyynärpäät edellä Manin kylkeen. Isku oli niin voimakas, että Manin tasapaino petti ja se putosi lumen peittämään ojaan.

"Mitä vittua?" sen hämmentynyt ja kiukkuinen ääni kysyi. Se yritti nousta saman tien pystyyn, joten aloin potkia sitä saappaillani.

"Miks sä vittu luulet et voit tehdä noin? Mikä sua vaivaa!" mä kiljuin suoraa huutoa ja Mani nosti kädet suojakseen, "Vitun raivohullu!"