Evakon laulu (UUSI)

5

Kesä kului.
Se alkoi saamaan pinnalleen tahroja, jotka saivat sen kellastumaan nopeasti.
Viljapellot huojuivat kullankeltaisina aaltoina tuulessa, ja pääskyset kasaantuivat istumaan kuka minnekkin.
Jokelan navetan kattoharjalla istui joukko sinertävänmustia haarapääskyjä. Ne seurailivat lämpimän syyspäivän kulkua, jokaisen heinänkorren ja hyönteisen liikahdusta, eikä niiden katse rävähtänyt kertaakaan.
Niin tottuneita ne olivat pihapiirin vähäiseen meluun, etteivät ne edes säikähtäneet kolahtelua, mikä kantautui pihan perältä.
Vasara hakkasi rytmikkäästi reen jalasta vasten. Touko pyyhkäisi turhautuneena otsaansa, jota pitkin valui hikeä lippalakin alta.
Topias istui pikkuveli rinnallaan aitan portaalla, ja he seurailivat isänsä purkausta. Isän olisi pitänyt vain korjata jalas, mutta liian kuuma ilma oli todennäköisesti saanut tuon kiukustumaan, jolloin jalas vain vääntyi entisestään.
Pekka-setäkin oli tullut käymään, ja katseli pikkuveljensä touhuja hieman huvittuneena. Se tosin ei helpolla näkynyt ulospäin, sillä aina Pekalla oli kasvoillaan neutraali, kova ilme, joka kätki kaikki tunteet sisäänsä.
Muutamien vuosien vankeus Tammisaaressa sisällissodan jälkeen oli jättänyt jälkensä. Miehen poskessa koreili vieläkin arpeutunut haava, ja jos joku olisi sattunut näkemään hänet paidatta, saattoivat he huomata hyvin parantuneita ruhjeita ympäri miehen kalpeaa kehoa.
Setä oli naimaton, eikä ollut oikein koskaan jaksanut välittää naisista sen kummemmin. Täten hänellä ei ollut perhettäkään. Veljessarjan ensimmäisenä hän olisi perinyt Jokelan, mutta sattuma puuttui peliin. Vanhemmat katsoivat, että kansalaisluottamuksensa menettänyt poika ei saisi tilaa perinnöksi vastineena rikoksestaan, jonka oli tehnyt koko Suomea ja sen kansaa vastaan. Eihän Armas ja Lauha olleet olleet mitenkään yltiöisänmaallisia yksilöitä, mutta he hieman ajattelivat sitä, miltä kyläläisten silmissä näyttäisi, jos pitäjän kuuluisin punapäällikkö saisi rangaistuksena oman tilan. Lauha hieman harmitteli edelleenkin tätä järjestelyä, sillä hän olisi halunnut nähdä vanhinta poikaansa useamminkin. Pekka oli nimittäin asettunut Reetta-siskon kanssa Viipuriin.
Ja tuskin Jokela Pekan hoteissa olisi tuottanut sen enempää, kuin Toukonkaan hoidossa tuotti, kenties jopa vienyt enemmänkin.
Pekka ei ollut sellainen maatyömies, kuin muut sukunsa miehet. Hän oli käynyt aikanaan kouluja melko pitkälle saakka, ja sittemmin opiskellut itsekseen lisää. Ehkä tuon mielen sopukoissa oli elänyt haave virkamiehen urasta.
Mutta sekään ei koskaan toteutunut. Pekka tyytyi oloihinsa tavallisena tehdastyöläisenä Viipurin kansainvälisessä satamassa.
Veljensä päämäärätöntä työskentelyä katsellessaan miehen silmiin syttyi hieman huvittunut pilkahdus.
"Touko, ei siun tartte hajottaa sitä yhtään sen enempää", Pekka huomautti tiukasti. Touko nosti lakin päästään, ja asetti sen reen kyljestä törröttävään naulaan.
"Pakkohaa miun o soaha tiä valmiiks", hän mumahti lyyhistyessään hiekalle istumaan.
"Sie vaan rikot sitä entisestään, etkö sie nää?"
"Elä sie puutu tähä...."
Kaikenlainen arvostelu sai Toukon tuohtumaan, varsinkin silloin, kun se tuli omien läheisten suunnalta.
Pekka pyöräytti silmiään lähtiessään käppäilemään päärakennusta kohti. Hän kuitenkin pysähtyi poikien tykö.
"Sie voititkin sen kilpailun? Tai oikeastaan te molemmat."
"Nii", Topias myönsi ja nyökkäsi jämäkästi, sillä ei nähnyt miehen kasvoilla hymynhäivääkään. Antero otti sanat hyvillä mielin vastaan ja hymyili sen mukaisesti kuultuaan ylpeän sävyn Pekan äänestä.
Topias jäi katselemaan miehen perään, kun tuo jatkoi matkaansa Jokelan ovelle asti.

Tuvassa tuoksui kahvi.
Paikat oli siistitty nopeasti silloin, kun vieraan ilmestyminen pihapiiriin oli huomattu.
Kahvipöytäkin oli katettu nätiksi, ja tilan rouvasväki piti Pekalle seuraa  isännän työhellessä vielä talon askareissa.
Setä näpräili pitsisen pöytäliinan kulmaa hieman hermostuneena, kun Lauha uteli häneltä kaikenlaista. Eiväthän he hetkeen olleetkaan nähneet, vaikka Viipuri-Antrea-väli ei ollut kuin parikymmentä kilometriä. Vieraileminen toistensa luona oli kuitenkin haastavaa, kun oli omien kiireiden lisäksi hieman ajateltava toistenkin kiireitä. 
Toimi liikuskeli levottomana ympäriinsä huushollissa. Hänestä ei tuntunut sopivalta häiritä kauan toisistaan erossa olleen äidin ja tämän  pojan juttuhetkeä, ja lisäksi häntä vaivasi vieläkin Anteron tippuminen. Näkikö hän väärin, vai linkuttiko poika oikeasti toista jalkaansa yhä?
Kun poika otti ulkona tomupilven keskellä muutamia juoksuaskelia, äiti helpottui - pojan juoksu oli yhtä vaivatonta kuin aina ennenkin.
Likaisen ikkunaruudun takaa hän katseli hetken lapsiensa touhuja. Tai oikeastaan lapsensa, sillä toinen heistä oli jo aikuinen mies. Silti äidin sydämessä Topias oli ikuisesti se pieni poika, joka lähti ensimmäistä kertaa kalalle isänsä kanssa, ja toi tullessaan vielä muhkeamman kalasaaliin, kuin mitä pojat olivat vaivaisia viikkoja sitten tuoneet.
Antero näytti viipottavan missä vain, mutta Topias vain istui aitan portaalla vakava, mietteliäs ilme kasvoillaan.
Mielessään Toimi vertasi vanhempaa poikaansa setään, joka istui hiljaisena kuuntelemassa mummon höpinää, ja huomasi noista paljon yhdennäköisyyksiä.
Vakavat kasvot ja mietteliäs olemus tuntui olevan sukuvika Jokisilla.
Pekka oli vakava, Touko oli vakava, Topiaksesta oli tullut vakava, ja jopa Reetta-täti oli omalla tavallaan vakava. Isoisä Armaskin oli ollut vakava.
Mutta Antero tuntui rikkovan säännön. Toimin nuorimmaisessa tuntui olevan sellaisia piirteitä, mitä Jokisten suvussa oli harvoin nähty. Poika oli optimistinen ja elämäniloinen, omalla tavallaan ovela ja leikikäs kaveri, josta tuli kaukaisesti mieleen vuosia sitten kuollut Topi-setä.
Mutta edes nuorena kuollut ei ollut ollut samanlainen, kuin Antero, vaikka samaa heissä olikin ja paljon.
Ehkäpä poik o saanukkii miun piirteit, Toimi ajatteli, vaikkei hänenkään suvussaan ollut hirveästi humoristeja. Nainen vetäytyi ikkunalta kevyesti hymyillen ja katosi hetkeksi kamarin puolelle.
Tupaan jääneiden turina kantautui  pehmeänä hyrinänä, joka muistutti etäisesti kissan kehräystä, kun äiti toitotteli pojalleen elämänohjeita.