Evakon laulu (UUSI)

7

"Mitäs sanot, jos myö yritettäs saaha siut viäl Suame olympiajoukkueesee juoksus?" Poikaosaston päällikkö  kysyi, ja Topias vain vilkaisi häntä. Ajatukset pyörivät yhä edellisillassa, joka oli päättynyt kauniista ja säädyllisesti. Matkalla oli juteltu niitä ja näitä ja vaihdettu perinpohjaisesti kuulumisia. Hän oli saattanut Loviisan Määttälän risteykseen saakka, ja sitten lähtenyt omaa kotiaan kohden. Loviisa oli häntä vielä risteyksessä pikaisesti halannut, ja se oli saanut Topiaksen menemään täydellisesti lukkoon. Mutta siitä oli selvitty, ja Topias oli kömpinyt Jokelan tupaan ja vuoteeseensa Anteron viereen. Olihan heillä vain yksi vuode tuvassa, joka oli heidän yhteisensä vielä. Ensi kesänä oli tarkoitus hommata Topiakselle oma sänky ja kenties tehdä torppaan laajennus. Topias odotti sitä hiljaisella tavallaan innoissaan, vaikka se tietäisikin monia ympärivuorokautisia työpäiviä kesän polttavan auringon alla.
   Hän hymähti ja siirsi katseensa ikkunasta osaston päällikköön.
"Olympiajoukkueeseen? Et oo tosissas."
"Olenha mie! Sie pärjäisit poeka siin valla mainiost!" Osastonpäällikkö Matti Tonteri väitti ja laski kynän sormistaan pöydälleen. Toimisto oli pölyinen, ja ikkunasta tulvi aamuauringon valoa sisään paljastaen muutamien hämähäkinseittien sijainnin. Matti Tonteri seurasi myöhäissyksyn mustan huonekärpäsen, jonka huoneen uunin lämmittäminen oli eittämättä herättänyt, kohmeaa lentoa tarkkaavaisena.
   Matti oli laiska, hieman pyöreänpuoleinen, keski-ikäinen mies, joka oli niin viinaanmenevä, että oli saanut Hatulassa lempinimekseen Juoppo-Matti. Hänen tiedettiin häikäilemättä käyttäneen veljellistä ystävyyssuhdettaan nimismies Pikkaraiseen, jotta tuli valituksi Suojeluskunnan paikallisen poikaosaston päälliköksi. Se oli varmasti vaatinut monta pullollista salaa keitettyä kiljua, jota Pikkarainen ja Tonteri itse viikkokaupalla yhdessä joivat juhlintansa lomassa. Laiskuudestaan ja viinankulutuksestaan huolimatta Matti oli asiallinen mies - mitäpä pari huijausta mitään kaataisi. Ei hän tarvinnut kuin muutaman pystypäisen, paikkakunnan kermaan kuuluvan henkilön hyväksynnän.
   "Saat houkutel Anteron siihe", Topias totesi ykskantaan ja pyyhkäisi pölyjä valkoiselta ikkunalaudalta, josta varisi maalia lattialle. Suojeluskuntatalo oli kunnostuksen tarpeessa, ja kokouksessa oli päätetty, että se korjattaisiin seuraavana kesänä talkoovoimin.
"En mie sellaseen rupea. Kun ei tiiä mihin tää maailmakii on menos."
  Tonteri naurahti ja avasi työpöytänsä lipaston.
"Ens olympialaisii päin. Harkitsisit joukkueesee liittymistä - herrat ottasivat siut varmasti!"
   Topias pudisti vain päätään ja lähti astelemaan raskain askelin ovea kohden. Jääkööt Tonteri ottamaan aamun hömpsynsä yksinään.

Suojeluskunnan talossa toimi Lotta Svärdin kahvila. Topias katsahti muutamia suojeluskuntalaisia, jotka pelasivat äänekkäästi korttia kolmannen pöydän ääressä. Pöytää koristi kaksi kahvikuppia ja kynttelikkö, jossa ei ollut kynttilää. Pöytäliina oli vinossa, ja lotta Sutinen yritti oikoa sitä, toruen samalla peliseuruetta rumasta kielenkäytöstä;
"Miten työ ilkeette puhua ihmisten ilmoil tuol taval? Teijät pitäs laettaa takas pyhäkouluu, hunsvotit!"
"Piä akka turpas ummessa. Leinone, lyö kortit!"
Lotta Sutinen otti tyhjät kahviastiat pöydältä ja käännähti kiukkuisesti koroillaan kiirehtiessään keittiöön. Pian nainen palasi tiskille, jonka eteen Topias oli pysähtynyt.
"Hei ja anteeks äskösest! Mit sais olla?"
Lotta oli jo vanhempi, yli kolmekymmenvuotias nainen, kahden lapsen äiti ja suuren tilan emäntä, joka kuitenkin kulutti aikaansa mieluummin yhdistyksen vapaaehtoistöissä kuin kotonaan.
  "Annatko miul iha voan kahvin, jot mie jaksasin ajaa kotia takaisi", Topias pyysi ja vastasi lotan hymyyn puolittaisella, pahoittelevalla suupielen kohautuksella.
"Jos sie et huoman, ni Mutkanen on tullu tänää kärryil. Pyyä hält kyytiä!" Lotta ehdotti asettaessaan kahvipannun tulille. Topias nojasi tiskiin.
"Emmie taija. Taitas hääki voan houkutella miuu mestaruustasolle."
"Elä? Siitäkö Tonteri siulle voan jauho? Mik ikäv miäs, ei anna nuaren elää elämääsä."
"Emmie siitä yhtää murehi, Matti soa olla mit miält haluaa."
"Tiijätkö sie yhtään, mitä sie tuut tekee viäl joskus?" Lotta kysyi asettaessaan valkoisen kahvikupin kahvilautaselle. Astiastossa oli siniset raidat, yhdistyksen logo sekä nimi, ja osa niistä oli jo kellastunut aktiivisen käytön seurauksena.
"Ku mie oon tullu ajost Kiurust, ni mie haen maamieskouluu", Topias kertoi. "Ehkä mie perustan oman tilan. Mit sanot?"
"Kuulostaa hyvält", nainen myönsi. "Mut eikös se oo aek tavallist? Tarkotan voan, ett ku siun isäs on maanviljelijä, ja hään isä ol myös maanviljelijä...."
"Mie kokeilen silti. Jos ei toimi, niin kenties muutan Viipuriin."
   Lotta kaatoi kahvin hänelle, taittoi lautasliinan lautasen reunalle ja ojensi sen nuorelle miehelle. Topias etsi lompakostaan markat, jotka ojensi naiselle, ja siirtyi kahvion nurkkapöytään katselemaan ulos.
    Kuulas lokakuinen aamu oli kaunis. Taloa ympäröivä pieni sekametsä oli lehdetön ja sen lävitse näki kynnetyille pelloille. Savimaa oli kohmeessa ja paikoitellen kuuran peittämää - yöllä oli ollut jo vähän pakkasta. Puiden lomitse näkyi, kuinka hirviemo viime keväisen vasansa kanssa asteli varovasti esiin peltoa reunustavasta kuusikosta. Se näytti kääntelevän päätään tarkkaavaisena ja kumartui sitten nuuhkaisemaan paljasta maata. Yhdessä eläimet ylittivät peltoa vähän matkaa, ennen kuin palasivat puuston suojiin.
   Sellaisina aamuina Topias toivoi omistavansa metsästyskiväärin ja pystykorvaisen metsästyskoiran. Olisi niin mukavaa kulkea aamuyön varjostamassa metsässä ja kuunnella heräävän luonnon ääniä, ja jos hyvin kävisi, niin ampua muutamia turkis- tai riistaeläimiä. Niistä saisi mukavan talvivaraston, ja turkiksista rahaa, jos niitä jaksaisi lähteä kaupittelemaan.
    Topias otti ryypyn kahvistaan, ja keskittyi kuuntelemaan radiota, jonka lotta Sutinen juuri avasi. Musiikki kaikui vaimeasti avarassa tilassa, ja korttimiesten huudahduksen hukuttivat sen alleen. Musiikin loppuessa oli uutisten aika.
"Elä sie saatana taas puijaa!"
"Mitä helvettiä sie miusta luulet?"
"Elä rupea tai saat naamaasi...."
"Tukkikaa turpanne!" Topias ärähti, ja miehet kääntyivät nopeasti häntä kohti.
"Mitä sie just haastoit?"
Topias kohotti avokämmenensä miehille ja miehetkin keskittyivät kuuntelemaan.