robin packalen - mä tarvin jotain aitoo

sä hermoilleni käyt, mut valoista oot kirkkain

Herätessäni aamulla kotoani huulilleni nousee hymy, kun huomaan vieressäni nukkuvan Robinin. Hymy on kuitenkin nopeasti tiessään, kun eilinen palaa mieleeni. Miten mä hoitaisin asiat Vilman kanssa? Mua ei oikeastaan kiinnosta se, että Vilma on nainen, vaan enemmänkin se että seurustelen Robinin kanssa ja rakastan miestä sydämeni pohjasta. Mä vihaan antaa pakkeja varsinkin, jos toinen osapuoli on mulle tärkeä. Huokaisen raskaasti ja tunnen, kuinka Robin kietoo kätensä ympärilleni ja vetää mua lähemmäs itseään. Hymyilen ja siirrän miehen hiuksia pois ton kasvojen edestä.

"Onko kaikki hyvin?" mies kysyy pitäen edelleen silmiään kiinni unisesti. "Mä voin kuulla sun aivojen raksutuksen tänne asti."

"Joo", mutisen ja otan puhelimen yöpöydältä. Siihen on tullut kymmeniä puheluita ja viestejä tytöiltä, joissa noi kyselevät oloani. Myös Vilmalta on tullut viesti jossa nainen pahoittelee tapahtunutta ja mulle tulee paha mieli. Ei kenenkään pitäisi pyytää anteeksi tunteitaan.

Robinilla on keikka Helsingissä, joten mä lupauduin lähtemään mukaan että saisin vähän muuta ajateltavaa. Robin tietää että myös Noora tulee mielellään katsomaan miehen keikkoja, joten se oli kutsunut Noorankin ja mä olen hyvilläni, etten joutuisi olemaan yksin.

"Sä et olekaan tavannut mun uutta kosketinsoittajaa", Robin hymähtää, kun astumme autosta ulos keikkapaikan takana olevilla parkkipaikoilla. Mies avaa takakontin ja nostaa reppunsa sieltä. "Tänään on sen eka keikka."

"Aijaa", hymähdän ja hymyilen, kun mies nappaa kädestäni kiinni lähtiessämme kävelemään sisätiloihin.

"Moi", Jimi tervehtii, mutta katsoo meitä pitkään. "Oletko sä paksuna?"

"Häh?" melkein huudahdan ja vilkaisen vatsaani, joka ei ainakaan mielestäni ole kasvanut lähiaikoina. Robin kurtistaa kulmiaan ja katsoo Jimiä kuin sekopäätä.

"Ettekö te ole lukeneet Seiskaa?" Jimi pyöräyttää silmiään ja kaivaa puhelimen taskustaan. Mies selaa sitä hetken, jonka jälkeen kääntää sen meihin päin. "Robin Packalenin on-off tyttöystävä oksensi kadulle, odottaako vauvaa?" Ensinnäkin, mistä helvetistä ne tietävät olenko mä Robinin tyttöystävä tai varsinkaan on-off sellainen. Ja toiseksi, mitä helvettiä!?

"Mä olin sikakännissä", myönnän ja Jimi naurahtaa helpottuneesti.

"No hyvä, mutta seuraavan kerran oksenna mielummin vaikka sinne autoon ettei noi idiootit saa teistä kuvia", Jimi neuvoo ja Robin pudistelee kiivaasti päätään.

"Luuletko sä että mä saisin ikinä anteeksi jos mä oksentaisin ton autoon?" kysyn huvittuneesti ja Jimi nauraa todeten, että olen oikeassa. Jatkamme matkaamme bäkkärille ja Robin availee ääntään. Noora ilmoittaa olevansa keikkapaikan ovien edessä, joten mä lähden Robinin henkivartijan Mirvan kanssa noutamaan naisen sieltä.

Mirva käy hakemassa Nooran sisälle ja nainen halaa mua tervehdykseksi. Huomaan, että sillä on mielessä eilinen, mutta toivon ettei se sanoisi siitä mitään ainakaan vielä. Kävelemme takaisin bäkkärille ja mä huomaan, että sinne on saapunut myös blondi naisenalku jota en tunnista.

"Ai, onko sulla joku meet and greet?" nainen kysyy nähtyään mut ja Nooran. Kohotan kulmiani ja Robin naurahtaa erittäin huvittuneesti.

"Joo", mies vitsailee ja tulee meidän luokse puhelimen kamera ojossa, mutta mua ei naurata. "No? Fanit on yleensä iloisia kun ne näkee mut." Blondi katsoo mua yllättyneenä, kun Robin painaa suudelman huulilleni.

"Sori, en mä tajunnu", nainen irvistää.

"Ei se mitään", tokaisen kaikkea muuta kuin kohteliaasti. Mä en tiedä miksi, mutta jokin naisessa saa mut kiehumaan. Ehkä se fakta, että nainen näyttää Robinin entiseltä tyttöystävältä Sofialta. Robin kurtistaa kulmiaan ja katsoo mua kysyvästi, mutta mä käännän katseeni Nooraan etten vahingossakaan räjähtäisi. Mun on helvetin vaikea luottaa mieheen kaiken jälkeen.

"Mä olen Ira", naisenalku esittelee itsensä ja ottaa askeleen mua kohti.

"Sini", hymähdän huultani purren. Nainen ymmärtää olla kättelemättä ja mä todennäköisesti annan itsestäni ärsyttävän kuvan, mutta en voi sille mitään että tunnen itseni uhatuksi.

"Noora", Noorakin ilmoittaa nimensä ja hymyilee mahdollisimman ystävällisesti Iralle, joka on tilanteesta hämmentynyt. Onneksi Noora ymmärtää ahdinkoni ja vie huomion musta pois. Astun käytävään hengittämään ja tunnen Robinin kietovan kätensä ympärilleni. Jostain syystä mun silmistä valahtaa pari kyyneltä ja mies kääntää mut katsomaan itseään.

"Mikä sulla on?" mies kysyy ja katsoo mua huolestuneesti.

"Se näyttää ihan Sofialta", myönnän ja tunnen, kuinka ilmapiiri kiristyy alta aikayksikön. "Mä en voi itelleni mitään."

"Mitä sitten vaikka se olisi Sofia? Mä olen sun kanssa", Robin huokaisee ja katsoo mua pitkään.

"Et sä voi sanoa noin, kun se ei ole ennenkään sua estänyt", ärähdän. Robin irroittaa otteensa musta ja mulle tulee tyhjä olo. Mies lähtee yhtäkkiä kävelemään pois ja mä hätkähdän, mutta päätän olla lähtemättä perään. Me ollaan molemmat oltu niin paljon toistemme seurassa yhteenpaluun jälkeen, ettei meillä ole ollut aikaa ajatella.

"Riitelittekö te?" Noora kysyy hiljaa, kun palaan takaisin bäkkärille. Kohautan olkiani, sillä en edes tiedä millä sanalla äskeistä voisi kutsua. "Missä Robin on?"

"En mä tiedä", huokaisen. "Voitko sä mennä juttelemaan sen kanssa? Musta tuntuu ettei se oo puhunu kenellekään pitkään aikaan." Noora lupaa mennä ja mä istun sohvalle Sampan seuraksi. Mies virittää kitaraansa ja vilkaisee suuntaani.

"Missä Roppe?"

"Tulee varmaan kohta", vastaan epämääräisesti, sillä en jaksa kyselyitä. Samppa kohauttaa kulmiaan ja syventyy kitaraansa. Mä istun paikoillani niin kauan, että Jimi ilmoittaa keikan alkavan ja kaikki lähtevät lipumaan kohti lavaa. Jään yksin bäkkärille ja hetken päästä Noora tulee seurakseni.

"Mennään kattoon keikkaa", nainen hoputtaa innoissaan. Nousen ja kävelen ton vierellä Mirvan ja Jimin luokse lavan viereen. Mä en aio kysyä Nooralta mitään Robinista, sillä musta tuntuu että noi saivat puhuttua oikeasti kunnolla. Robin on tosi huono puhumaan varsinkaan tunteistaan ja jos se kerrankin sai avauduttua, niin mä olen pelkästään onnellinen.

Keikka on tosi hyvä, mutta se loppuu ihan liian nopeaa. Mua ahdistaa, sillä joutuisin kohtaamaan Robinin. Samalla kuitenkaan en malta odottaa. Koko bändi on ihan fiiliksissä ja ne hyppelehtivät lavalta pois, mutta Robin on edelleen ilmeetön. Mies kävelee luoksemme ja katsoo mua eleettömästi.

"Lähdetäänkö?"

Voi helvetti, musta tuntuu että autoon päästessämme alkaisi huutokonsertti. Nyökkään ja vilkaisen Nooraa, joka heilauttaa kättään hyvästiksi iloisesti. Puren huultani ja toivon, että olisin pitänyt suuni kiinni aikaisemmin. Istumme autoon kaikessa hiljaisuudessa ja yllätyn, kun Robin ei aukaisekaan suutaan.

"Sori, en mä tarkottanu", pyydän tosissani ja katson miestä, joka peruuttaa parkista pois ja kääntää auton tielle.

"Kyllä tarkotit", Robin tokaisee yhtäkkiä. "Sä et voi luottaa muhun ja se on ihan ymmärrettävää."

"Mutta?" huokaisen.

"Mutta onko tässä mitään järkeä?" Robin jatkaa ja mun sydän muljahtaa ja vatsasta tuntuu tipahtavan pohja.

"Säkö jätät mut?" huudahdan raivoissani ja Robin kääntää katseensa muhun.

"En, vaan mä haluan että sä mietit sitä itse. Jos sä et ole valmis luottamaan muhun, niin mä päästän sut pois", Robin selittää ja mun sydän hakkaa ihan liian nopeasti. "Mä nimittäin en kestä enää yhtäkään eroa, enkä mä myöskään halua että sun on huono olla mun kanssa." Painan pään käsiini ja raivo purkautuu itkuksi. Mä en olisi ikinä voinut ajatellakaan eroa, enkä tiedä miksi Robin sitä ajattelee.

"Rauhotu", Robin pyytää huolestuneesti, mutta itku vain yltyy ja lopulta haukon happea. Auto pysähtyy ja mies kurottautuu vetämään mut syleilyynsä. "Anteeksi, mä yritin vaan miettiä sun parasta."

"No sitten sulla on helvetin huono käsitys mun parhaasta", mutisen itkuisesti miehen rintakehää vasten ja tunnen, kuinka toi tiukentaa otettaan musta.