Olivian nk.
Jälleen herään ärsyttävään herätys kellooni ja huomaan, että en nukkunut tänäkään yönä pois. Nousen sängystäni ja petaan sen. Hytisen kylmästä. Minulla on aina aamuisin hirveän kylmä, joten menen nopeasti valkoiselle vaatekaapilleni ja otan sieltä tumman sinisen poolo villapaidan ja mustat pillifarkut.
Saatuani vaatteet päälleni menen peilin eteen ja harjaan hiukseni. Otan reppuni pöydältä. Kävelen yöpöydälleni ja otan puhelimeni ja kuulokkeeni. Laitan kuulokkeet korviini ja laitan ensimmäisen soittolistan soimaan mikä sattuu tulemaan nenäni eteen.
Juoksen portaat alas ja puen nahkatakin päälleni ja survon mustat converset jalkaani. Näen äidin katsovan minua keittiöstä. Hän kävelee luokseni omenan kanssa ja sanoo: "Heräsit jälleen liian myöhään. Tässä ota omena voit syödä sen matkalla niin pahin nälkä menee ohi."
Äiti on niin huolehtivainen. Otan omenan ja kiitän häntä. Menen ovesta ulos ja lähden kävelemään koululle päin. Menen pientä metsäpolkua pitkin ja nakkaan omenan maahan en aikoisi syödä sitä. Omenassa on n.39 kaloria kuorineen, joten en todellakaan aio syödä sitä.
Koulun piha on lähes tyhjä. Ainoastaan siellä täällä on oppilaita, joko tupakalla tai keskustelemassa jostain. En kuitenkaan ole tervetullut mihinkään niistä porukoista. Olen tuomittu olemaan yksin. Tiedän kyllä syyn. Olen ruma, läski ja tyhmä.
Kävelen koulun ovista sisään ja menen suoraa kaapilleni. Kukaan ei hymyile ja vaikka hymyilisi en näkisi sitä, sillä katseeni pysyy visusti omissa kengissäni. En todellakaan halua nähdä muiden halveksuvia katseita.
Avaan kaappini naputellen siihen numero sarjan "0205". Hymähdän ajatukselle siitä mistä moinen koodi on peräisin. Otan kaapistani matikan kirjani, laskimen ja vihkoni. Nakkaan reppuni kaappiin ja otan sieltä vielä kynäpenaalin. Sen jälkeen laitan oven kiinni ja lähden kulkemaan matikan luokkaa kohti.
Matkallani luokkaan törmään johon kuhun ja nakkaan vahingossa tavarani maahan kaatuessa perseelleni. Manaan hiljaa ihmistä alimpaan helvettiin, kunnes katson, keneen törmäsin. Ethan Smith!
Ethan Smith on koulun suosituin kundi ja minä menin törmäämään häneen. Mia tulee varmasti suuttumaan tästä, sillä hän on palavasti ihastunut Ethaniin, vaikka olen aika varma, että tunne on yksipuolinen.
"A-anteeksi", sanon änkyttäen.
"Ei se mitään. Sattuiko", Ethan vastaa ja ojentaa minulle kätensä auttaakseen minut ylös.
Tartun siihen vapisevalla kädellä ja, kun olen pystyssä vastaan tälle: "E-ei, s-sattunut."
Hänen ystävänsä Liam Lewis ojentaa minulle tavarani hymyillen. -mitä hymyilikö joku juuri minulle? Onkohan tuo sarkastinen hymy- ajattelen.
"K-kiitos", sanon edelleen änkyttäen.
"Ei kestä", Liam sanoo ja jatkaa: "Me näköjään ollaan menossa samalle matikan tunnille, nähdään sit siellä." Hyyilen tälle muka iloisesti ja pakenen paikalta nopeasti.
Hymyiltiinkö minulle juuri oikeasti? En muista milloin viimeksi joku opiskelija olisi hymyillyt minulle.
Menen matikan luokkaan ja istuudun keskiriviin ikkuna paikalle. Katselen ikkunasta ulos ja odotan opettajan saapumista luokkaan.
Kellon soidessa luokkaan astelee opettajan perässä aivan uusia kasvoja. Meillä alkoi eilen uusi jakso ja olen tällä hetkellä valinnaisella matikan kurssilla. Häiriinnyn, sillä luokkaan astuu Mia ja hänen kätyrinsä. Tunnen sykkeeni kiihtyvän. Mitä he tänään aikovat sanoa minulle?
Ahdistus menee kuitenkin ohi, kun näen Liamin, Ethanin ja Rayanin astelevan luokkaan. Liam hymyilee minulle ja nyökkää suuntaani ja pian koko porukka istuutuu samaan riviini kanssani.
Ethan istuutuu viereiseen pulpettiini ja hänen viereensä Liam ja Rayan hänen viereensä. Käteni tärisevät, sillä tiedän, että Mia sanoo tässä tilanteessa ihan varmasti kohta jotain. Tiedän hänen sanovan. Hän sanoo aina.
"Ethan miksi sä istut tuon huoran vieressä", Mia kysyy ja tarkoittaa sanalla 'huora' minua. En ymmärrä! Olen varmasti koko luokan ainoa neitsyt ja olen silti huora hänen mielestä.
Ethan ei sano mitään, ei tietenkään. Miksi hän edes puolustaisi minua? Ei kukaan puolusta. Ei edes opettaja, vaikka varmasti kuuli mitä Mia sanoi minusta.
Opettaja aloittaa tehtävien selittämisen ja minä kuuntelen tehden samalla tehtäviä. Tunti on ollut yllättävän hiljainen, kuitenkin kuulen pian kynän tipahtavan lattialle virressäni. Käännyn nopeasti ja näen sen olevan minun ja Ethanin pulpetin välissä. Päätän kumartua nostamaan sen.
Noustessani ylös paitani hihat valahtavat täysin kyynärtaipeisiini lasken hihat nopeasti alas, mutta nostaessani katseen huomaan Ethanin tuijottavan kättäni intensiivisesti. Mietin hetken mitä teen, kunnes ratkaisen ongelmani sanomalla: "Tää tais tippua sulta."
Sydämeni hakkaa lujasti ja hengitykseni on tiheämpää kuin koskaan ennen. Pelkään Ethanin sanoan, että kynä ei ole hänen. Mikä olisikaan nolompaa?
"Joo, kiitti", Ethan sanoo ja ottaa kynän kädestäni koskettaen sormiani samalla sekunnilla tunnen sähkövirran menevän lävitseni. Sitten hän hymyilee ja kääntyy takaisin tehtäviensä pariin.
Viimein kun tunti on päättynyt, olen hämilläni. Tänään jo kaksi oppilasta on hymyillyt minulle. Ehkä tänään kaikki meneekin hyvin, eikä kukaan sano minulle mitään negatiivista.
Menen käytävälle ja kävelen iltein jopa onnellisena, kunnes joku tönäisee minut rajusti betoni seinää vasten niin, että pääni kolahtaa siihen ikävästi. Avaan silmäni ja tunnistan Mian ja hänen takanaan pikku kätyrinsä Sophian ja Chloen.
"Sä saatanan narttu älä enää vittu ikinä juttele Ethanille", Mia sihisee minulle.
"E-en", sanon nopeasti.
Kuitenkin kun luulen hänen lähtevän, hän lyö mahaani nyrkillä niin, että minulta menee ilmat pihalle ja kaadun polvilleni maahan. Sitten hän ja kätyrit lähtevät naureskellen pois luotani.
Hengittelen maassa hetken ja tunnen kuinka kyyneleet virtaavat silmiini, mutta en siltikään anna niiden kastella pokiani.
Juuri kun olen mennyt sanomaan tämän päivän varmasti olevan erilainen, he tulevat ja murskaavat sen toiveen minulta.
Nousen lattialta ja lähden tallustamaan kohti kaappiani. Kaapillani otan äidinkielen kirjani siletä ja nakkaan sinne matikan kamani. Laitan oven kiinni ja menen luokan eteen odottamaan välitunnin päättymistä.
"Hei", kuulen jonkun sanovan. Nostan vaistomaisesti päätäni hiukan, että näkisin mitä tapahtuu. Näen kuitenkin edessäni ainoastaan Liamin, joten pysähdyn miettimään, kenelle hän puhuu.
Tuijotamme hetken toisiamme, kunnes osoitan itseäni kysyvästi ja hän nyökkää minulle.
"H-hei", vastaan ja lasken pääni takaisin alas.
"Me näköjään ollaan taas samalla tunnilla", Liam sanoo naureskellen.
"Niin", vastaan hiljaa.
"Mun nimi on muuten Liam", hän sanoo ja ojentaa kätensä minulle.
"M-mä oon Olivia", kerron puristaen hellästi miehen lämmintä kättä.
Saiko Olivia itselleen juuri ensimmäisen oikean ystävän?
---
879 Words
---
YOU ARE READING
Life sucks
Teen Fiction--- Olivia on 17 vuotias naisen alku, joka asuu kaksistaan äitinsä kanssa. Olivia käy lukiota ja saa aina hyviä arvosanoja, hymyilee äidilleen ja lenkittää naapurinsa koiraa. Kuitenkin tuolla tytöllä on omat salaisuutensa. Hänessä on enemmän raitoja...
