Ethan nk.
Kävelemme Olivian huoneeseen. Huone on neutraalin sävyinen ei mitään erikoista. Se näyttää normaalilta teinin huoneelta.
Huoneessa on satunnaisia kuvia valkoisilla kehyksillä seinissä. Huoneessa on valkoinen työpöytä, jonka päällä on kannettavatietokone, paperia, kyniä ja beige lukulamppu. Sen vieressä on lipasto, jonka päällä on suuri peili, jota reunustaa valkoiset köynnösvalot ja peilin kulmaan on kiinnitetty teipillä kuva hänestä ja Wilistä.
Ikkunan edessä on valkoiset ohuet verhot ja n. metrin päässä on sänky, jossa on valkoiset lakanat. Sänky näyttää erittäin pehmoiselta ja sen runko on valkoinen. Sängyn vieressä on yöpöytä. Yöpöydällä on lumisadepallo, soittorasia, herätys kello, lasit ja yö valo.
Olivia menee vaatekaapilleen ja ottaa siletä suuren harmaan neuleen ja pukee sen ylleen. Hän sulkee ovet ja istuutuu sängylleen vetäen polvet rintaansa vasten. Istun sängyn toiseen päähän ja katselen vielä ympärilleni.
"J-jos sä haluat sä voit lähteä kotiin", kuulen tytön hiljaisen äänen.
"En mä halua", kerron ja katson Oliviaa suoraan silmiin hymyillen. Näen kuinka, häneenkin kasvoilleen nousee pieni hymy.
...
"Mikset sä sitten seurustele sen Mian kanssa", Olivia kysyy yllättyneenä.
Olemme jutelleet koulumme ihmisistä ja jotenkin päädyimme juttelemaan Miasta ja siitä, kuinka hän on ihastunut minuun ja blaa blaa.
"Koska mä olen ihastunut erääseen toiseen" krron ja toivon mielessäni, että Olivia ymmärtää vihjeeni.
"Ai, no hän on onnekas", kuulen Olivian mumisevan.
Olen kertomassa, että Olivia on se onnekas sitten, mutta kuulen Andrén huutavan meitä syömään, joten jätän asian sikseen.
Olivian ilme on kauhistunut ja samalla hän näyttää voivan huonosti. Hän ei kuitenkaan sano mitään vaan nousee ylös ja hymyilee minulle nätisti ja lähtee johdattamaan minua ruokasaliin.
Ruokasali on yhdistetty avonaisella oviaukolla keittiöön. Sen sisustaus on myös hyvin väritön, mutta seinillä on lapsen tekemiä piirustuksia ja kuvia Oliviasta lapsena. Eräs kuva, joka on laitettu pöydälle kehyksiin, on revitty pala pois vasemmasta reunasta. Siinä on jäljellä ainoastaan Olivia ja André. Oletettavasti siinä on ennen ollut Olivian isä.
"Tein meille kalakeittoa", André kertoo ja istuu pöytään ja jatkaa pian: "Olivialla, kun on ollut vaikeuksia syödä ja en tiennyt mistä pidät, joten ajattelin-"
"Tämä on varmasti herkullista", sanon ja katson Andréta silmiin.
André on yksinhuoltaja, jonka tytär ui hyvin syvissä vesissä ja silti jaksaa käydä töissä, pitää asuntoa siistinä ja vielä huolehtia siitä mistä hänen vieraansa pitävät! Hän ansaitsee kyllä vuoden äiti palkinnon.
Olivia laittaa lautaselleen keittoa ja katsoo sitä hetken etovasti, kunnes laittaa lusikallisen suuhunsa. Hän sulkee silmänsä ja pureskelee hitaasti, kunnes lopulta nielaisee.
Keskityn pian omaan keittooni ja syön sne jutellen samalla Andrélle koulusta ja tulevaisuuden suunnitelmistani. André on kiinnostunut ja kyselee paljon minulta, vastailen parhaani mukaan.
"Kiitos", Olivia keskeyttää keskustelumme. Minä ja André katsomme kumpikin Olivian tyhjää lautasta.
"Etkö halua ottaa lisää", André kysyy.
"E-ei ole enää nälkä", hän sanoo ja nousee pöydästä. Kuulen kuinka hän laittaa astiansa tiskikoneeseen ja pian kuulen hänen sanovan: "menen mun huoneeseen."
Näen Andrén kasvoilla useat kyyneleet ne tippuvat lautasliinalle kastellen sen.
"E-en muista milloinka viimeksi Olivia olisi syönyt lautasen tyhjäksi", André sanoo ääni täristen.
"Etkö", kysyn yllättyneenä.
"Hän on aina jättänyt, aina. Näitkö, hän otti kasi kauhallista ja söi kaiken", André iloitsee.
"Olivia, minun pieni tyttäreni on niin herkkä ja sairas. Tiedät varmasti, että hän on masentunut ja sairastaa anoreksiaa. En tiedä mitä voin tehdä hänen kanssa. Jos kerron olevani todella huolestunut, se vain pahentaa tilannetta ja jos en tee mitään näen, kuinka hän vain kuihtuu", André kertoo ja hieroo punaisia silmiään.
"En ole tuntenut Oliviaa kauhean kauaa, mutta luulen tietäväni mikä häntä voisi auttaa", kerron kunnes jatkan: "Olemme menossa kaverini syntymäpäivä juhliin ja uskon, että Olivia nauttisi sellaisesta koulun ulkopuolisesta toiminnasta. Koulussa hänelle on tärkeintä hyvät numerot ja niin hän saisi muuta ajateltavaa", kerron.
"Milloin ne ovat", André kysyy.
"Perjantaina, minä voisin toimia kuskina ja tuon Olivian kotiin", kerron.
"Lupaatko vahtia tytärtäni ja pitää hänestä huolta", André kysyy.
"Lupaan", vannon ja katson häntä silmiin.
---
589 words
---
YOU ARE READING
Life sucks
Teen Fiction--- Olivia on 17 vuotias naisen alku, joka asuu kaksistaan äitinsä kanssa. Olivia käy lukiota ja saa aina hyviä arvosanoja, hymyilee äidilleen ja lenkittää naapurinsa koiraa. Kuitenkin tuolla tytöllä on omat salaisuutensa. Hänessä on enemmän raitoja...
