Olivia nk.
Tunnen jonkun koskettavan hellästi poskeani. Jokin lämmin ja pehmeä. Avatessani silmäni näen Ethanin kasvot katsomassa minua hymyillen.
En vieläkään kykene sisäistämään sitä, että hän lupautui oikeasti olemaan tämän päivän kanssani. Miksi kukaan haluaisi vapaaehtoisesti viettää aikaa kanssani? Tai etenkään nyt kun voin todella huonosti ja päätäni särkee. Ei minusta ole edes seuraksi.
"Mentäisiinkö sisälle lämpimään", Ethan kysyy. Huomaan vasta nyt, että autossa on jo koleaa sillä se ei ole päällä ja ulkona sataa edelleen vettä.
"J-joo", sanon ja nousen autosta ylös ottaen laukkuni jalkatilasta.
Menen ovelle ja avaan sen sillä aikaa, kun Ethan laittaa oviaan lukkoon. Astun kynnyksen yli ja potkin kenkäni telineeseen ja nakkaan nahkatakkini tuolille. Ethan tulee myös sisälle ja laskee tavaransa kenkätelineen viereen ja ottaa kengät pois jaloistaan ja laittaa ne telineeseen.
Menen keittiöön ja Ethan tulee perässä. Otan kaapista särkylääkettä ja toisesta kaapista lasin. Täytän sen vedellä ja juuri kun olen ottamassa sitä, niin Ethan sanoo: "Lääkkeitä ei saa ottaa tyhjään vatsaan."
"Mistä sä tiedät, että en ois muka syöny", kysyn kohottaen kulmakarvojani.
"En mä tiedäkään, se oli arvaus vain, mutta reaktiostasi päätellen olin oikeassa", Ethan sanoo.
"Just", mumisen.
Kinastelemme Ethanin kanssa siitä, että syönkö vai en. Ethanin mielestä se olisi hyvä ideä, mutta itse olen sitä vastaan. Miksi Ethan haluaa minusta vieläkin läskimmän?
"Mä en aio syödä", sanon kovaan ääneen ja laitan käteni puuskaan osoittaakseni mieltä.
"Jos sä syöt sä voit ottaa särkylääkkeen, niin sulla ois helpompi olla", Ethan keroo.
"Mä voin ottaa sen muutenkin", kerron.
"Ei, lääkkeitä ei saa ottaa tyhjään vatsaan", Ethan sanoo.
"Sitten mä en ota sitä ollenkaan", sanon ja nakkaan pienen pillerin keittiön pöydälle.
Menen olohuoneeseen ja istuudun nojatuolille. Vedän jalkani syliini ja puristan niitä lujasti. Ethan istuu viereiselle sohvalle ja katsoo minua.
"Onko sun pakko tuijottaa", kysyn ja katson hänen suuntaansa vihaisesti.
"Miksi", Ethan kysyy särkyneellä äänellä.
Ethanin poskelle vierähtää kyynel. Hänen katseensa on lukittautunut käsivarsiini. Hänen silmänsä ovat punertavat ja hänen hengityksensä rätisee.
Nousen nopeasti noja tuolista ylös ja mietin mitä tehdä. Halusisin lohduttaa Ethania ja käpertyä hänen syliinsä. Tai toisaalta voisin juosta omaan huoneeseeni ja lukittautua sinne.
Olen lähdössä yläkertaan päin, mutta Ethan ottaa kädestäni kiinni ja vetäisee minut suureen ja lämpimään halaukseen. Kasvoni on vasten hänen rintakehäänsä ja hänen suuret käsivartensa ovat kietoutuneet ympärilleni tiukkaan otteeseen.
"Sä oot ihan tyhmä", sanon kun tunnen lämpimän kyyneleen vieriväin poskelleni ja sitten kastelevan Ethanin paidan.
"Sitten meitä on kaksi", Ethan sanoo ja niiskauttaa.
Irtaannumme halauksesta, kun kuulen oven käyvän. Käännymme molemmat katsomaan ovelle päin ja pian näemmekin äitini huolestuneen ilmeen, joka muuttuu pian hymyksi nähdessään meidät.
"Hei. Eikö sun pitäny tulla vasta illalla", kysyn ja menen äidin luokse.
"Koululta soitettiin, joten lähdin aikaisemmin", äiti sanoo ja halaa minua.
Hetken on hiljaista, kunnes äiti katsoo Ethania ja kysyy: "Mitä tämä komea mies tekee portaikossani?"
"Ai nii! Äiti tässä on Ethan, Ethan tässä on mun äiti André", sanon hymyillen.
"Mukavaa tavata Ethan. Olivia tuo niin harvoin ystäviään kolusta kotiin", äiti höpöttää.
"Te voisitte vaikka mennä Olivian huoneeseen hetkesi niin minä voisin tehdä jotain syötävää", äiti kertoo.
"Kiitos", sanon hiljaa ja lähden kuljettamaan Ethania huoneeseeni.
---
475 words
---
YOU ARE READING
Life sucks
Teen Fiction--- Olivia on 17 vuotias naisen alku, joka asuu kaksistaan äitinsä kanssa. Olivia käy lukiota ja saa aina hyviä arvosanoja, hymyilee äidilleen ja lenkittää naapurinsa koiraa. Kuitenkin tuolla tytöllä on omat salaisuutensa. Hänessä on enemmän raitoja...
