Marcuksen nk:
"Oikeasti?" Martinus kysyy hämmentyneenä.
"Oikeasti." Sanon tuolle.
Irrottaudumme halista ja katsomme toisten kasvoja. Martinus hymyilee joten suon tuolle myös pienen hymyn. Kuitenkin Martinuksen kasvoille tulee vakava ilme jota ihmettelen.
"Onko kaikki hyvin?" Kysyn tuolta.
"On...tai ei.." Martinus vastaa.
"Miten niin ei?" Kysyn.
"Ne paperit...ne mitkä sun repus oli. Miks ne oli siel ja miks niis oli sun nimi?" Tuo kysyy vakavana.
Hiljennyn täysin. En tiedä mitä minun pitäisi vastata. En voisi valehdellakkaan tuolle. Martinus nimittäin tietää aina silloin kun valehtelen.
Pitäisikö minun vain kertoa totuus?
En tiedä. En todellakaan tiedä.
"Ööh..en mä tiiä." Vastaan typeränä.
"Älä valehtele mulle...onko se totta et sulla on..."Martinus on kysymässä mutta keskeytän tuon.
"Ei!" Huudahdan.
"Mutta ne paperit kerto ihan toista..."tuo sanoo.
"Ääh...ne on varmaan vaan laittanut väärän nimen ja sit ne anto mulle." Kerron tuolle.
"Ketkä?" Martinus kysyy.
Totta. Koulussa kukaan ei tullut luokkaan käymään ja kenellekkään ei annettu mitään. Tämä menee vain huonompaan suuntaan.
"En mä tiiä ketä ne oli." Sanon tuolle.
Tuntuu kamalalta valehdella. Vielä omalle veljelle. Mutta en halua kertoa totuuttakaan.
"Niin tai sit ne on vaan keksinyt koko jutun et sulla olis joku kasvain." Martinus selittää.
"Niin...mutta ei mulla ole mitään kasvainta." Kerron tuolle.
"Hyvä ettei ole. Mutta meen nyt syömään." Martinus sanoo ja ottaa paitansa jonka jälkeen lähtee.
"Huoh...kumpa tietäisittekin koko totuuden.."mutisen itsekseni.
//tän päivän luku olis sit tässä. Huomenna tulee sit taas uus luku. Ei mul muuta. Moikka!
Sanoja:244
