Marcuksen nk:
Herään pieneen kolahdukseen. Katson lattialle ja huomaan puhelimeni lattialla. Nostan sen ja katson kelloa. Kello näyttää 11:30. Olin vaihtanut ajan Suomalaiseen kelloon joten jos olisin Norjassa kello olisi 10:30. Kuitenkin olin nukkunut neljä tuntia. (En muuten tiiä kauan Vaasaan kestää mennä joten...älkää syyttäkö mua et oon vääräs..). En tiennyt kauan minun pitäisi vielä istua tässä bussissa. Toivon että ei kauaa.
Olen miettinyt aika paljon että mitä Martinus tekee tai mitä perheeni yleensäkkään tekee..
Toivottavasti eivät ikävöi minua.
Martinuksen nk:
Herään aamulla kello 7.06. Olin hyvin väsynyt. Olin herännyt noin tunnin välein ja muutenkin nukkunut huonosti.
Lähdin hetken kuluttua alakertaan katsomaan onko kukaan hereillä. No eipä ollut.
Tein itselleni yhden leivän aamupalaksi. Ikävöin Marcusta älyttömästi ja haluaisin vain että hän olisi vieressäni ja voisin kertoa kuinka paljon hänestä välitän.
"Martinus? Mitä sinä hereillä olet?" Kuulen isän äänen kysyvän.
"Ööh..nukuin vain huonosti joten en saanut unta." Sanon väsyneesti.
"Monta tuntia nukuit?" Isä kysyy samalla laittaen kahvinkeitintä päälle.
"En mä tiedä..heräsin tunnin välein suunnilleen.."vastaan hiljaa.
"Painaako mieltäsi joku?" Isä kysyy istuessaan viereeni.
"Ei...tai en minä tiedä." Vastaan.
"Ikävöit Marcusta. Vai mitä?" Isä sanoo.
Käännän katseeni tuohon ja tyydyn nyökkäämään.
"Kyllä Marcus tulee takaisin." Isä sanoo ja ottaa minut halaukseen.
Halaan isää takaisin. Irtaudun halauksesta.
"Entä jos ei?" Kysyn.
Isä ei vastaa mitään joten uskon ettei tuokaan tiedä.
Lähden omaan huoneeseeni.
Otan kaapista itselleni vaatteet jotka laitoin päälleni. Otan puhelimeni käteeni ja yritän soittaa Marcukselle...jälleen.
Puhelu tuuttaa hetken kunnes kuulen jotain muuta mitä oletin kuulevani.
"Haloo?" Kuuluu Marcuksen ääni.
"Marcus? Sä...sä vastasit." Sanon ihmetellen.
"Pakko kai se on vastata kun olet soittanut melkein 300 kertaa." Tuo vastaa tympääntyneenä.
"Ai...mutta kuitenkin. Etkö voisi tulla kotiin?" Kysyn melkein itkien.
"Martinus...vaikka kuinka haluaisitkin niin en voi...ainakaan vielä. Tarvitsen aikaa." Tuo kertoo minulle vakavasti.
Tuossa vaiheessa purskahdan itkuun. Ikäväni on vain liian suuri.
"Shh...Martinus. Älä itke. Minä pyydän. Minullakin on sinua ikävä mutta...tarvitsen aikaa olla yksin." Tuo sanoo ja yrittää lohduttaa minua. Ei se hirveästi auta.
"Mu...mutta..mi..missä..s..sä oot??" Kysyn itkien.
"En voi kertoa..."tuo vastaa.
En pysty enään vastaamaan tuolle mitään.
"Martinus...shh. Kaikki on hyvin." Tuo sanoo.
"No kun ei ole." Sanon tuolle puhelimeen.
"Miten niin..?" Tuo kysyy typeränä.
"Koska et ole kotona.."vastaan hiljaa.
"Tiedän. Mutta Martinus. Muista että minä välitän sinusta vaikka en olekkaan siellä. Muista myös se että minä tulen vielä kotiin. Mutta nyt minun pitää mennä." Marcus sanoo.
"Minä muistan. Voitko vielä soittaa joku päivä?" Kysyn ääni käheänä.
"En tiedä. Mutta nyt kuitenkin. Moikka!" Tuo sanoo.
"Moikka.."sanon hiljaa.
Marcuksen nk:
Saavuin juuri tänne Vaasaan. Sen takia jouduin lopettamaan puhelun. Sydämmessäni vihlasi kun kuulin Martinuksen itkevän. Minun kävi myös häntä sääliksi.
Lähdin kävelemään jotain hotellia päin. Saavunkin pian sellaiselle ja saan myös huoneen. Otin huoneen nyt muutamaksi päiväksi jotta minulla olisi aikaa kierrellä kaupunkia.
Kaaduin vain lopulta sängylle ja nukahdinkin hetken kuluttua.
//Sanoja:482
