Martinuksen nk:
Pidän Marcusta pitkään tiukassa halauksessa. Olemme siinä hyvin pitkään kunnes irtaudumme.
"Marcus...mikä sulla on?" Kysyn huolestuneena.
"Mä...mä näin vain pahaa unta.."veljeni kertoo.
"Mitä siinä tapahtu?" Kysyn varovasti.
"Sä...sä kuolit..."Marcus kertoo hiljaa.
"Se oli vain unta." Sanon lohduttavasti.
Marcus vain nyökkää vastaukseksi. Katson tuon surullisia kasvoja jotka kääbtyvät minun kasvoja kohti. Hymyilen tuolle lempeästi jolloin tuokin hymyilee pienesti.
Pian Marcuksen ilme kuitenkin muuttuu kärsiväksi. Sellaiseksi että häntä sattuisi johonkin.
"Marcus. Kaikki hyvin?" Kysyn hämmentyneenä.
"Sattuu.."tuo vaikeroi itkuisena.
"Mihin?" Kysyn nopeasti lohduttaen tuota samalla.
"Pä...päähän.."tuo sanoi hiljaa vastaukseksi.
Lähdin nopeasti hakemaan alhaalta Marcukselle särkylääkkeen.
Sen jälkeen juoksen portaat ylös Marcuksen luokse.
"Ota tää lääke." Sanon tuolle.
Marcus kääntää katseensa minua kohti jonka jälkeen ottaa lasin ja lääkkeen.
"Mene huoneeseesi lepäämään." Sanon tuolle. Marcus nyökkää vastaukseksi ja nousee. Otan lasin ja lähden viemään sitä alakertaan.
^Marcuksella ei ole kaikki hyvin.^ ajattelen.
Marcuksen nk:
Makaan sängylläni tylsistyneenä. Kipu ei vieläkään ole lakannut. Mieleni tekisi huutaa että haluaisin vettä mutta en viitsi. Ei normi särkylääke tähän auta...tiedän sen.
"Marcus..tarvitsetko jotain?" Martinus kysyy ovelta. Säikähdän tuota.
"Vettä." Sanon.
"Okei." Tuo sanoo ja lähtee.
Pian Martinus palaa vesilasin kanssa ja lähtee huoneesta sulkien oven perässään.
Otan purkista yhden lääkkeen joka auttaa tälläiseen päänsärkyyn. Sain niitä lääkäriltä.
Sain lääkkeen otettua mutta se ei vielä ole tehonnut.
Jäin miettimään kuitenkin sitä mitä minun pitäisi tehdä ennen kuin kuolen.
Haluaisin olla Martinuksen kanssa. Viettää aikaa hänen kanssaan eniten. Sitten haluan myös olla äidin isän ja Emman kanssa. Haluan myös olla Siljenkin kanssa. Sitten muiden sukulaisten kanssa. Sitten ystävien ja...ajatukseni keskeytetään kun kuulen oven avautuvan.
"Onko kaikki hyvin?" Äitini kysyy kun tulee luokseni. Nyökkään vain.
"Lepää vain. Onko nälkä?" Tuo kysyy vielä johon pudistan päätä vastaukseksi. Sitten äiti lähtee pois sulkien oven.
Menen makaamaan sängylleni miettien asiota. Lopulta se ajatusten miettiminen siirtyy muistojen ajatteluun. Muistot saavat kyyneleen valumaan poskeani pitkin.
//anteeksi että eilen ei tullut lukua...mutta nyt tuli. Tänään saattaa tulla toinenkin jos jaksan. En istu ainakaan istu 4 tuntii autossa...mut ei mul muuta. Moikka!
Sanoja:341
