Luku kaksi

911 61 9
                                    

Pian Jimin oli tutustunut Yoongiin, hänen isoimpaan idoliin paremmin. Hän jakoi monia yksityisiä asioita joita ei kertoisi ventovieraalle. Hänestä tuntui että hän voisi luottaa tähän mustahiuksiseen idoliin.

Pian saapui keikkapäivä. Jiminiä jännitti koska näkisi idolinsa toista kertaa elämässään. Ensimmäinen kerta oli kaksi vuotta sitten keikalla, jossa Jimin päätyi murtamaan kätensä. Ei mikään paras kokemus mutta Yoongin näkeminen helpotti kipua. Jimin, Tae ja Kook saapui areenalle ensimmäisenä ja Jin raahautui sinne heidän kanssa. Kun areenan ovet avattiin he juoksi täysiä eturiviin ja pääsivät tarpeeksi hyville paikoille.

Keikan alussa oli häikkää, yksi tanssioista ei tullut paikalle joten he kysyi kuka osaisi tanssia tanssit kaikkiin tämän bändin biiseihin. Nostin heti käteni ylös ja ilmeisesti minut huomattiin joten vartia otti minua kädestä kiinni ja vei takahuoneeseen pukeutumaan. Pian valot sammui lavalla, tanssiat seisoi parissa rivissä, Jimin oli eturivissä ja häntä jännitti. Musiikki alkoi soida ja tanssiat alkoi tanssimaan, pian J-hope oli lavalla räppäämässä ja Jiminin sydän alkoi hakkaamaan koska pian Yoongi tulisi lavalle. Sitten Jiminin maailma hidastui, hän näki Yoongin lavalla räppäämässä ja hän pääti yrittää parhaansa jotta voi näyttää hyvälle tanssialle tämän edessä. Jimin on harrastanut monia tansseja ja on taitava niissä.

Tämän kokemuksen jälkeen Jimin päätti yrittää etsiä Yoongin. Hän koitti parhaansa mukaan etsiä häntä mutta päätyi laittamaan tälle viestiä.
"Hei olin sun yhtenä taustatanssiana ja huomasin et sulta tippu joku lappu taskusta. Ajattelin palauttaa tän joten missä oot?" laitoin tälle. Hän vastasi välittömästi.
"Keikkabussilla yksin, tuu tänne jos haluut."
Tietenkin halusin joten sanoin nopeasti pojille että minun täytyy mennä. Lähdin juosten tälle bussille.

Huomasin että ovi oli täysin auki mutta verhot suljettu. Koputin oveen ja kävelin sisälle. Näin Yoongin ilman paitaa, hikisenä haroen hiuksiaan. Tämä kääntyi minuun päin ja hymyili.
"Sä varmaan oot Jimin?" Yoongi kysyi.
"Kyllä, Park Jimin" Vastasin tälle. Ojensin hänelle sen lapun ja olin jo lähdössä kunnes tämä tarttui minua ranteesta. Tunsin kun naamani punoitti täysillä ja tunsin kun Yoongi päästi ranteestani irti.
"Älä mee vielä" Tämä sanoi pehmeällä äänellä.
"M-mun kaverit o-oottaa mua meidän a-autossa" sanoin vaikken halunnut lähteä.
"Ja mä odotin sua täällä, joten et lähe vielä" Tämä sanoi ja veti kiinni tämän paljaalle iholle. Hengitin nopeasti ja olin tulikuuma. Rauhotuin pian ja irtauduin tämän otteesta.
"Ei mulla kai sit nii kova kiire oo" Jimin sanoi.
He jutteli pitkään ja Jimin piti siitä. Hän tykkäsi tutustua muihin ja Yoongi oli kiinnostavin ihminen.

Heistä oli tulleet tosi läheisiä, henkisesti ja fyysisesti. He makasi pari senttiä toisistaan kaukana vain tuijottaen toisiaan. Jiminin teki mieli suudella tätä, ja kuin Jiminin mielestä olisi luettu Yoongi suuteli Jiminiä pehmeästi huulille. Jimin hymyili ja halusi pysyä siinä ikuisesti. Sitten Jimin kuuli tutun äänen. "JIMIIIIIN MISSÄ OOOOOOOOT" Tae huusi täyttä kurkkua ulkona. Pian Tae oli bussissa jonka ovi oli auki ja näki Yoongin. "Öö ketä ehit" Yoongi kysyi. "Jiminiä, se joka laitto sulle viestiä" Tae vastasi.
"Ahaa, ei oo näkyny täällä" Tämä vastasi tukkien Jiminin suuta joka yritti pidätellä nauruaan. "Okei, kiitti silti" Tae vastasi ja poistui laittaen oven kiinni. Jimin alkoi nauramaan mutta Yoongi keskeytti tämän naurun suutelemalla tätä uudestaan. Jimin vetäytyi pois.
"Miks sä suutelet mua" Jimin kysyi.
"En tiiä itekkää, sori" tämä sanoi ja laittoi kengät jalkaansa ja lähti nopeasti pois. Jäin makaamaan tämän sängylle miettien miksi hän teki niin.

IDOL | Yoonmin FFWhere stories live. Discover now