Luku kaksikymmentä

293 36 4
                                    

Jiminin nk

Avasin laatikon ja kurkkasin sen sisälle. Näin kuinka pieni koiranpentu kurkistaa laatikosta. Hätäännyin koska tänään ei ollut syntymäpäiväni, se oli jo aikoja sitten. Toinen syy miksi hätäännyin oli koska ulkona oli pakkasta ja isältä kestää kävellä asunnollemme joten koira oli varmasti aivan kylmissään. Tiedän millainen isäni on ja hän ei noin vain ostaisi koiranpentua minulle. Otin koiran laatikosta pois ja asetin sen lattialle. Huomasin että laatikossa oli leluja, kaksi ruokakuppia ja muita koiranhoito tuotteita. Ne oli käytettyjä selvästi joten pelkäsin että isäni oli varastanut pennun jostain. Huomasin vielä lapun laatikon pohjalla ja luin sen.
"Rakas Jimin
Ensinnäkin en varastanut pentua, tiedän että se ainakin kävi mielessäsi. Sain pennun ystävältäni ja päätin antaa sen sinulle. Olen viettänyt pari viikkoa pennun kanssa joten lelut ja muut ovat hänen omiansa mitä hän käytti. Annoin pennun sinulle koska en kerennyt ostaa sinulle lahjaa syntymäpäivänäsi, enkä kyllä melkein minään vuonna. Pennulla ei ole nimeä joten keksi sille paras nimi mitä ikinä antaisit koiranpenulle. Muistan kuinka pienenä aina kinusit koiraa ja halusit nimetä sen Ddosuniksi. (btw Jiminillä oli koira nimeltään ddosun joten se sopii täydellisesti tähä tarinaa) Toivottavasti pidät pennusta huolta. Laita minulle kuvia hänestä kun hän kasvaa isommaksi. Muutan pois Seoulista koska niin on vain parempi. Tulen vierailemaan välillä ja lomilla varmasti näemme. Kun saan elämäni raiteilleen voin vaikka viedä sinut eurooppaan. Pidä pennusta hyvää huolta. Rakkaudella Isäsi."

Katsoin pentua. Hän on valkoinen ja hänellä on suuret silmät. Rakastuin pentuun heti. Aloin ensimmäiseksi leikkimään pennun kanssa ja samalla puhuin puhelimessa äitini kanssa. Äitini tiesi tästä pennusta ja oli luvannut isälleni olla hiljaa asiasta. En todellakaan odottanut että isäni hankkisi sellaisen mutta elämä on täynnä yllätyksiä.

IDOL | Yoonmin FFМесто, где живут истории. Откройте их для себя