Luku seitsämäntoista

323 34 2
                                    

Jiminin nk

Heräsin sohvalta, mutta heräsin yksin. Yoongi oli kadonnut jonnekkin eikä ollut kertonut minne. Nousin ylös ja kävelin keittiöön jossa minua odotti aamupala. Yoongia ei vieläkään näkynyt mutta lapun oli joku jättänyt.
"Yoongi ja minä lähdimme hakemaan aineksia päivälliseen. Jätimme tähän vähän aamupalaa sinulle joten syö rauhassa, tulemme pian. Rakkaudella Äiti ja Yoongi." Luin mielessäni. Otin aamupalan ja söin sen huoneessani. Laitoin vaatteet päälle ja kengät jalkaan. Lähdin kävelylle hetkeksi koska ajattelin että eivät he kerkeä tulla siinä ajassa kotiin.

Yoongin nk

Istuin Jiminin äidin autossa ja tulimme juuri kotipihaan. Otin ostokset ja kävelin sisälle.
"Jimin me tultiin" Huusin enkä saanut vastausta. Ajattelin että Jimin nukkuu vielä. Aamupala oli syöty keittiöstä joten ehkä Jimin on huoneessaan. Hänen huonekkin oli tyhjä ja mistään muualta ei kuulunut ääniä kun vain Jiminin äidistä laittamassa aineksia kaappiin.
"Jiminiä ei näy missään" Sanoin tämän äidille.
"Ehkä hän on lähtenyt hakemaan kahvia tai jotain" Tämä vastasi hymyillen. Hän ei ollut yhtään huolissaan joten ehkä Jimin on usein ulkona kertomatta kellekkään. Menin Jiminin huoneeseen ja aloin tutkia paikkoja. Löysin Jiminin päiväkirjan ja päätin katsoa vain ensimmäistä sivua.

"15.4.2003
Tänään äiti teki pannareita ja koulussa oli tylsää. Tapasin uusia ihmisiä ja löysin kaverin, Kim Seokjinin. Häntä kutsutaan Jininksi ja hän on pari vuotta vanhempi kuin minä. Hän lupasi että kun olen 13 hän ostaa minulle erikoisen lahjan" Selasin tuon jälkeen päiväkirjaa hänen 13v synttäreihin

"13.10.2008
Tänään täytän 13! Jin lupasi minulle monta vuotta sitten erikoisen lahjan ja hän antoi sen tänään. Se oli kirja täynnä kuvia meistä ja siinä luki parhaat kaverit ikuisesti yläpuolella. Se on hieno, vaikkakin vähän tyttömäinen. Jin myös varasti vähän alkoholia isältään. Join ihan vähän ja se maistui pahalle, enkä juo sitä moneen vuoteen vielä, äiti ei ikinä antaisi sitä anteeksi jos tulisin humalassa kotiin. Isä ei ollut kotona tänään, kuulema hänellä oli töitä mutta hän tuli kotiin humalassa ja hän haisi hirveälle. Äiti oli töissä ja isä kertoi että hän tänään taas petti äitiä, mutta en saa kertoa, muuten tämä täydelline perhe kuvitelma hajoaa. Äiti ei tiedä näistä keskusteluista, en uskalla kertoa. Kerron varmasti kyllä pian, muuten äitiä sattuu enemmän." Kyynel ehti silmääni ennenkuin pyyhin sen pois ja selasin pari vuotta taas eteenpäin päiväkirjassa.

"12.11.2011
Muutimme pois Busanista. Seoul on perseestä ja haluan pois. Jin asuu Busanissa eli jouduin jättämään ainoan kaverini. SEOUL ON PERSEESTÄÄÄÄÄ! Mut löysin tänään ihan sika kuuman räppärin. Sen nimi on Min Yoongi ja se on iha super hyvä räppää. Toivon että näkisin sen joskus, mut juttelu ois vaikeeta, ei se huomais mua niitten tyttöjen seasta, tällästä pientä homopoikaa joka tanssii. Tanssiminen on siis kivaa mut isä ei tykkää siitä ja joudun mennä harjotuksiin salaa. Aattelin tänään et menisin ryyppää random teinien kaa että saisin ajatukset pois ja ehkä kavereitaki. Ok nyt on menny pari tuntia ja löysin kivoi tyyppei, ne on Jeon Jungkook ja Kim Taehyung. Tosi mukavii ja ne tuo parhaita juomii ikinä. Jinin juomat oli hyviä mutta nää kyllä voittaa ne. Mulla on ikävä Jiniä, mut se kerto et se muuttaa tänne kuukauden sisällä. Mut pitää mennä nyt, kaverit oottaa!"
Luin sivuja eteenpäin ja kiinnitin huomion yhteen sivuun.

"4.10.2018
Tänään olin Yoongin keikalla. Kaikkea tapahtui keikan jälkeen ja tuntuu kun istuisin pilvellä. Kaikki on kuin unelmaa. MÄ PUSSASIN YOONGIA! MIN FUCKING YOONGI! Se oli ihanaa, mut Yoongi joutui jatkaa kiertuetta. Toivottavasti nään sen pian"

Sivut loppuivat siihen. Huomasin että pari sivua oli revitty irti ja samassa hetkessä Jimin astui huoneeseen.
"Luetsä mun päiväkirjaa?" Jimin sanoi vähän vihaisesti mutta silti vähän pelokkaasti.
"Luin vaan niitä vanhoja ja sit selailin sivuja kunnes huomasin että tästä puuttuu sivuja" Sanoin valehdellen.
"Okei no älä koske siihen enää kiitos" Jimin sanoi.
"Ooks sä nähny Jiniä sen keikan jälkeen?" Kysyin.
"En juurikaan... Sillä on kiireitä mut ei se haittaa" Hän vastasi samalla kun siivosi huonettaan.
"Okei" Vastasin tälle pienellä hymyllä. Kävelimme keittiöön ja söimme vähän. Sen jälkeen katsoimme elokuvaa ja ilta kääntyi huonompaan suuntaan.

IDOL | Yoonmin FFDonde viven las historias. Descúbrelo ahora