Kolmekymmentä kuukautta. Niin kauan hän oli täällä ollut. Miki viimeisteli jälleen kerran huoneensa katon taideteosta. Koko seitsemäs valtakunta oli saanut uuden maalikerroksen hänen syntymäpäivänään, koska Miki oli valittanut Leolle, ettei hänellä ollut enää yhtään väritettävää pintaa.
Tällä kertaa Miki oli innostunut piirtämään panttereita. Mustat, sulavalinjaiset pedot väijyivät huoneen jokaisella seinällä. Mandaloita hän ei ollut vieläkään hylännyt. Kaikki pedot oli toteutettu viivojen, pilkkujen ja pisteiden muodostamien kuvioiden avulla. Kattoon hän piirsi vain kukkia, koska ei ylettänyt piirtämään tarpeeksi pitkiä viivoja kerralla luodakseen kattoonkin pantterin. Sääli sinänsä.
Tussi alkoi vedellä viimeisiään ja Miki hyppäsi alas sänkynsä päältä. Hän nosti ilmastointiritilän paikoiltaan ja mutristi suutaan pettyneenä. Mustat olivat loppu, hän oli käyttänyt niitä liikaa panttereihin. Pitäisi pyytää Leolta lisää, toivottavasti hän saisi niitä hankittua pian. Miki hylkäsi lähes kuivuneen tussin ilmastointikanavaan ja otti tilalle vihreän. Hän voisi jatkaa käytävän kuvioita.
Käytävässä ei tällä kertaa ollut yhtään mustaa, vaan Miki oli käyttänyt pelkkiä värejä. Punaista, sinistä, vihreää. Vaikutelma oli melko psykedeelinen, mutta Miki olikin hullu. Tai niin kaikki ajattelivat. Luokkatoverit pelkäsivät Mikiä hänen sekopäisen taistelutyylinsä vuoksi ja aikuiset välttelivät seitsemättä valtakuntaa aina kun mahdollista. Kukaan ei halunnut joutua hänen tulilinjalleen tai siis kysymysten kohteeksi.
Oli tietysti muutamia, jotka edelleen tulivat katsomaan hänen töitään ja niitä, joiden oli pakko kulkea hänen valtakuntansa läpi. Liikennettä oli kuitenkin vähemmän kuin viime vuonna, vaikkei sillä Mikille varsinaista merkitystä ollutkaan. Askelten kaiusta Miki tunnisti Leon kävelytyylin ja laittoi tussiinsa korkin. Mies ilmestyi käytävälle kuin tilauksesta.
"Leo, minun mustat tussini ovat loppu", Miki ilmoitti.
"Joko taas?"
"Jep."
"Hitsi, sinä kulutat niitä varmaan yhden päivässä. Tajuatko yhtään, millaiset rahat olisin jo kerännyt, jos joutuisit maksamaan niistä?"
"Ei minulla ole mitään millä maksaa. Paitsi tietysti se, että maalasin huoneesi. Se urakka oli mielestäni ainakin parin satasen arvoinen."
"Totta. Mutta se kattaa vain puolet kaikista niistä kynistä, jotka olen sinulle diilannut."
"Voinhan minä maalata sinun huoneesi uudestaan", Miki ehdotti. "Se tosin tarkoittaisi tämän helyn väliaikaista epäkuntoon saattamista."
"Ei onnistu", Leo pudisti päätään. "Tuota laitetta valvotaan tarkemmin."
"Niin minä vähän ajattelinkin. Oliko sinulla jotain asiaa vai tulitko käymään muuten vain?"
"Saat kaverin tänne käytävälle", Leo paljasti.
"Oikeasti?" Se oli iso uutinen. Miki rypisti kulmiaan ja mietti. Kenet tänne tuotaisiin? Kultaan kahlittu, Ian vai joku uusi? Hän toivoi todella, ettei kukaan uusi ollut jäänyt kiinni. Se oli kuitenkin todennäköisin vaihtoehto, sillä kai kultaan kahlittu tai Ian olisi sijoitettu tänne hänen alueelleen heti aluksi. Häntä ei oltu siirretty kertaakaan, joten miksi muitakaan siirreltäisiin?
"Hänet tuodaan ihan kohta. Ajattelin vain varoittaa sinua."
"Kiitos." Leo häipyi ja pian sen jälkeen käytävältä kuului meteliä.
"Miksi minä olen täällä? Mikä tämä paikka on? Minkä helvetin takia kukaan ei vastaa minulle?" Tytön ääni oli vihainen ja hämmentynyt. Miki virnisti leveästi kuullessaan kysymyksiä seuranneen kiroustulvan. Ainakaan hänen uusi naapurinsa ei olisi tylsä tyyppi.
