Luku 6. Outo kolli

109 7 4
                                    

" Otan mukaani Kidetassun, Sammaltassun, Sirppitassun, Leijonasulan, Valokynnen, Pajuhohteen, Juovaraidan ja Ratamolehden. "

Tuon päällikkö oli huutanut koko klaanille hetki sitten.
Tällä hetkellä Kidetassu oli juuri istahtanut suurvaahteroiden eteen.

" Tuhkaklaanilla menee ihan hyvin, jos ei lasketa sitä, että ketut hyökkäsivät klaaniimme pari auringonnousua sitten. Kuitenkin klaani voi oikein hyvin, vaikka menetimmekin kuningattaremme Kirkasvalon ja Kastetassu haavoittui vakavasti. Uusi parantajaoppilaamme Lehvätassu ja mestarinsa Malvatuuli hoitivat tuon kuitenkin kuntoon. Meillä - " Pääskytähti ei ehtinyt jatkaakkaan lausettaan, kunnes klaanit hurrasivat jo Lehvätassun nimeä.

" Lehvätassu! Lehvätassu! " Olihan tuo uusi oppilas.

" Mutta saanen jatkaa lausettani, meillä on uusia soturioppilaita! Kidetassu, Sammaltassu, Tomutassu ja Varjotassu! " Pääskytähti maukaisi ylpeästi.

Klaanit hurrasivat oppilaita.

" Sinuna tutustuin kissoihin. " Sammaltassu maukaisee.

" Miksi muka? Mitä väliä heillä muka olisi? " Kidetassu kysyy ihmetellen, ehkä hieman ylellisellä äänellä.

" Ei voi tietää. Ystävyydestä voisi olla apua... " Sammaltassu maukaisi.

Kidetassu mietti, mitä veljensä päässä tällä hetkellä liikkuisi... Epäilyttävä.

Naaras tuhahti ja meni etsimään muita oppilaita. Hän huomasikin pian päälliköiden puhuessa juttujaan, yhden kollin ja yhden naaraan.
" Onko Sammaltassu tosissaan..? " Kidetassu tuhahtaa ja tassuttelee kaksikon luokse.

" Hei. " Kidetassu tervehti viileään äänensävyyn.

" Moi? " Kaksikko tervehtii hieman kummissaan.

" Mistä klaanista olette? " Kidetassu huokaisee.

" Ruskaklaanista. Meistä tuli juuri oppilaita. Sinä olet? " Naaras vastaa.

" Olen Tuhkaklaanista, minustanin tuli juuri oppilas. Nimeni on Kidetassu. Teidän? " Kidetassu esittäytyy lempeään äänensävyyn yllättävästi.

" Minun nimeni on Lumikkotassu ja veljeni on - " Lumikkotassu aloittaa.

" - Hiekkatassu. " Hiekkatassuksi itseään kutsunut kolli jatkoi sisarensa lausetta.

" Jaa, kiva... " Kidetassu maukaisee.

Hetken kuunneltua päälliköitä, Hiekkatassu tassuttelee Kidetassun luokse.
" Minulla on sinulle asiaa, tule ensiyönä rajalle, olisi asiaa... " Hiekkatassu maukaisi ja hölkkäsi takaisin sisarensa luokse.

" Mitä vitsiä? Oot tosi outo! " Kidetassun olisi mieli tehnyt sanoa se tuolle oudolle kollille, mutta piti sanat suussaan.

Kokous oli päättynyt.
Mitäköhän ensiyö toisi tullessaan?

// Eli tosiaan vaihdoin kirjan nimen, koska se ei sopinut juoneeni. Pääasiassa tämä kirja ei kerro lehtikatoon liittyvästä asiasta, vaan enemmänkin juuri tästä tulevasta ensiyöstä. Siksi tämän kirjan nimeksi tuli Ensiyö. 💖

Soturikissat ~ Ensiyö (Valmis) Donde viven las historias. Descúbrelo ahora