Soturikissat ~ Ensiyö (Valmis)

Luku 19. Kalliomarjan menneisyys

( Kuvassa Lumikkotassu!) 

Valkea raidallinen naaras käänsi katseensa.
Hän tunsi viiltävän kivun kouraisevan tuon kehoa.
Naaras rääkäisi.

" Sinun pitää olla nopeampi ja voimakkaampi jos aijot vallata muut klaanit ja pitää tunkeilijat loitolla! " Kilpikonnakuvioinen naaras sihahti.
Hän hyppäsi naaraan ohitse ja repäisi pienen nupukan oppilaan korvasta, ennen kuin naaras ehtikään väistää.

" Hah. " Kilpikonnakuvioinen naaras hymähti.

Juuri sillä sekunilla, oppilas kiersi naaraan, väisti tuon kynnen liikkeen ja hyppäsi tuon selkään. Kilpikonnakuvioinen naaras heittäytyi maata vasten rääkäisten.

" Jo riittää! Lumikkotassu, Kalliomarja. Irti toisistanne. " Kuolojalka raahasi takajalkaansa mukanaan.
" Istuutukaa. "

" Hei hetkonen. Et sinä minua määrää! Kukaan ei määrää mitä minä teen minun elämälläni. " Kalliomarja sihahti ja tassutteli pois sähisten karvat ylhäällä.

" Eihän sinulle edes ole enään elämää... " Lumikkotassu hymähti pienesti jatkaen:
" Miten Kalliomarja tuosta noin vain suuttui? Ethän sanonut muuta kuin Istuutukaa. "

" Voin kertoa sinulle, tämän kerran. Jos siis jaksat kuunnella. Mutta saat sitten luvan ahkeroida entistä kovemmin! " Kuolojalka vaati.

" Juu juu. " Lumikkotassu pyöräytti silmiään.

" Noh. Aloitan Kalliomarjan oppilasaijoista. Silloinen Kalliotassu oli soturioppilas. Hän rakasti oppimista ja harjoitteli kovaa. Olikin hyvik taidokas oppilaaksi. " Kuolojalka huokaisi.

" Eräänä päivänä Kalliotassu loukkasi itsensa taistelussa Tuhkaklaania vastaan, hänelle tapahtui jotakin, jolle ei löydetty parannuskeinoa taikka edes nimeä. Hänelle hengittäminen oli raskasta aina kun edes juoksi pari ketunmittaa. Hän olisi heti kuollut siihen. " Kuolojalka maukaisi.

" Ku-kuollut? Pienestä juoksusta? " Lumikkotassu henkäisi.

" Aivan. Silloinen Ruskaklaanin parantaja Mehiläiskukka tarjosi toisen vaihtoehdon, kuin 'sammalpedillä koko elämänsä '. Sen sijaan hän tarjosi parantajaoppilaan paikkaa. Kalliotassu suostui, mutta vihasi sitä enemmän kuin mitään. Hän alkoi öisin harjoitella Synkässä metsässä. Hän meinasi aina kuolla, muttei silti luovuttanut. Hän oli minun oppilaani myös. Kuolin hänen syntymäänsä ennen. Pari kuuta aijemmin. Juuri kun hän oli saanut parantajanimensä Kalliomarjan ja oppilaan Sulkatassun (-lammen) hän menehtyi. Nykyään hänellä ei ole hengitysvaikeuksia ja on ikuisesti vihainen Tuhkaklaanille ja myös hieman Mehiläiskukalle. Mehilaiskukka kuulemma määräili aina ja muka määräsi Kalliomarjan kohtalon. " Kuolojalka selitti.

" Jaa. " Lumikkotassu hymähti.

" Mutta nyt sinun täytyy herätä. " Kuolojalka totesi irvistäen.
" Ja muutenkin, enhän minä nyt mikään satujenkertoja ole. "

Lumikkotassu nyökkäsi ja katosi.