Mä olin nähnyt sut jo monta kertaa ennen kun me alettiin puhumaan toisillemme. Sä tulit vastaan metrossa, kauppakeskuksissa, mun kotikadulla. Sulla oli tapana polttaa tupakkaa jonkun talon rappukäytävän edessä, ja sä et ikinä polttanut samassa paikassa toista kertaa. Joskus sä menit sisään niihin rappukäytäviin, ja sulla aina tuntu olevan avainkoodi. Ehkä sä tunsit paljon ihmisiä, tai sitten sä vaan olit hyvä arvaamaan. Mä en ikinä nähnyt sua puhelin kädessä, metrossakin sä vaan istuit tuijottaen suoraan eteenpäin. Ja joskus meidän katseet kohtasivat. Sun silmät, jotka sä aina rajasit jollain värillä, oli niin kirkkaat ja vihreät että ne tuntu porautuvan mun sieluun. Ja sä tunnuit olevan ihan kaikkialla, ihan sama minne menin mä näin sut vähintään kerran päivässä. Ja Helsinki ei ole kovinkaan pieni paikka, joten se aina häiritsi mua. Sä et ikinä kävellyt samaan suuntaan mun kanssa, vaan menit ohi tai olit vaan paikallas. Sun revenneet verkkosukkahousut, ylisuuri farkkutakki karvareunuksella johon sä näytit hukkuvan ja se miten sun pukeutuminen erotti sut joukosta. Sun hiukset vaihto väriä kerran viikossa, mutta ensimmäisen kerran kun mä kuulin sun äänen, sun hiukset oli vihreät.
Sinä päivänä kun mä törmäsin suhun aamukahdelta kun sä poltit tupakkaa mun rapun edessä, sulla oli pinkit creepperit jalassa. Sä vain olit siinä, tuijotit mua ja hengitit läpinäkyvää savua sisään sun sähkötupakasta. Sulla oli mustat verkkosukkahousut, pinkki kiiltävä minihame, musta verkkopaita joka ei peittänyt pinkkejä rintaliivejä mitenkään ja sen ylisuuren farkkutakin sijasta nahkatakki. Mä tärisin, vaikka syyskuu olikin vielä lämmin. Oliko sulla kylmä vai etkö sä enää tuntenut sitä?
Sä vaan tuijotit mua ja kysyit sitten vähän töykeästi:
"Etkö sä oo menossa sisälle?" Sun ääni oli ihan erilainen kun mä olin ajatellut. Se oli tasainen ja rauhallinen. Hämilläni nyökkäsin ja näppäilin koodin lukkoon. Koko ajan mä tunsin sun jäätävän tuijotuksen mun selässä ja pystyin vain kuvittelemaan miten sun vihreät silmät varasti multa mun sielua. Mä astuin sisään rappukäytävään, ja katsoin vielä taakseni. Sä vieläkin istuit siinä, polttamassa sähkötupakkaa. Sinä päivänä me ei puhuttu sen enempää.