Sä et ollut enää se tyttö, joka tuijotti mua metrossa ja kauppakeskuksissa ja poltti tupakkaa mun kotikadulla. Nykyään sä poltit mun parvekkeella, istuit mun sylissä metrossa, nukuit mun sängyssä ja toit mulle marmeladia ja vaniljajuustokakkua kalliista kahvilasta. Sä joit espressoa mun kanssa aamuisin ja sun hiukset olivat nykyään pinkit vihreän sijasta. Sä nauroit mun kanssa ja sä hymyilit mulle, mutta vaan mun asunnossa.
Mä kaikin tavoin uskoin että sä olit mun.
"Entä jos koko maailmaa hallitsee joku sairas kusipää, joka kohtelee meitä ku leluja?" sä kerran ehdotit, ja mä nauroin sulle. Se tuntui absurdille ajatukselle.
Meillä oli hauskaa, sä toit valoa mun päiviin ja autoit mua psykologian tehtävissä. Sun mielestä mun seinät oli tylsiä joten me spraymaalattiin neonpinkillä ja vihreellä japaniksi loukkauksia mun olohuoneen seinään. Mutta joskus sä vaan katosit päiväksi tai pariksi, ja ilmestyit takaisin ihan niin kuin mitään ei olisi tapahtunut. Sä raahasit mua yökerhoihin jotka sijaitsivat maan alla ja bileisiin suurissa taloissa Westendissä.
Niin, juhliessa sä olit eniten elossa.
Kirkkaissa neonvaloissa me tanssittiin ja sä pidit musta kiinni, sä olit mua vasten ja lähellä, kiusasit mua sun huulilla ja testasit mun kärsivällisyyttä. Sä laittauduit ja kävelit ympäriinsä minihameissa vaikka oli kakskyt astetta pakkasta.
Mutta sitten päivää ennen joulua sä et enää tullut takaisin. Uudenvuodenaattona mä etsin sua metrosta, kauppakeskuksista, yökerhoista, baareista, kaduilta mutta mä en löytänyt sua mistään. Ja kun mä neljä minuuttia ennen keskiyötä avasin mun kotioven se kaulakoru kaulassa minkä sä mulle annoit, mä huomasin että olit käynyt. Se seinä mikä me spraymaalattiin yhdessä oli maalattu takaisin valkoiseksi.
Mä lyyhistyin siihen lattialle ja katsoin miten kaikki mikä muistutti mua susta oli kadonnut. Ehkä sä olit oikeessa, ehkä jotkut kusipäät hallitsi meitä kuin nukkeja. Ehkä ne vei sut pois, niin mä toivoin, mutta mä tiesin että sä lähdit koska sä et osaa jäädä. Sä lähdit, mutta mä silti haistoin ilmassa sen sitruunantuoksuisen savun.
Magna, sä lähit yhtä nopeesti ku tulitki.
