Ihmissuden henki (valmis)

2. Wolfscry

here we stand open arms 

this is home where we are

ever strong in the world that we made

*

"Kukas sä olet?"

Námre kohottaa katseensa lehdestä. Hän näkee ruskeatukkaisen pojan, jolla on keltaiset silmät. Poika on ainakin viisi tuumaa häntä pidempi ja myös melko lihaksikas.

"Niin kuka olet?" Poika toistaa. "Mä olen Andreas. Me muutettiin tänne äsken."

"Olen Námre. Tarviitteko vielä apua? Siis niiden tavaroiden kanssa tai jotain?"

"Námre. Kaunis nimi!" Poika tuntuu olevan innoissaan. Ehkä hän ei ollut vielä kokenut "kirotun" talon omituisuuksia. Tai ehkä hän oli itsekin omituinen. Tai ehkä molempia.

"Niin. Andreas?" Námre varmistaa. Andreas nyökkää hänelle. "Tarvitsetteko apua tavaroitten kantamisessa?"

"No, joo.. äiti sanoi etten saisi kauheasti jutella muille.." Andreas hieraisee niskaansa.

"Miksi?" Námre kysyy silkasta uteliaisuudesta. "En oikein tiedä. Äiti on aika outo.." Andreas välttelee Námren katsetta. Punapää huomaa kuitenkin pojan silmissä pientä huolestunutta tuiketta, joka viestii valehtelusta.

Námre päättää siirtää keskustelun pois Andreaksen äidistä. "Tänään on täysikuu." Andreaksen kasvoille leviää kauhistunut ilme. "Eih!" Hän voihkaisee tahattomasti. Námre katsoo kummeksuvasti poikaa. "Eh, minun kaukoputkeni tulee, tuota, vasta ensi viikolla... Minun piti päästä katsomaan kuuta sillä..."

Námrea alkaa epäilyttää poika. Hän heilauttaa hiuksensa selän taakse ja kysyy: "No tulenko mä auttamaan teitä?" Andreas nyökkää vastaukseksi ja näyttää sormellaan suuntaa. "Tuolla päin."

-

"Andreas!! Mitä minä sanoin sinulle? Muistatko?!"

Namre säikähtää kiljuvaa ääntä ja tarrautuu epähuomiossa Andreaksen käsivarteen. Andreas vilkaisee oudoksuvasti häneen päin ja ravistaa kätensä irti. Hän kävelee määrätietoisin askelin ääntä kohti.

Námre jää kuuntelemaan keskustelua.

"Andreas. Kuka tuo on???!!!!!"

"Hän on Námre. Hän lupasi tulla auttamaan meitä. Ajattelin, että hän voisi olla ystäväni." Andreas sanoo hiukan surullisen kuuloisena. Námrea tuntee sääliä Andreasta kohtaan. Hänellä oli aina ollut ystäviä, sillä hänellä oli veljet. Lisäksi hänen paras ystävänsä, Roselyn, on asunut heidän naapurissaan niin kauan kuin tytöt saattoivat muistaa. Hän ei ollut koskaan tuntenut oikeaa yksinäisyyttä.

"Andreas. Minäkin toivoisin niin." Ääni ei kuulosta enää niin tuimalta ja muuttuu jokseenkin lempeäksi. Námre uskoo sen olevan Andreaksen äiti. "Et kuitenkaan voi vielä tutustua häneen paremmin. Sinun täytyy ensin se.."

"ÄITI!!!!!!" Andreas karjaisee. "Hän kuulee!"

Námre säikähtää. Mitä minä en saa kuulla? Andreas tulee takaisin mukanaan väsyneen näköinen nainen, jonka ruskeissa hiuksissa on jo useita harmaita raitoja. Andreaksen äiti nostaa kättään moikkaukseen. Námre vastaa varovasti vilkutukseen.

"Hei. Olen Elany, Andreaksen äiti. Anteeksi tuosta äskeisestä, eh, emme ole tottuneet uusiin ihmisiin.."

Námre nyökkää hymyillen varovasti. Andreas mulkaisee huomaamatta äitiään. He käyvät keskenään nopean keskustelun katseilla. Námre ei saa siitä selkoa ja odottaa vain, että se päättyy.

"Kai sinun nyt täytyy auttaa meitä, kun kerta vaivauduit tänne asti", Elany naurahtaa. Andreas pyörittää silmiään taustalla.

-

Námre pyörii sängyssään. Hän ei pysty saamaan unta enää Andreaksen tapaamisen jälkeen. Lisäksi Takametsän susikuoro on taas alottanut harjoituksensa ja sudenhuudot pitävät punapään valveilla. Täysikuu saa heidät hulluiksi. Ei tästä tule mitään! Námre nousee seisomaan ja irrottaan peiton, joka oli kietoutunut hänen ympärilleen ja astelee vaatekaapilleen.

Tämä on niin väärin, Námre ajattelee pukiessaan mekkoa ylleen. Pikainen kuutamokävely vain. Ei kukaan huomaa.

Námre tassuttelee hiljaa alakertaan. Hän nappaa takaoven vierestä puiset kenkänsä ja astuu varovasti ulos. Enää ovi hiljaa kiinni ja kaikki on hyvin.

Námre kävelee kylän ohi tielle, joka kulkee metsän vieressä. Häntä ei pelota sudet ollenkaan. Omituista niissä on vain se, että ne ulvovat vain täydenkuun yönä. Ei koskaan muulloin. Kylässä kerrotaan tietysti taruja ihmissusista, jotka ovat viisi kertaa tavallista sutta suurempia ja syövät lapsia välipaloiksi. Ei Námre niihin uskonut. Ne ovat vain tarinaa. Nyt kuutamon valaisemalla metsäpolulla legendat ihmisistä, jotka muuttuvat täydenkuun öinä susiksi tuntuvat kuitenkin paljon todemmalta kuin päivällä kylänvanhimman savuisessa majassa.

Yhtäkkiä kuuluu inhottava ääni. Námre melkein kirkaisee tajutessaan mitä ääni tarkoittaa. Oksa napsahtaa poikki polun vieressä, eli joku kävelee lähellä. Námre jähmettyy paikoilleen. Pieni ääni hänen mielessään käskee juosta, mutta läpitunkeva pelko tytön rinnassa saa tämän pysymään tiukasti aloillaan. Hahmo tulee lähemmäs ja pelko Námren rinnassa kutistuu hiukan kun tämä tajuaa kuka hahmo oikeasti on.

"Andreas?"

*

wolf

*

words: 611
copyrigths: miukuliini

Hei arvatkaas mitä?! Mie löysin tietokoneelle emojit 👍😆 mutta en osaa laittaa näitä paksunnoksia tai muita tekstiin xD !! Ja ei, miun puhelin ei oo taas rikki, kirjotan vaan huvikseen tietokoneella.. xD Hei näin se toimii!! Oumaigaad löysin sen xDD !!! Eli kun tietokoneella painaa CTRL+B niin tulee paksumpi!! Ja muistaakseni CTRL ja u tuli alleviivaus, ja CTRL+I se vino teksti. Mie kokeilen. Joo, toimii! Tääkin toimii!!! Ja kun painaa uudestaan se lähtee pois. Hyvä tietää!!

Ja tän tietokoneen takia en voi laittaa Namren nimeen sitä yläpilkkua a'n päälle, mutta se tulee takasin kun jatkan kirjottamista puhelimella. Hei, nyt mie löysin senkin xDD se on miun näppäimistössä tuon peruutusnapin vieressä oleva nappi, jonka yläosassa on tuommoinen pilkku. Siitä kun painaa, ei tapahu mitään, mutta sitten kun painaa sitä kirjainta mihin haluaa sen pilkun, se tulee siihen. Eli ny kirjotan taas Námre.

Ja nyt tulee tämäkin osa ulos. Tänään saattaa tulla ehkä muitakin osia, mutta en ole yhtään varma.

edit: Vähän hassua kun voisin laittaa tuon Monodyn jokaiseen lukuun tuonne ylös, kun oon kuunnellut melkein pelkästään sitä ja Katy Perryä... xDD