Ihmissuden henki (valmis)

4. Nightguest

'cause baby you're a firework

come on, show 'em what you're worth

*

"Älä lähde vielä! Andreas!!"

Námre jäi yksin metsään susien keskelle. Andreas oli sanonut ihmissusitarujen olevan totta. Jos kylänvanhimman horinoissa oikeasti oli jotain perää, Námre ei tahtonut olla metsässä todistamassa sitä. Hän kääntyy ympäri ja lähtee takaisin kotiinsa.

-

"Nam? Mikset ole jo hereillä?"

Námre nostaa päänsä peiton alta. Hänen uniset silmänsä eivät aluksi toimi, mutta hän erottaa kyllä veljensä nopeasti. "Luc, ei minua ole herätetty! Siksi nukun vielä." Lucasz naurahtaa. "Niin. Arvaa mitä? Minäpä keräsin munat puolestasi!" Námre nousee istumaan. "No montako haavaa sait?" Lucasz esittelee ylpeänä käsiään. "Vain kolme!" 

Námre naurahtaa. "Onnittelut. Mennäänkö aamiaiselle?" Lucasz nyökkää ja ryntää ovesta ulos ja antaa sisarensa tulla hitaammin perässä. 

Námre avaa vaatekaappinsa. Hän ottaa sieltä saman tummansinisen mekon, joka hänellä oli ollut eilenkin aikeissa laittaa sen yllensä. Tämähän on ihan likainen! Miksi muka? Samassa hän muistaa yöllisen seikkailun. "Andreas!" hän kuiskaa. 

Námre tunkee mekon takaisin ja laittaa toisen päälleen. Hän ryntää äkkiä veljensä perään, alas portaita ja keittiön läpi, huomioimatta hyvän huomenen toivotuksia tai oudoksuvia katseita. "Námre, heti takaisin! Aamiainen on valmiina!" Tyttö vain jatkaa matkaansa kohti takaovea ja nappaa kuraiset puutossut ovenpielestä tunkien ne jalkaan samalla kun juoksee. Hänen mielessään pyörii vain yksi ajatus, eikä hän huomaa edes hentoja lumihiutaleita, jotka leijailevat hiljaa kuraisen maan peitoksi.

Námre saapuu kylän keskelle hengästyneenä. Hänen kylkeensä pistää juoksumatkan jälkeen, mutta hän ei anna sen haitata, vaan kävelee, pidelleen kättä kylkensä päällä, de Ovelóirien talolle. "Andreas", hän kuiskaa ennen kuin koputtaa oveen huolimatta ketun muotoisesta kolkuttimesta. 

Kuluu hetki ja ovi aukeaa. "Námre? Mitä sinä täällä teet?" Elanyn silmissä näkyy huolta ja epäilystä. "Onko.. Andreas.. Täällä?" Námre sanoo hengästyneesti. Elany tuijottaa häntä omituisesti. "Hän juoksi yöllä metsään kun kuu nousi. Hän.. En tiedä. Kerroin hänelle legendan Elena de Ovelóirista. Hän.. Hän taisi tajuta jotain ja.. lähti sitten. Tahdoin vain tietää onko hän kunnossa." Elanyn kasvoilla vilahtaa jokin ilme. Se on kauhua tai epäilystä, mutta katoaa niin nopeasti, ettei Námre ehdi saada siitä selkoa. "Hän. Ei ole palannut. Ei se ole outoa.. Kertoiko hän sinulle mitään? Salaisuuksia?!" Námre pudistaa päätänsä. "Ei. Ei niin mitään. Mitä.." Elany vilkaisee ympärilleen, vetää Námren sisälle ja paukauttaa oven kiinni. "Pidä suusi niin supussa kuin pystyt!" Elany sihahtaa hampaidensa välistä. "Andreas on normaali. Sinun ei tarvitse olla häeen yhteydessä, ellei hän erityisesti niin tahdo."

Námre nyökkää hiukan peloissaan. "Anteeksi", Elany sanoo huomatessaan pelon Námren silmissä. "Olen ehkä hiukan ylisuojeleva. Andreas on ainoa lapseni, eikä hänen isänsäkään ole enää tässä maailmassa. En tahdo menettää häntä." Námren pelko hälvenee tämän huomatessa surun Elanyn äänessä. Hän ymmärtää naisen tarkoitusperän ja ehkä hiukan sääliikin häntä. On varmasti rankkaa menttää puoliso.

"Tahtoisitko teetä?" Elany kysyy yhtäkkiä. Námre nyökkää varovasti. Hän seuraa naista talon keittiöön. Noita kalusteita ei ole varmasti vaihdettu sitten de Ovelóirien päivien! "Joo, täällä on hiukan sotkuista", Elany naurahtaa. Hiukan on vähättelyä. Todella sotkuista olisi sopinut paremmin. Työtasot ovat pinttyneen lian peitossa. Puuhella oli varmasti ainakin viidenkymmenen vuoden takaa. Myös keittiön pöytä oli luultavasti seisonut paikoillaan jo ennen Elena de Ovelóiria. Elany kaivaa muuttolaatikosta kaksi sinistä posliinikuppia. Hän alkaa väkertää teen ja veden kanssa, sillä välin kun Námre tutkii huonetta.

Keittiön peräseinällä on suuri ikkuna, josta näkee rehottuneen muratin läpi hiekkaisen kylätien, jota pitkin Námre oli juossut vain hetki sitten. Ikkunan edessä oli tummanruskea ruokapöytä ja valkoiset tuolit. Námre sivelee lähimmän tuolin istuimella olevaa nahkapäällystettä.

"Käy vain istumaan. Kyllä Andreas palaa ihan kohta!" Elany vilkaisee ikkunaan ja nostaa vesipannun liedeltä. Hän nostaa kaapista metallipurkin ja kantaa sen, sekä vesipannun pöytään. Námre istuu varovasti tuolille. Hän ojentaa kätensä ottaakseen kupit Elanyltä, jotta tämä saa laskettua kuuman vesipannun pöydälle. Elany kaataa Námren kuppiin kiehuvaa vettä, ja laskee pannun sitten pöydälle. Hän avaa metallipurkin, jonka sisältä löytyy erilaisia pusseja, joissa on teenlehdistä tehtyä jauhetta. 

Námre katselee kummissaan Elanyn huolestunutta vilkuilua ikkunaan päin. Ihan kuin hän olisi huolissaan Andreaksen paluusta? Eikös hänen pitäisi tulla jo takaisin?? Námre höristää korviaan. Ihan kuin joku olisi huutanut hänen nimeään. Hän kurkottaa kaulaansa nähdäkseen ulos. Colin seisoi keskellä toriaukiota ja kailotti hänen nimeään. Námre läimäisee itseään otsaan. Miten saatoin unohtaa?  "Anteeksi!" Hän nousee nopeasti pöydästä ja hänen melkein koskematon teensä läikähtää kun Námre lähtee niin vauhdilla. Hän vetää eteisessä puukengät jalkaansa ja paiskaa oven auki. 

"Námre!!" Colin karjuu. Námre juoksee pikkuveljeään kohti ja huutaa samalla: "Lic, olen täällä!" Colin käännähtää kuullessaan nimensä. "Missä olit!" hän sättii siskoaan. Námre pudistaa päätänsä. "Asioilla." Hän kääntyy katsomaan de Ovelóirien taloa. Elany seisoo muratin peittämässä ikkunassa. Hän nyökkää nopeasti Námrelle ja siirtyy sitten sivuun. "Mitä oikein tuijotat?" Colin yrittää kurkata Námren olan yli, mihin tämä katsoo, mutta tyttö ehtii kääntää päänsä pois. "En mitään tärkeää!" Námre tiuskaisee.

-

Sudet ulvovat taas. Námre havahtuu niiden takia hereille jo kuudennen kerran. Ulkoa kuuluu merkillistä ääntä, kuin askelia. Námre nousee istumaan ja kallistaa kummissaan päätänsä. Ääni jatkuu edelleen. Ikkunaan kopsahtaa jotakin. Námre nousee hädissään seisomaan. Entä jos joku kanoista on koetellut siipiään ja kopsahtanut ikkunaan! Kyllä, niinkin on tapahtunut. Se oli sen kanan loppu..

Ikkunan suunnalta kuuluu uusi kopsahdus. No ei se kana ainakaan ole!  Námre kävelee ikkunalle ja kurkistaa varovasti ulos. Takapihalla seisoo joku henkilö, joka nostaa uuden kiven ja vie kätensä taakse heittääkseen sen. Kuunvalo heittää varjoja hahmon kasvoille, mutta välähdyksessä, joka syntyi kun käsi heilahti taakse, Námre ehtii nähdä tutut kasvonpiirteet pojan naamalla. Hän avaa nopeasti ikkunan. Käsi pysähtyy kesken heiton kun poika huomaa ikkunan liikkuvan. 

"Andreas! Mitä sinä täällä teet?"

*

night

*

words: 874 
copyrights: miukuliini

Tässä vähän pidempi luku!! Ite oon tosi tyytyväinen tähän. Kertokaas teidän mielipiteitä. 

Kannattaa myös käydä vilkaisemassa tuolta #Tattixx100 tägiltä muitakin tarinoita, ne on myös mielenkiintoisia!

Mutta kuulkaas hyypät, nyt mie sanon teille, että nähdään ens luvussa ja bye!!