Ihmissuden henki (valmis)

3. Moonrise

one day I'll know

if I go there just no telling how far I'll go

*

(tässä osassa esiintyy hiukan kuolemaa ja verta)

"Andreas?"

Poika tulee lähemmäs. "Mitä teet täällä?" Námre kohauttaa olkiaan. "En saanut unta kun sudet ulvoivat. Päätin tulla kävelylle." Andreas pudistelee epäuskoisena päätään. "Miksi? Námre, kai sinulle on kerrottu legendat metsän susista?" Pojan silmistä paistaa aito huoli. Námre katsoo tätä ihmeissään. Miksi he edes muuttivat tänne jos he tiesivät susista?

"On. Kuinka niin? Eihän ne ole edes totta! Pelkkiä tarinoita, joita kerrotaan lapsille, jotta he eivät tulisi metsään ja eksyisi! Sama tarkoitus kuin teidän talonne legendalla!!" Andreas vetää henkeään. "On ne. On ne. Älä pyydä minua selittämään!" Poika nostaa kätensä ylös nähdessään Námren epäilevän ilmeen. "Älä pyydä minua selittämään. Joohan? Kerro vain talomme legenda?"

Námre hieraisee niskaansa. Hänen ei ollut tarkoitus ottaa asiaa esille. "No tuota.. Siis.." Hän vilkaisee vielä kerran Andreasta. "Olipa kerran Elena de Ovelóir perheineen. Hänellä oli aviomies ja kolme tervettä poikaa. He elivät onnellista elämää siinä samaisessa talossa kuin te nyt. Huhutaan kuitenkin, että Elenan vanhin poika, Gerad de Ovelóir, olisi ollut ihmissusi, hukka. Vanhemmat kiistivät pojan syyllisyyden, mutta tämän teot puhuivat puolestaan. Hän tuntui pelkäävän jokaista ihmistä, jokaista sanaa, jokaista syyttävää sormea. Lopulta poika tuli hulluksi ja riisti oman henkensä. Siitä syntyi skandaali. Elena murtui täysin ja unohti toiset lapsensa. Kylässä kiersi tarina nuorimmaisen pojan kuolemasta. Tämän hyvä ystävä ei ollut kuullut pojasta päiväkausiin, ja päätti mennä koputtamaan oveen. Kukaan ei tullut avaamaan ovea, joka oli outoa, sillä de Ovelóirin perheellä oli sisäkkö, joka yleensä huolehti oven aukaisusta. Poika ajatteli, että kukaan ei kuullut koputusta. Hän koputti uudelleen, kovempaa. Kukaan ei tälläkään kertaa reagoinut mitenkään. Poika koputti vielä kerran, ja avasi oven. Järkytys oli aikamoinen. Ei siellä mitään sisäkköä ollut ollut, ainakaan viikkoon. Eteisen lattialla oli pölyä ja jotain tummaa ja tahmeaa, joka haisi pahalle. Poikahan sitä ei vereksi erottanut, sillä valot oli pois päältä. Hän lähti kohti yläkertaa, sillä siellä kajasti valoa. Typerähän tuo poika oli. Käytävällä oli myös verisiä jälkiä, jotka erottuivat paremmin, valon lisääntyessä. Pojan selkäpiitä alkoi karmia, mutta tämä jatkoi silti matkaansa, ajatellen, että tänne asti kun tultiin, niin jatketaan sitten loppuun asti. Poika avasi oven, jonka takaa valo tulvi käytävään. Huone oli ollut Elenan ja tämän puolison makuuhuone. Sänky oli nyt aivan veressä ja lattialla oli verisiä raahausjälkiä. Itse Elena istui alasti ja verisenä sängyllä. Hänen päänsä kääntyi luonnottomaan asentoon, kun hän kuuli pojan tulevan huoneeseen. Poika kiljaisi ja kääntyi lähteäkseen pakoon. Elena kuitenkin loikkasi hänen niskaansa, ja tappoi tämän nopealla puraisulla. Ennen kuolemaansa poika ehti nähdä vielä naisen veriset, terävät kulmahampaat, ja hullunkiillon tämän silmissä. Kerrotaan, että Elena olisi ollut hukka, joten hänen synnyttämät pojat olisivat olleet myös. Kerrotaan myös, että hän olisi tappanut toiset lapsensa, etteivät he saisi samanlaista kohtaloa kuin Gerad. Julmaahan se on, mutta Elena oli jo niin sekaisin, ettei hän osannut ajatella sellaisia asioita. Elenan puolisosta, Davick de Ovelóirista ei kuultu mitään, mutta tämän oletetaan kuolleen poikiensa kanssa vaimonsa käsissä. Toiset kuitenkin kertovat hänen lähteneen kauas pois ja vaihtaneen nimensä. Jotkut sanovat hänen olevan nykyään Emerick Horean. Jotkut kertovat hänen menneen naimisiin kauniin Evelyne Stevensin kanssa ja saaneen kaksi tervettä poikaa. Jotkut uskovat hänen saaneen myös lapsenlapsia. Jotkut uskovat, että nuorempi pojista, olisi saanut kauniin lapsen, Elany Horeanin, joka olisi elossa tänäkin päivänä."

Andreas haukkoo henkeään. Námre kallistaa kysyvästi päätään. "Ei voi olla!" Námre ei ymmärrä ollenkaan mitä Andreas ymmärsi. Hänen katseensa kääntyy kuitenkin taivaalle. Kaunis, pyöreä täysikuu nousee hitaasti taivaalle. Tyttö katsoo taas Andreasta, aikeissa sanoa siitä hänelle. Pojan kasvoilla ollut ymmärrys oli kuitenkin vaihtunut kauhun- ja tuskansekaiseen ilmeeseen. Námre hämmentyy. "Mitä?" Andreas kuitenkin nousee vain seisomaan ei vastaa. Hän kääntyy poispäin Námresta. "Andreas?" Pojan toinen käsi nykii. Hän kääntyy hetkeksi katsomaan Námrea. "Anteeksi."

"Andreas? Anteeksi mitä?" Poika ei kuitenkaan vastaa vaan hän juoksee vain pois. Námre huomaa turhaksi lähteä tämän perään, sillä poika vakuttaa tuntevan metsän paremmin kuin omat taskunsa ja on jo nyt kauempana kuin Námre pystyy näkemään.

"Andreas!" hän kuiskaa.

*

blood

*

words: 629
copyrigths: miukuliini

Nonni hellurei ja heiluva rapu! Okei mistä mie ton repäsin xD

Mutta tässä olis uusi osa! Sanokaas jos tykkäätte!!

Mie oon nyt kipeenä :( mutta ainakin voin kirjottaa suht paljon silloin kun jaksan :)))

Mutta hei, nyt sanon vaan että bye!!!