Ihmissuden henki (valmis)

5. Secret Treehouse

every night in my dreams,

I see you, I feel you

near, far, wherever you are

I believe, that my heart will go on

*

Luvussa on verta ja ehkä kuolema. 

"Andreas! Mitä sinä täällä teet?"

Poika pudottaa kiven kädestään ja viittoo Námrea luokseen. Námre nyökkää ja sulkee ikkunan. Hän nappaa kaapista luonnonvalkoisen lammasvillatakkinsa, vetää sen ylleen ja ryntää portaat alas mahdollisimman hiljaa, mutta silti nopeasti.

Hän nappaa puukenkänsä oven vierestä, muttei laita niitä vielä jalkaansa. Ovi aukeaa melkein ilman narinaa ja Námre astuu ulos lumiseen maisemaan. Hän laittaa puukengät maahan ja työnsää jalkansa niihin. Andreas häälyy lumisateen keskellä, valkoisten pensaiden vieressä.

"Mitä asiaa sinulla oli?" Námre sihahtaa.

Andreas vetää Námren pensaisiin. Kylmä lumi tippuu heidän päällensä ja Námre alkaa täristä. Yömekko tai puukengät eivät hirveästi suojele hänen jalkojaan kylmältä valkoiselta puuterilta, jota jostain syystä on päätynyt myös tuuheiden pensaiden alle melkoinen kerros.

"Mi-mihin olet menossa??" Námre tärisee niin, että puhuminen on hankalaa. Andreas huomaa sen ja pysähtyy. "Ota tämä", hän sanoo myötätuntoisesti ja ojentaa paksua takkiaan. Námre pudistaa päätään. "Námre, olet ihan jäässä!" Andreaksen äänestä kuultaa aito huoli. Námre pudistaa uudelleen päätänsä; "E-entäs sinä?" Andreas ojentaa takkiaan vielä. "Ei minulla ole kylmä."

Andreas pakottaa Námren pukemaan takin ja jatkaa matkaansa. Námre kulkee perässä ylisuuri takki yllään, väistellen lumisia oksia. Andreas jatkaa kävelyään. "Mihin o-olemme menossa?" Námre kysyy. Andreas pudistaa päätänsä; "Kerron kohta." Hän jatkaa kulkuaan ripeään tahtiin niin, että Námren on vaikea pysyä perässä. Andreas pysähtyy kuitenkin pian, sillä pensasholvisto päättyy melkein yhtä nopeasti kuin oli alkanutkin. Námre vilkaisee taakseen. Heidän sisääntuloaukkonsa ympäröivistä oksista on karissut lunta maahan, muttei kuitenkaan liian paljastavasti. Tyttö katsoo takaisin eteenpäin. Andreas on lähtenyt jo ryömimään ulos pensaikosta. Námre lähtee seuraamaan poikaa.

Päästyään ulos pensaista Námre katselee tarrkkaan ympärilleen. Andreas lähtee kävelemään jo eteenpäin yhä vain sakenevaan lumipyryyn, joka peittää maiseman valkeaan huntuunsa. Námre erottaa metsän reunan tummempana rajana lumihiutaleiden keskellä. Hän lähtee seuraamaan Andreasksen jo hannkeen kadonneita jälkiä. Pojan selkä näkyy vielä himmeänä valkoisen peiton läpi. "Andreas! Odota!"

Andreas kääntyy ympäsi kuullessaan nimensä. Hän näkee Námren kiiuhtavan luokseen lumen keskeltä. "Tule nopeasti."

"Mitä?" Andreas toistaa uudestaan; "Tule äkkiä!" Námre nyökkää ja koettaa lisätä vauhtiaan. Andreas naputtaa kärsimättömänä jalallaan lumihankea ja kääntyy ympäri heti kun Námre saapuu hänen viereensä. Poika ujuttaa kätensä varovasti tytön sormien väliin. Námre katsoo kättään tuntiessaan Andreaksen varovaisen kosketuksen. Hän nostaa katseensa pojan silmiin ja hymyilee. 

Námre lähtee kävelemään Andreaksen vieressä, pojan näyttäessä suuntaa. Vähän matkan päästä he pysähtyvät. Námre katselee kummastuneena, miksi he olivat pysähtyneet? Edessä näkyy heikosti lumisateen keskeltä suuri puu, jonka oksalla on jokin epämääräisesti suorakaidetta muistuttava asia. "Mikä..." Námren kysymys jää kesken kun lumisade alkaa hiukan laantua ja kuunvalo pilkistää hiukan pilvien välistä. Andreas alkaa liikehtiä hermostuneen oloisena. "Námre... Tule äkkiä. Meillä ei ole paljoa aikaa!" Námre kohottaa kysyvänä katseensa Andreaksen (ja minkäs väriset ne andren silmät olikaan xD) keltaisiin silmiin. Niissä näkyy pienoista hermostumista. "Tuonne", poika selittää ja osoittaa takanaan olevaa puuta. Hän ottaa Námren kädestä kiinni ja lähtee kävelemään kohti puuta.