Kadmiuminkeltainen nauru ⇢ j.hs × j.jk ✔

kahdeksan

Yanghwan silta, Hapjeong-dong, Mapo-gu, Soul
21.51

Vähän matkan päässä sijainneen, Jungkookin hyväksi havaitseman katuruokakojun jälkeen kaksikko oli löytänyt tiensä Han-joen rantaan. He olivat istahtaneet aivan Yanghwan sillan kupeessa sijaitsevalle ruskealle penkille, josta oli hyvä tarkkailla kaupungin valoja ja tummaa, hiljalleen länteen päin virtaavaa jokea.

Nuorukaiset pitelivät käsissään juuri hetki sitten korkkaamiaan oluttölkkejä, joiden kylmyyden pystyi tuntemaan ohuiden sormikkaiden läpi. Vaikka oli vasta syksy, illat olivat sen verran viileitä ja tuuli sen verran kova, että sormikkaiden ujuttaminen käsiin ennen lähtöä oli ollut hyvä idea.

»Tiiätkö, Hoseok, mä oon tosi iloinen, että törmäsin suhun tänään», Jungkook sanoi yhtäkkiä hetken hiljaisuuden jälkeen. Tämän silmät katsoivat kauas joen toiselle puolelle, ja ne näyttivät hieman haaveilevilta. Kaupungin valot heijastuivat niistä saaden ne sädehtimään.

»Mäkin oon iloinen, että törmäsin suhun», Hoseok aloitti hymyillen, ja seurasi Jungkookin katsetta joen toisella puolella loistaviin valoihin. »Ja mä oon iloinen siitä, että et tuominnut mua tai pitänyt mua ihan outona, kun kerroin näkeväni äänet väreinä.»

Jungkook hymähti hyväntahtoisesti. Hän vaihtoi hieman asentoa ja otti kulauksen oluestaan.

»Musta se on lähinnä vain kiehtovaa...», Jungkook vastasi, »...nähdä maailmaa ihan eri tavalla kuin monet muut. Sen takiahan mä ylipäätään pyysin sua auttamaan mun projektissa, ja oon tosi kiitollinen, että suostuit.»

Hoseok tunsi vatsassaan kuplivan. Hän ei ollut pitkään aikaan ollut mistään niin onnellinen kuin tästä päivästä ja tuosta uudesta tuttavuudesta, vaikka Hoseokia olikin hieman aluksi jännittänyt tuon suklaanruskeahiuksisen taiteilijan seurassa. Hoseok ei ollut koskaan ajatellut, liittyisivätkö ihmisten puhe- ja nauruäänten värit mitenkään heidän miellyttävyyteensä ihmisinä, mutta oli se sattumaa tai ei, tuo heleän keltainen ääni oli löytänyt kodikseen vähintäänkin yhtä kiehtovan ja kauniin oloisen ihmisen.

 »Tottakai. Oli ilo auttaa. On ilo olla tässä», punahiuksinen sanoi lopulta ja otti myös huikan juomastaan. Vaikka joelta virtaava tuulenvire muuttui pikkuhiljaa kylmemmäksi yön tullessa, Hoseokin sisällä oli lämmin.

»Mikä on muuten sun lempiväri?» Jungkook kysyi kiinnostuneesti. Hän käänsi tummat, uteliaat silmänsä punahiuksiseen.

»Keltainen», Hoseok sanoi hymyillen hiljaa. Hän käänsi katseensa varovasti nuorempaan. »Just sen sävyinen keltainen kuin siinä maalauksessa. Just sen sävyinen kuin... sun ääni.»

Jungkook naurahti heleästi yllätyksestä. Hänen silmänsä näyttivät tuikkivan voimakkaammin kuin koskaan ennen.