01 ~ Rehtorin kansliaan

218 21 20
                                    

-Namjoonin nk-

Heräsin kauheaan pääkipuun. Kello oli yksitoista aamulla ja koulu oli jo alkanut yhdeksältä. Olen ollut liikaa myöhässä tunneilta, josta johtuu kaikkien opettajien vihaiset viestit vanhemmilleni, sossuille ja tietenkin minulle.

"Vittu." sanoin itselleni. Pakko kai kouluun oli mentävä, vaikka niin en jaksaisikaan tehdä.

Nousin sängylle istumaan ja haroin vaaleita, pitkiksi kasvaneita hiuksiani. Ne olivat menneet yön aikana sellaiseen kuntoon, etten viitsinyt näyttää niitä kenellekään muulle, kuin itselleni. Otin siis pipon lattialta ja puin vaatteet päälle. Perus mustat farkut ja harmaa huppari.
___

Kello oli puoli kaksitoista ja tunti oli alkanut jo viisitoista minuuttia sitten. Tunnilla olisi matikkaa, eikä se oikein kiinnostanut minua. Päätin mennä vessaan odottamaan tunnin loppumista ja kellojen kovaäänistä soimista.

Kävelin toiseen kerrokseen, jossa vessat olivat. Olin juuri avaamassa ovea, kun joku tarttuu toiseen käteeni. Helvetti ku se puristi kovaa.

"Mitäs nuori mies täällä oikein tekee?" opettaja kysyi nostaen kulmaansa.

"Mä oon menos vessaan, miltä näyttää?" sanoin ja riuhtaisin käteni irti hänen otteestaan.

"No miksi sinulla on sitten tuo mukanasi?" opettaja kysyi ja osoitti reppuani. 

"Miks ei olis?"

"Sinä tulet nyt minun mukaani. Keskustellaan tästä rehtorin kanssa." opettaja sanoi.

"Mitä vittua?" huusin ja riuhtaisin käteni pois opettajan otteesta.

"Rehtorin kansliaan, nyt!" opettaja huudahti ja siitä tiesin, että oli pakko mennä. Olen ollut samanlaisessa tilanteessa ennenkin, joten kokemusta on. 

"No okei!", sanoin ja lähdin kävelemään kohti rehtorin kansliaa näyttäen keskisormea takana tulevalle opettajalle. Olin niin kyllästynyt tähän.

___

Koputin rehtorin kanslian oveen opettajan pakottamana. Pian kuului askelien ääniä ja rehtori avasi oven.

"Mitäs nyt taas Kim Namjoon?" rehtori kysyi ja johdatti minut peremmälle.

"Mistä mä tiiän. Toi opettaja vaan toi mut tänne." sanoin ja osoitin opettajaa, joka seisoi takanani.

"Namjoon ei ollut tunnilla. Oli kuulemma menossa vessaan", opettaja sanoi takanani pyöräyttäen silmiään.

"Selvä." rehtori sanoi ja lähti kävelemään pöytäänsä kohti. "Tuletko sinä?"

___

"Et oo tosissas?!"

"Olen." rehtori sanoo. "Vai haluatko mielummin jälki-istuntoon?"

"No en helvetissä!" huudahdin ja potkaisin reppuani lattialla.

"Rauhoitu nyt ja lopeta tuo kiroilu." rehtori sanoi. Hän joi kahvinsa loppuun, jonka hän oli hakenut noin kymmenen minuuttia sitten. "Sinä esittelet tämän koulun sille pojalle huomenna, eikä muttia."

"Ok ok..." sanoin ja nousin seisomaan. Lähdin suorinta tietä kohti ovea. Kun olin avaamassa ovea, siihen koputettiin. Katsahdin rehtoriin ja avasin oven. Edessäni seisoi poika. Poika jota en tuntenut. Tuijotimme hetken toisiamme, kunnes pojan taakse tuli mies ja nainen. Varmaan hänen vanhempansa. 

"Namjoon!" rehtori huudahtaa. Käännyin katsomaan häntä.

"No mitä? Luulin et mä saan jo lähtee." sanoin ja kävelin rehtorin luokse.

Skin - NamjinOù les histoires vivent. Découvrez maintenant