Mitä Sanoitkaan Jääkiekosta?

10.

"Hei mulla on muuten tänään aamutreenit niin heitetään sut vaan matkalla koululle", toteaa Joonatan aamupalapöydässä. Hän syö murojaan pirteänä täysissä pukeissa, jopa hiukset laitettuna - tai ehkä ne vain ovat luonnostaan täydelliset.

Voi vittu oletetaanko mun todella pärjäävän itse... Kiroilen kahvikupilleni mielessäni ja vastaan Joonatanille jonkinlaisella puoliunisella muminalla. Tämä vaan naurahtaa kärsivälle ilmeelleni. En voi ymmärtää miten Joonatan kykenee olemaan niin pirteä aamu kahdeksalta.

Olen hyvin kauhuissani kun Ojalat jättävät minut koulun parkkipaikalle - minulla ei ole hajuakaan, missä minun pitäisi olla, enkä todellakaan tule uskaltamaan kysyä apua yhtään keneltäkään. Seisoskelen hetken parkkipaikalla ja yritän kerätä itseäni tähän päivään kun kuulen jonkun huutavan nimeäni.

En ole varmaan koskaan ole ollut yhtä helpottunut kuin olen nähdessäni tutut pinkit hiukset - Kamilla pelastava enkelini. Tänään Kamilla ei ole pukeutunut yhtä huomiota herättävästi kuin edellisenä päivänä, hänellä ei ole lainkaan meikkiä ja päällään tällä on vain farkut ja t-paita. En luultavasti olisi lainkaan tunnistanut häntä ilman niitä kirkkaan pinkkejä hiuksia.

"Meillähän on eka tunti yhessä! Sähän olet mun bilsan kurssilla?" Kamilla alkaa puhumaan heti päästyään kyllin lähelle minua. Nyökkään ja Kamilla jatkaa selitystään: "Joo kivaa, mennään samaa matkaa." Olen niin kiitollinen tytölle, sillä en olisi ikinä selvinnyt itsekseni tunnille.

"Joo mennään", vastaan hieman liian myöhään unohdettuani, että keskusteluissa ihmisille on tapana vastata jotain.

"Selvisithän sää muuten eilen kotiin ilman ongelmia? Mua jäi vähän huolestuttamaan, kun jätin sut kävelemään sen loppumatkan yksin", hymyilen tytölle ja vakuuttelen, että selvisin loppumatkasta itsekseni. "Niin ja kiitos vielä, että autoit mua eilen en olis ikinä selvinnyt kotiin ilman sua", kiitän vielä, sillä olen luultavasti henkeni velkaa Kamillalle - olisin varmaan oikeasti harhaillut eksyksissä muuten niin pitkään että olisin kuollut nälkään.

"Ei mitään, mä olin vaan onnellinen, että sain tekosyyn puhua sulle", tyttö hymyilee minulle pirteästi. Kohotan kulmiani, sillä miksi kukaan haluaisi tekosyyn puhua minulle. Kamilla kuitenkin jatkaa selitystä siitä, miten siistiä hänestä on tavata amerikkalainen vaihto-oppilas.

Kamilla tekee toisesta koulupäivästäni Suomessa huomattavasti edellistä paremman. Hän tulkkaa minulle opettajien puheita meille yhteisillä tunneilla, joita onnekseni on paljon - minulla on vain 2 kurssia, joilla Kamilla ei ole kanssani. Kun ymmärrän, mitä helvettiä tunneilla tapahtuu, ne ovat jopa ihan mielenkiintoisia. Kamilla on myöskin loistavaa seuraa, ja suuri osa tunneista meneekin hänen kanssaan jutteluun, eikä opiskeluun. Onneksi vaihtovuoden arvosanoilla ei juurikaan ole väliä.

Nään Joonatanin vilaukselta ruokatunnilla, tämä näyttää kuitenkin kiireiseltä omien kavereidensa kanssa, joten päädyn menemään syömään Kamillan ja tämän ystävien kanssa. Kamillan ystävät ovat yhtä huomiota herättäviä kuin Kamilla itsekin. Toinen esittäytyy Sonjaksi, tällä on musta polkkatukka ja otsatukka sekä valtavat lelusammakot korvakoruina. Toinen taas on nimeltään Kaneli, tällä on punainen mulletti ja on pukeutunut kokomustiin valtavilla rajauksilla. Tunnen heidän seurassaan itseni hyvin tylsäksi hupparissani ja farkuissani - ehkä minunkin pitäisi tehdä jotain tyylilleni.

Vaikka Kamillan ystävät ulkonäkönsä puolesta vaikuttavat hieman hurjilta, molemmat ovat älyttömän mukavia ja helposti lähestyttäviä. Sonja jopa lupautuu istumaan kanssani niillä kursseilla, joilla Kamilla ei ole seuranani. Kaneli taas on kolmonen, eikä meillä ole yhtäkään yhteistä kurssia.

Tapaamme Kamillan kaverit uudelleen koulun aulassa tuntien päätyttyä - tytöt aikovat mennä yhdessä kahville ja kutsuvat minutkin mukaansa. Juuri silloin kuulen kuitenkin jonkun huutavan nimeäni: