Me ei olla ikuisia

1.

Kello soi ja se merkitsi vain sitä, että viikonloppu alkoi. Pakkasin kiireessä matikan kirjat reppuun, suunnistin luokan ovelle ja kiirehdin ulos luokasta.

"Jee syysloma alkoi!!", paras kaverini Henri hihkaisi päästessään luokasta ja pysähdyin paikoilleni hämmentyneenä.

Syysloma? Olin unohtanut koko syysloman.. JES!!

Käännyin hymyillen Henrin suuntaan ja näytin peukkua, saaden Henrin naurahtamaan iloisena.

Henri oli se meidän kaveriporukan ilopilleri, kaikkien kaveri ja oli vain hämmästyttävää, miten joku ihminen voi olla kokoajan positiivinen. Hänellä oli hyvät jutut ja hänen kanssaan oli aina kivaa. Henri oli meijän porukan "äitihahmo", aina huolehtimassa muista ja lohduttamassa, jos jokin oli huonosti. Henriin pystyi luottaa täysin.

Kuulin luokasta juoksuaskelia ja pian ovesta ulos astui Topi. Hän etsi meitä hetken katseellaan, sillä tiesi, että odottaisimme häntä. Pian hän kävelikin meidän luoksemme rennosti hymyillen kädet kolmiraitaverkkareiden taskuissa.

Topi oli meidän porukan rauhallisin, hiljaisin ja mietteliäin tyyppi, mutta juuri siksi täydensi meijän porukkaa tosi hyvin ja oli kaikkien meijän kaveri.

Lähdimme jo kävelemään koulun portaita alas, kunnes kuulin luokan oven paukahduksen ja virnistin itsekseni. Käytävää pitkin harppoi Aaron. Aaron oli se, jota muut oppilaat pelkäsivät, ja kyllä mä ymmärsin muita, sillä Aaron poltti tupakkaa ja ajautui helposti tappeluihin, joiden takia saapui kouluun välillä silmä mustana. Aaron oli aika tyly ja kylmän oloinen, mutta olin itse tuntenut Aaronin ihan 4-vuotiaasta asti. Aaronin ulkokuori oli kylmä ja välinpitämätön, mutta sisimmässään Aaron oli herkkä ja kerrassaan ihana ihminen. Sitä ei moni tiennyt, sillä vasta kun häneen oli tutustunut kunnolla ja osoittanut luottamustaan, niin Aaron oli avoimempi.

"Mitäs meijän päivänsäde?", naurahdin iloisesti ja odotin, että Aaron ehtisi viereeni portaissa.

Vastaukseksi sain pienen tönäisyn kyynärpäällä kylkeen ja virneen,
"No se saatanan ope alko uhkailee jälki-istunnolla, jos en ala opiskelee vittu", Aaron sanoi hiljaa.

"No älä oo myrtsi hei nyt alkaa loma", sanahdin ja vilkaisin Aaronia hymyillen, jonka kasvoille nousi pieni hymyntapainen hetkeksi.

Nappasin sinisen takkini naulakosta ja hyvästelin muut pojat Aaronin kanssa. Kävelin koulun ovista ulos viileään ilmaan ja tuuli puhalsi naamaani, joten vedin harmaan hupparini hupun päähäni. Suuntasimme tupakkapaikalle ja Aaron sytytti tupakkansa.

"Haluutko?", Aaron kysäisi ja ojensi tupakka-askiaan mua kohti. Peräännyin hieman ja katsoin Aaronia, kuin jotain idioottia.

"Kysyt aina ja etkö vieläkään usko, että en polta?", kysyin ja katsoin Aaronin ruskeisiin silmiin.

"Se oli vitsi senkin tyhmyli Nooa", hän vain sanoi ja virnisti, kun puhalsi savut naamalleni. Siis mun naamalle. Hyi!!!

Yskin ja nauroin samaan aikaan, sillä kuulosti niin typerältä, kun Aaron sanoi tyhmyli. Hahaha hauskaa.

"Mennäänkö, täällä on kylmä", valitin ja vaihdoin painoa jalalta toiselle. Aaron katsoi mua tylsistyneenä ja tumppasi tupakan maahan.

"Ota mun takki", Aaron murahti ja heitti farkkutakkinsa mun päälle. Hymyilin kiitollisena ja puin sen päälleni.

"Eiks sul oo nyt kylmä?"

"No ei oo, mul on huppari."

Aaron osasi olla herrasmies aina joskus, kun vain halusi. Se oli aika harvinaista. Ei se muille ollut näin kiltti. Mutta toisaalta oltiinhan me tunnettu melkein aina.