Lenkille. Kello on vasta puoli neljä aamulla. Vähintään 15 kilometrin juoksulenkki. Ainakin kaksi kertaa päivässä. Ensimmäinen kerta tietenkin salaa. Lenkin jälkeen lihankuntoliikkeitä. Vatsalihaksia ainakin 50 kertaa. Sen jälkeen suihkuun.
Aamupalaksi tietenkin, no... ei mitään muuta kuin lasi vettä.
Isä heräsi. Sanon hänelle, että lähden lenkille. Taas vähintään 15 kilometrin juoksulenkki. Ja taas vatsalihaksia ainakin 50 kertaa. Ja taas suihkuun.
Päivälliseksi vähän salaattia, ilman kastikkeits tietenkin. Pian olisi harjoitusten aika. Lentopallossa täytyy pitää itsensä hyvässä kunnossa ja liikkua hyvin. Tänään tehtiikin paljon lihaskuntoa, mikä ei tietenkään haitannut minua. Suihkun kautta kotiin ja iltapalalle. Salaattia tietysti. Ilman kastikkeita. Vihdoin nukkumaan.
Kaikki alkoi vajaa vuosi sitten, kun Siljan äiti kuoli. Hän oli vakavasti ylipainoinen ja sai sysänkohtauksen. Hän ei selvinnyt. Lääkärit sanoivat, että jos hän olisi laihduttamut kuten häntä kehotettiin, hänellä olisi voinut olla mahdollisuus selvitä. Mutta ei. Hän ei ottanut sitä tosissaan. Hän vain söi ja söi, kunnes sydän ei enää kestänyt. Silja ei halunnut samaa elämää kuin äidillään. Niinpä hän päätti äitinsä kuoleman jälkeisenä päivänä alkaa urheilla entistäkin enemmän.
YOU ARE READING
Anoreksia hallitsee elämääni
Short Story18-vuotias Silja on menettänyt perheensä paitsi isäänsä. Hän laihduttaa äitinsä kuoleman jälkeen ja tulee heikkokuntoiseksi. Syöminen on haaste. Lopulta eläminen on yksi suuri haaste. Selviääkö hän? Pääseekö hän yli äidin kuolemasta? Vai vajooko hä...
