"Heippa! Lähen nyt kouluu!" huusin isälleni. "Ai, ok. Hyvää koulupäivää", isä vastasi. Lähdin kävelemään pysäkkiä kohti, sillä en halunnut isäni tietävän, etten kulkisikaan bussilla vaan juoksisin kouluun. Otin aina vaihtovaatteet mukaan, jos satuin hikoilemaan matkalla.
Arkipäivisin käyn vain kerran juoksulenkillä, sillä kun juoksen kouluun takaisin, niin siinä tulee jo 23 kilometriä. Kotiin päästyäni teen nopeasti läksyt ja valehtelen sulavasti isälleni, että ei ole nälkä, koska söin koulussa paljon. Sitten lähden lenkille. Koiraa en ota mukaan, sillä siitä ei tulisi mitään. Koko ajan pitäisi pysähtyä. Isä saisi käyttää sen. Pieni liikunta ei tekisi pahaa hänellekkään.
YOU ARE READING
Anoreksia hallitsee elämääni
Short Story18-vuotias Silja on menettänyt perheensä paitsi isäänsä. Hän laihduttaa äitinsä kuoleman jälkeen ja tulee heikkokuntoiseksi. Syöminen on haaste. Lopulta eläminen on yksi suuri haaste. Selviääkö hän? Pääseekö hän yli äidin kuolemasta? Vai vajooko hä...
