Anoreksia hallitsee elämääni

9.8.2019

Kello on puoli viisi aamulla. Tarkoittaa sitä, että on aika lenkille. Kun laskeuduin alakertaan säikähdin puolikuoliaaksi. "Isä! Mitä sä hereil oot tähä aikaa?" "Ai mitä mie oon hereil tähä aikaa? Samaa voisin kysyy sulta. Kello on vast puol viis aamul." Isä huudahti: "Mitä helvettii sie teet tähä aikaa aamust?" "Ei... En mitää", änkytin vastaukseksi. "Älä puhu paskaa! Oon seurannu tota sun touhuas jo vuoden verran. Nyt alat heti selittää, mitä on oikee meneillää!" Menetin hermoni ja huusin takaisin: "Miehän sanoin jo, mitää ei oo meneillää! Miks sä et voi vaa uskoo mua?" "Miten mie vpiain uskoo sinuu, jos sie hiippailet ulos puol viis aamul?"'isä huusi takaisin. "Nyt riitti. Sie oot täst lähin arestis niin kauan, ku kerrot mitä on meneillää!" hän määräsi. En voinut uskoa sitä. Hermoni pettivät sillä sekunnilla ja huusin: "Miks et sitt vaikka kävis muhu kiinni? Jospa se vaikka auttaiski, ku näytti auttavan äitiiki!"

Lähdin juosten ulos ja paiskasin oven kiinni. Se näytti riittävän isällekkin, sillä hän lähti perääni. Tiesin, ettei hän pysyisi perässäni kauaa, mutta nähtävästi olin väärässä. Hän saavutti minua nopeasti. Juoksin niin kovaa kuin vain pystyin, mutta kohtalo puuttui peliin. Kaaduin. Kompastuin omiin jalkoihini. Isä otti minua käsivarresta kiinni, mutta päästi heti irti. En tiedä miksi, mutta hän näytti kuin olisi nähnyt haamun.

"Mitä sulle on tapahtun? Miks sie oot niin laiha? Mikä sinuu vaivaa? Kerro mulle!" isä huusi kauhuissaan minulle. En osannut vastata. Katsoin häntä maassa kyyneleet poskillani. Lopulta sain hiljaa sanotuksi: "En haluu samaa loppuu ku äiti. Mie en haluu kuolla nuorena. Jos totta puhutaa, tää ei johdu pelkästää äitin kuolemast. Mie oon aina vihannu mun omaa kroppaa. Nyt mul on hyvä syy laihdutta."

Menimme takaisin sisään ja puhuimme. Yllätyksekseni puhuimme äidistä. Ensimmäistä kertaa vuoteen. Isä kertoi millainen äiti oli, kun he vielä vain seurustelivat. Hän oli todella kaunis nuorena. Viisas ja täynnä elämää. Hän oli todella eläväinen ja heittäytyi aina kaikkeen mukaan, oli se kuinka hullua tahansa.

Kaikki muuttui, kun hänen paras kaverinsa kuoli. Hän menehtyi auto-onnettomuudessa, ja siinä samalla kuoli myl iso osa äitiä. Rattijuoppo ajoi hänen yli. Isä kertoi, että hänen simensä omi Silja. Äiti nimesi minut parhaan kaverinsa mukaan.

Ennen kuin hän itse kuoli, hän oli sanonut isälle, että hänen on pidettävä minusta hyvää huolta, hinnalla millä hyvänsä. Aivan kuin hän olisi tiennyt kuolevansa pian.