Anoreksia hallitsee elämääni

20.19.2919

Lähdin salille niin kuin normaalistikkin. Matkalls päässäni heitti aika paljon ja silmissä sumeni. Aloin horjua, mutta pysyin pystyssä. Pian se alkoi taas, mutta tällä kertaa se oli pahempaa. Minua pyörrytti, mutta en antanut sen häiritä juoksemistani. Salilla menin vessaan juomaan vettä ja ajattelin, että se auttaisi. Se auttoikin hetkeksi, mutta kun tein vatsalihaksia, päässäni pimeni. En nähnyt mitään ja tunsin, kuinka pääni osui kovaa lattiaa vasten.

"Kuuletko minua? Nyökkää, jos kuulet", tuntematon ääni sanoi tyynesti. Silmäni olivat raollaan ja pystyin sumeasti erottamaan hahmon siluetin. Nyökkäsin ja yritin pystyyn. Toinen hahmo otti minusta kiinni ja painoin varovaisesti takaisin makuulleen. En pustänyt vastaan, mutta patja oli epämukava. Se sattui ja painoi luotani vastan. En saanut millään sopivaa asentoa, joka ei olisi sattunut, joten ptin luovuttaa.

Hahmo nosti varovaisesti toista silmäluomeani ja osoitti pienen hetken valolla silmääni ja toisti saman toiselle silmälleni. Toimen jälkeen hän kysyi: "Tiedätkö kuka olet?" Hermostuin hieman ja tiuskaisin: "Tietenkin! Silja Kankaanpää." Mies, erotin hänet nyt paremmin, kertoi tyynesti: "Olet sairaalassa. Pyörryit salilla, eikä kukaan saanut sinua hereille, joten he päättivät soittaa hätänumeroon." Olin hämmentynyt. Mitä minulle nyt tapahtuu?

Mies jatkoi: "Se oli fiksusti tehny, kun soittivatkin eille. Sinun ei edes pitäisi käydä salill. He kertoivat , että olet käynyt siellä usein ja suorastaan rääkännyt itseäsi." Olin hiljaa. "Haluatko, että soitamme vanhemmillesi ja kerromme mitä on tapahtunut?" mies kyseli. Tuijotin tyhjää seinää ja vastasin kylmästi: "Äiti kuoli päälle vuos sitte, ja isä kuoli päälle kuukaus sitte." Mies näytti hieman yllättyneeltä ja sanoi ottavansa osaa. "Entä, onko sinulla sisaruksia, joille voisimme soittaa?", hän kysyi. "Toinen kuoli keuhkosyöpää ja toinen ajo kännis autonkaa kolarin", vastasin. Lisäsin nopeasti: "Ei, ei ole ketää, kelle voisitte soittaa. Oon yksin."

Mies sanoi: "Olen todella pahoillani." Huonetta ympäröi hetken syvä hiljaisuun, kunnes mies oli taas äänessä: "kai ymmärrät, että joudut olla täällä jonkin aikaa. Emme voi päästää sinua menemään tuossa kunnossa." Hän katseli hetken laihaa kehoani ja lisäsi vielä: "Sanon nyt suoraan. Sinä olet siinä kunnossa, että jos olisit vielä viikon verran syömättä ja kävisit salilla, sinä kuolisit."