Sairaalasta soitettiin minulle aamulla ja kerrottiin, että isä oli saanut toisen, mutta pahemman, sydänkohtauksen ja menehtyi. En itkenyt. En vuodattanut kyyneltäkään. En ymmärtänyt täysin, että okin nyt yksin. Sisaruksiahan minulla ei enää ollut. Molemman isoveljeni kuolivat kolme vuotta sitten. Toinen kuoli auto-onnettomuudesda ja toinen syöpään. Molemmat okivat minun ikäisiäni. Liian nuoria kuolemaan.
Lähdin silti kouluun, aivan kuin normalistikin lähtisin. Nyt ei vain tarvinnut lähteä pysäkille päin, vaan sain juosta pidempää reittiä ilman, että isä tulee perään. En vieläkään ymmärtänyt, mitä juuri tapahtui. Isä kuoli. Koulussa menin normaalisti taas vessaan vaihtamaan vaatteeni ja sitten tunnille. Sitten se iski. Olin nyt yksin. Ei äitiä, ei isää, ei veljiä. Kesken tunnin purskahdin itkuun. Nyt viimein tajusin sen. Olin yksin.
DU LIEST GERADE
Anoreksia hallitsee elämääni
Kurzgeschichten18-vuotias Silja on menettänyt perheensä paitsi isäänsä. Hän laihduttaa äitinsä kuoleman jälkeen ja tulee heikkokuntoiseksi. Syöminen on haaste. Lopulta eläminen on yksi suuri haaste. Selviääkö hän? Pääseekö hän yli äidin kuolemasta? Vai vajooko hä...
