rakastuin mä luuseriin ➵ jikook

02: Täysikuiset treffit

Jimin

Makaan sängyllä ja tuijotan puhelintani. En osaa kuvailla tunteitani; jokin yhdistelmä kauhunsekaisuutta ja hämmennystä, sekä ripaus kiinnostusta. Mistä tämä 'tuntematon' edes oli saanut numeroni? Ja toinen arvoitus onkin se, onko hän edes oikeasti minulle tuntematon.
Olen ollut aina innostunut mysteereistä ja niiden ratkomisesta, ja rakastan etsiväkirjoja. Tähän väliin Tae varmaan huutaisi että rakastan kaikenlaisia kirjoja, joka on kyllä totta.

"Tuntematon: Hei, Park Jimin

Minä: hei?

Minä: Kuka sä edes olet? Mistä sait mun numeroni? Mitä sä oikein haluat multa?

Tuntematon: Sillä ei ole nyt mitään merkitystä. Tule seuraavana täysikuuna koulun viereiseen metsään. Saat kaipaamiasi vastauksia.

Minä: Mistä mä voin tietää, ettet ole 70- vuotias pedofiili?

Tuntematon: Et saa ikinä tietää, ellet tule tapaamaan minua."

Luen keskustelumme välitunnilla, ja sanani meinaavat hukkua ympäriltä kuuluvan puheensorinan alle. Tiiviisti ympärilläni seisovat- yllätys, yllätys- Tae, sekä Min Yoongi ja hänen jenginsä.

Yoongi on hyvä ystäväni, ja vaikka hänen jenginsä on myös ollut vaikeuksissa lain kanssa, eivät he ole ojaan sammuvia naistenhakkaajia, toisin kuin vaikka Jeon Jungkook; se fuckboyista fuckboyin, kouluun kännissä saapuva kapinallinen teini. Vaikka onhan Jungkook pirun komea, täytyy myöntää. Mutta ulkokuori pettää ja pahasti, sen voin vannoa.

"Mitääh? Siis eikö sua yhtään ahdista? Jimin? Jimiiin!"

Herään (jälleen kerran) ajatuksistani mutisten jotain epämääräistä.

"No siis... Ei... Ei kun siis tarkoitan että joo", sössötän, vaikka en saa itsekään selkoa edes omista ajatuksistani. Pakko myöntää että käyn välillä vähän hitaalla, mutta eiköhän me kaikki joskus.

"Kummiskin toi on joku pedosetä joka raiskaa sut, kanttis varoo veli", yksi Yoongin jengiläisistä, Soobin, nauraa. Hän ei ole mikään fiksuin kaveri, mutta lihasta löytyy sitten senkin edestä. Hymähdän, sillä nyt en jaksaisi vääntää mitään tekohymyä.

"Niin varmaan".

Vihdoin kellot soivat- tuo välitunti tuntui pienen ikuisuuden mittaiselta. Käytävällä seisoessamme Tae katsoo minua hieman huolestuneena, ja annan tälle odottavan katseen. Hän katsoo hetkeksi maahan, sitten taas minuun.

"Jimin kuule, tämä on ihan sun päätös, mut... Mä vaan toivoisin ettet menis tapaamaan sitä 'tuntematonta'. Se voi olla oikeesti vaarallinen. Vaikka sut tuntien sä satavarmasti menet sinne, mutta päätin vain varoittaa...", harmaahupparinen ystäväni sanoo, ja hänestä huomaa että hän tarkoittaa joka ikistä sanaansa. Huokaisen katsoen jalkoihini, sillä en tiedä mitä sanoa.

Olin nimittäin jo päättänyt että menen metsään, maksoi mitä maksoi. Toki olisi ehkä järkevämpää pysyä kotona peiton alla turvassa katsoen Netflixistä saippuasarjoja, mutta minä en ole kuin muut. En kuitenkaan halua nyt suututtaa Taehyungia, vielä kun tunti on juuri alkamassa.

"Joo, en ajatellutkaan mennä sinne...", sanon vain miellyttääkseni Taeta. Tämä nyökkää silmissään epäilyksen häivähdys, mutta jatkamme kuitenkin tavallisesti. Astumme luokkaan aloittaen aivan tavallisen oppitunnin. Aivan, kuin mitään ei olisi juuri tapahtunut.

Kaikesta huolimatta päässäni pyörivät vain täysikuun treffit- mitä kaikkea saisin kuulla, vai saisinko oikeastaan kuulla mitään?

➵
Terve taas ja hyvää tiistaita (tai noh, mikä päivä nyt sitten onkaan...). Toivottavasti nautitte tästä luvusta, mun mielestä tästä tuli vähän tönkköä tekstiä & tää on aika tylsä osa, mutta olkoot niin. Tää kirja on päässyt jo nyt #3 tägillä jikook, wtf?! Kiitos kaikille (olemattomille) lukijoille <3 Yritän kirjoittaa tätä ainakin pari kertaa viikossa, kun vaan motivaatiota löytyy. Mutta, nähdään kolmannessa luvussa!