rakastuin mä luuseriin ➵ jikook

05: Enkelit ja demonit

Jimin

Se otti ranteestani tiukemmin kiinni ja lähti juoksemaan jonnekkin vetäen minua perässään. Kiidimme niin kovaa kuin jaloista lähti. Totta puhuen minun oli välillä vaikea pysyä perässä. Aina kun yritin hidastaa, Jungk- en edes halua miettiä tuon luuserin nimeä- veti minua kovemmin peräänsä. Enkä edes tiennyt mihin hän oli minua viemässä, tärkeintä oli vain päästä pois ja mahdollisimman äkkiä.

Näkymä alkoi taas hämärtyä ja savun haju hälveni. Hiljalleen poika alkoi hidastaa vauhtia. Hän katsoi vähän väliä taakseen ikään kuin varmistaakseen läsnäoloni. Hetken kuluttua Jungkook (tekee kipeää edes ajatella) irrotti otteensa ja jatkoin matkaa hitaasti seuraten tätä. Olimme koko ajan vain hiljaa, mutta mitä äsköisten tapahtumien jälkeen nyt olettaisikaan. Yritin tarkkailla Jungkookin olemusta läheltä, mutta aina tämän huomattuaan hän antoi minulle kieroja katseita.

Yhtäkkiä edessämme hahmottui hämärästi vanha asuntoauto. Jungkook kiipesi pienet tikapuut ylös, avasi oven ja astui sisään. Poika katsoi pitkään eteensä, ravisti sitten päätänsä ja kääntyi minuun. Muistithan sä, teki mieli sanoa, mutta onneksi jätin sen välistä. Seurasin Jungkookin toimia ja astuin tolkusti sisään.

Pelkäsinkö tuota poikaa? No ehkä vähän. Saattoiko hän juuri minut hengenvaaraan? Kyllä. Astuinko juuri hänen asuntoonsa tietämättä hänestä yhtään mitään? Ilmeisesti.

Jungkook heitti kengät sivuun ja kävi istumaan sohvalle. En tiennyt yhtään, mitä pitäisi tehdä. Enhän minä edes tuntenut koko poikaa? Ole kuin kotonasi ei oikein toiminut tässä tilanteessa. Hän otti vielä viittansa pois. Alta paljastui musta huppari. Päätin itsekin heittää kengät sivuun ja istahdin alas. Lattia oli hieman likainen, mutta en minä nyt tuon iljetyksenkään viereen voinut istahtaa.

Siinä me sitten olimme hiirenhiljaa. Pyörittelin peukaloita ja tarkkailin kelloa joka tuntui liikkuvan jopa hitaammin kuin oppitunneilla. Kaiken lisäksi oli aamuyö.

Tilanne oli ihan liian kiusallinen. Mietin vaan, että miksi. Miksi helvetissä Jeon Jungkook pelasti minut metsäpalolta, raahasi "taloonsa" ja käyttäytyi normaalisti- jos tätä nyt normaaliksi voi kutsua, ihme tuppisuu. Koko tilanne oli todella hämmentävä. Oliko koulutoverini (köh, "toverini") pyromaani?Mikä olisi hänen seuraava kohteensa?
Niin paljon kysymyksiä, liian vähän vastauksia...

Silmäilin asuntovaunua. Sen huomasi selvästi olevan teini-ikäisen pojan päivittäisessä käytössä. Koko läävä oli nimittäin yksi kaaos. Siellä haisi hieman palaneelle ja pöydällä oli puolillaan oleva viinapullo. Keittiö ei ollut hääppöinen, jos sitä nyt edes keittiöksi voi kutsua; jääkaappi, pieni työtaso, mikro ja leipä- sekä hedelmäkori. Kaapista pilkisti nuuskakiekko. Sänkyäkään ei ollut, ilmeisesti hän nukkui sohvalla.

Havahduin ajatuksistani kun Jungkook nousi ylös sohvalta. Hän kaivoi taskustaan sytkärin ja röökiaskin. Tarkkailin tämän askeleita ja siirryin nopeasti kun hän tuli laittamaan kengät jalkaan ja lähti sitten ulos polttelemaan. "Hyi mikä jätkä", mumisin itsekseni.

Poika astui takaisin sisään ja yhtäkkiä mieleeni pamahti kysymys:

"Asuks sä yksin?"

Jungkook katsoi minua muutaman sekunnin ajan, ja siinä vaiheessa tajusin että saatoin juuri tehdä isoimman virheen mitä tässä kohtaa voi tehdä. Hän sulki oven irroittamatta katseettaan minusta, käveli sohvalle ottamatta kenkiäkään pois ja viittoi minua istumaan viereensä. Epäröiden askelin nousin lattialta ja istahdin niin kauas tästä, kuin mahdollista. Jungkook veti syvään henkeä ja katsoi minua silmiin, sitten pitkiin sormenpäihinsä.

"Mutsi kuoli keuhkosyöpään kun olin kaheksan. Faija on kova juoppo." Hän katsahti välissä pöydällä törröttävää viinapulloa ja tämän kasvoilta paistoi sana ristiriitaista.
"Sossut meinas ottaa mut huostaan mutsin kuoleman jälkeen, mut isovanhemmat auttoi meitsiä hädässä. Ne ymmärs kuitenki et haluun jäädä tänne asuu. Ois se raskasta vaihtaa kouluuki. Käyn niien tykö joka toinen viikonloppu", Jungkook lopetti yllättävän kevyesti. Näin kuitenkin kivun hänen silmissään. Tajusin tuijottavani suu auki ja punastuin hieman. En vaan voinut uskoa että tuo koulun kovis- itse Jeon Jungkook- ei ollutkaan kultalusikka perseessä syntynyt mammanpoika. Ravistin päätäni. "A- anteeks, mä en tienny", sanoin ihmeissäni, sillä en keksinyt muutakaan. Jungkook pudisti päätään. "Oon tottunut", tämä vastasi.

Jostain ihmeen syystä tunsin yhtäkkiä myötätuntoa tuota päihdeongelmaista mustanpuhuvaa nuorta kohtaan. Kaikki ei ollut aina sitä, miltä päälle päin näytti. Nyt kun Jungkookia katsoin, olihan hänen vaatteet likaiset. Olihan hän ihan helvetin laiha. Sitä ei vain ollut tullut ajatelleeksi ilman taustatarinaa. Kenenkään ei pitäisi tottua kestämään sellaista kipua, ei kenenkään.

Vitun Jimin, mitä sä taas sekoilet? Tunnet empatiaa tuota luuseria kohtaan? Sitä, joka just sytytti metsäpalon, polttaa eikä oo varmaan mielenterveydellisestikään ihan kunnossa? Mikä sua vaivaa!

Tuntui siltä, kuinka kaksi ääntä päässäni olisi puhunut minulle eri suunnista. Enkeli ja demoni. Vastakohdat. Kuin minä ja Jungkook. Tuo minulle vielä eiliseen asti lähes tuntematon poika jonka sohvalla nyt istuin keskellä yötä. Aivan kahdestaan.

Siinä vaiheessa kyseenalaistin elämää enemmän kuin koskaan.

➵
Kelatkaa et nyt on oikeesti joulukuu, niinku wth?? Oon kuunnellu eilisestä lähtien vaan jikookin "christmas day"- coverii, hups.
Mietin et oisitteko innostuneita jos julkasisin aattona semmosen oneshotin joka ois niinku jouluspessu? Kommenteissa saa ehottaa mistä shipistä se ois, ja mielipiteet tästä luvusta on aina tervetulleita💛