Voit koittaa hajottaa, mut ei rikkinäistä pysty rikkomaan//M&M fanfiction

"Haluisiks sittenkin tulla nukkumaan mun viereen?"

Saavuimme pitkältä tuntuneen kävely matkan jälkeen ison omakoti talon eteen.
Astuin kaksi porrasta ylös niin, että pääsin kuistille seisomaan pojan seuraksi.
"Sori unohdin kertoo, et matka oli vähän pidempi kun saatoin antaa ymmärtää." Poika mutisi ja kaivoi taskustaan koti avaimia, jotka ikävä kyllä minulta meinasivat aina tupata unohtumaan.
Nytkin avaimeni olivat sisällä lukkojen takana.
"Juu ei mitään." Sain sanottua kun olin sisäistänyt pojan sanoman lauseen.

Oven lukko naksahti auki kun poika painoi oven kahvaa alas päin avainta samalla kääntäen.
"Tytöt ensin!" Martinus naurahti ja piti minulle ovea auki.
"Kiitti!" Kiitin ja naurahdin pojalle.
Astuin talon ulko eteiseen ja otin mustat korkokenkäni pois jalasta. Käveleminen korkokengillä ei ollut mitään ihan hirveän mukavaa, ainakaan jos matka oli noin pitkä.
Martinus tule perässä eteiseen, sulki ulko-oven josta puhalsi kylmä tuuli. Poika heitti myös avaimensa lattialle ja alkoi ottaa lenkkareitaan pois jalasta.
Poika sai otettua kenkänsä pois ja tuijotteli nyt vain tyhjää valkoista seinää kuin miettien jotain.

"Haluuks syödä jotain?" Blondit hiukset omaava ihminen kysyi ja tutkaili jääkaappia.
"En!" Tokaisin. En todellakaan söisi mitään vieraassa paikassa. Ties vaikka ruoka olisi myrkytettyä?
"Okei." Martinus tokaisi ja otti jääkaapista pois omenamehun.
Sen jälkeen poika suunnattasi astianpesukoneen luo ja avasi sen. Tuon käteen ilmeistyi hetken päästä vesilasi.
"Oot aika hiljainen." Poika tokaisi ja kaatoi omena mehua lasiin.
Joo kiitos hyvästä huomiosta...
"Oon ujo kans." Kerroin.
Omenamehua juova henkilö nyökkäsi päällään vastauksen.
"Ootko saanu migreeni kohtauksii paljon lähi päivinä." Martinus kysyi ja laski likaisen lasinsa harmaan väriseen tiskialtaaseen.
Mietin hetken mielessäni kuinka monta migreeni kohtausta minulla on ollut.
"Ei mulla oo ollu kun kaksi sen jälkeen." Totesin.
Nyt kun näin miettii niitä migreeni kohtauksia on ollut harvinaisen vähän.
"Tiiäks mist ne johtuu?" Martinus kysyi ja istui keittiön tuolille.
Olin hetken hiljaa. Kehtaisiko sitä kertoa?
"Anoreksiasta." Huokaisin. Nostin katseeni käsistäni ja näin Martinuksen huolestuneet kasvot.
"Ootko käyny hoidoissa?" Edessäni istuva henkilö kysyi.
Hoidossakin ollaan käyty täytyy sanoa, että se oli varmaan vuoden paras asia viime vuonna. Kuukausi ilman kännissä olevaa isääni ja Magnuksen hyväksi käyttöä.
"Joo mut todettiin ettei mua pysty auttaan kukaan muu kun mä itse." Kerroin jälleen kerran jotain mitä ei olisi kannattanut.
"Oikeesti? Ihan hirveetä, mitä jos sä et haluu parantua?" Martinus kysyi ja katsoi minua suoraan syvälle silmiini.
"En mä halukkaan parantua." Mumisin.
Oikeasti halusin mut muuten en pääsisi tästä maailmasta ikinä pois. Joutuisin kestämään tuskaa vielä 10-vuotta tai sitten isä voisi minutkin murhata?
En edes ymmärrä miten mut ollaan voitu ottaa osastolle olenhan tämmöne yli painoinen 160cm  tyttö.
"Kui et haluu parantua?" 16-vuotias poika kysyi.
"Mä en haluu puhuu siitä." Tokaisin ja laskin katseeni käsiin.
"Okei, ymmärrän." Martinus vastasi.

"Nukutko lattialla vai mun sängyssä?" Martinus kysyi.
"Lattialla." Vastasin. En todellakaan olisi nukkumassa toisen sängyssä saatikaan vieressä. Jollen pysty nukkumaan tytön vieressä saatikaan sitten pojan.
Toista sukupuolta edustava henkilö nyökkäsi ja avasi ison valkoisen vaatekaapin, joka sijaitsi ilmeisesti tuon vanhempien makuuhuoneessa. Martinus kurottautui ottamaan toisista ylimmältä hyllyltä minulle puhtaat pinkin väriset petilakanat ja valkoisen tyynyn.
"Käykö nää?" Toista sukupuolta edustava ihminen kysyi.
Nyökäytin päätäni, se sai jälleen kerran riittää pojalle vastaukseksi.
Martinus katsoi minua hymyillen, kunnes lähti painelemaan kovaa vauhtia omaan huoneeseensa, jossa tuota odotti tuon oma sänky ja minua patja.

En ole ollut moneen vuoteen kenelläkään yötä saatikaan tuntemattoman pojan luona, josta en tiedä juuri mitään. Puhuminen onnistui ihan hyvin lukioon tutustumisessa, mutta nyt vaan tuntuu väärältä puhua tuolle.
Martinus on kyllä ihan mukava poika enkä tavallaan pelkää tuota, mutta varuillani joudun olemaan omien juurieni takia.

"Haluuks tehdä vielä jotain vai mennäänkö nukkumaan?" Martinus kysyi hymyillen ja istui viereeni.
"Voidaan mennä nukkumaan tai käy mulle jos ollaan valveillakin, mutta sä joudut sitten keksimään mitä tehdään." Vastasin naurahtaen.
Käänsin katseesi juuri äskön viereeni tulleeseen poikaan, joka näytti selvästi miettivän jotain tekemistä. Ilmeiseti ei huvittanut nukkua tuota.
"No haluuks vaik vaan kertoa itsestäs?" Martinus kysyi huvittuneena.
Nyökäytin päälläni myöntävän vastauksen ja aloin miettiä, mitä voisin kertoa niin etten kerro mitään henkilö kohtaista.
"Kertoisitko sä eka?" Kysyin.
"Joo voinhan mä." Martinus sanoi naurahtaen.
"No tosiaan mul on pikkusisko ja kaksosveli. Mun lempi eläin on koira ja itseasiassa meille on tulossa pentu ens kuussa. Sit ollaan tauolla musiikin teosta." Blondit hiukset omistava poika kertoi.
Ensimmäisenä korvaani pisti lause 'Sit ollaan tauolla musiikin teosta'. Mitäköhän se tarkoittaa? Ei sitä varmaan kehtaa kysyä, kuulostaisi niin tyhmältä? Ainakin omaan korvaani.

Katsoin poikaa mietteliäänä ja mietin mitä voisin sanoa itsestäni tai toki voisin yrittää viedä keskustelun johonkin muuhun aiheeseen.
Martinus ei kyllä vaikuta niin tyhmältä kuin ne ihmiset joilla kyseinen konsti on toiminut.

"Mä haluisin kans koiran." Kerroin huokaisten.
Halusin oikeasti ystävän, joka pysyisi vieressä, mutta elinolosuhteiden vuoksi en voisi ottaa viatonta eläintä kärsimään kotiini. Eikä aina voisi tietää olisinko itse siinä kunnossa, että voisin hoitaa koiraa. Perjaatteessa siitä voisi saada tukea silloin kun sitä tarvitsi.

"Ymmärrän, mut jos haluut niin voit tulla kattoo mun koiraa jos siis haluut." Martinus yritti piristää, joka kyllä todellakin oli suloista omasta mielestäni.
"Kiitti, tuun mielelläni kattoon sitä!" Vastasin hymyillen.
"Hyvä pystytään tutustuun vielä paremmin." Vieressäni oleva poika totesi ja löi kätensä yhteen.
Naurahdin jälleen kerran Martinukselle.
"Haluisiks sittenkin tulla nukkumaan mun viereen?" Ruskeat silmät omistava nuorukainen kysyi.
Käänsin katseeni Martinukseen. Tuon silmät loistivat ihanasti ja tuon kasvoja koristi pieni ujo hymy.
Ehkä tämän kerran voisin vastata kyllä, en ainakaan menettäisi mitään.
"Joo." Vastasin hiljaa laskien katseeni puhelimeeni joka oli oikella puolellani.
"Hyvä tiesin että suostut vielä jossain vaiheessa." Martinus vastasi oikeasti iloisena, koska sen kuuli tuon äänestä. Miten kovaa vauhtia voinkaan olla antamassa sydämeni päättää asioista? Toisaalta ehkä olisi ihan hyvä kokeilla antaa sydämen päättää, se voisi ehkä tuoda jotain hyvää?
————————————————-
Sanoja: 909
21.6.2019
15.10
Sori kun ei tullu uutta osaa viimeviikon alussa.
Mut tosiaan tän osan kirjoittamisessa meni yllättävän kauan, mutta ainakin sain jotain aikaiseksi.😅