Voit koittaa hajottaa, mut ei rikkinäistä pysty rikkomaan//M&M fanfiction

"Tarviitko seuraa?"

Istuimme käytävällä olevalla penkillä, tai no minä makasin, mutta Martinus istui. Seuraava tunti olisi liikuntaa, mutta pahasti tuntui siltä, että en pystyisi osallistumaan. Eihän sitä lukiossa ylensä ollut, mutta nyt oli erikoistapaus.
"Tarvisiko sun vaan soittaa vanhemmillesi, et tulisi hakemaan sut. Et näytä hirveen hyvin voivalta." Martinus tuumi.
"Ei tarvitse, ei mua vois edes kukaan tulla hakemaan. Joutuisin kävelemään täältä Mosjøeniin." Mumisin ja pitelen kämmentäni otsallani.
"Miks?" Poika kysyi ja laittoi kätensä auki olevien hiuksieni joukkoon.
Huokaisin raskaasti.
"En mä halua puhua siitä tuntemattomille." Sanoin ja loin kasvoilleni pahoittelevan ilmeen.
"Joo, mä ymmärrän sua." Ruskeat silmät omistava poika sanoi ymmärtäväisesti ja veti kätensä pois hiuksieni joukosta.

On vaikea pystyä puhumaan ihmiselle, jota ei tunne. En oikein muutenkaan haluaisi puhua. Jos tämä Martinus tietäisi, että olen vähän kuin huora, mutta silti todella kaukana siitä niin poika ei tällä hetkellä Ymmärrätkö mitä tarkoitan? Jos et, ei se haittaa. Harva ihminen ymmärtää. Pelkään poikia ja varsinkin miehiä. Kaikki ne muistot ovat aiheuttaneet pelon, josta en tule kokonaan koskaan pääsemään yli, mutta lieventyä se voi ajan myötä.

"Mun bro oottaa tuol ulkona käyn, hakee sen lääkkeen sulle. Odota tässä." Poika tokaisi ja nousi puiselta penkiltä ylös.
"Okei." Mumisin ja raotin vähän silmiäni nähdäkseni käytävällä olevan kellon.
En erottanut kello valkoiselta seinältä kun kirkas aurinko heijastui juuri siihen kohtaan.

"Koska sun bussi lähtee?" Ääni kuului selkäni takaa.
Käännyin vaivoin toisin päin ja näin samaisen pojan, jonka kanssa olin viettänyt koko tutustumis päivän.
"14.00" Vastasin.
"Tarviitko seuraa?" Martinus kysyi ja astui askeleen lähemmäksi minua.
"Vaikka, mut ei oo pakko." Sanoin ja levitin pienen hennon hymyn huulilleni. Blondit hiukset omistava poika levitti hymynsä myös huulilleen ja käveli nopeasti viereeni.
"Haluutko vaihtaa snäpit ja antaa vaikka sun puhelinnumeron mulle?" Martinus kysyi ja alkoi jo kaivaa taskustaan omaa IPhone x, jollaisesta itse olin haaveillut. Ikävä kyllä minulla ei ollut varaa ostaa uutta puhelinta vaan täytyi kelvata vanha puhelin jos jotenkin aikoi elättää itsensä noin 500 eurolla kuukaudessa. 17-vuotiaana se teki tiukkaa kun täytyi kuului joukkoon, joten aina kun oli joku uusi muotivillitys minullakin tarvi olla sellainen.

"Joo!" Havahduin ajatuksistani.
"Mun snäppi on 'Zea02'." Jatkoin kertoen oman snäppiin pojalle, joka kirjoitti nopeasti sanomani snäpin siihen.
"Kiitos ja mun on 'Martinus02' mut älä jaa sitä kenellekään tiiät varmaan syyn joten mun ei tarvii kertoo." Martinus sanoi.
"Okei?" Sanoin, vaikka en tiennyt yhtään mitä tuo tarkoitti lauseella 'älä jaa sitä kenellekkään tiiät varmaan miksi'. Ei sillä varmaan niin väliä ole enhän minä muiden snäppejä jakele kenellekkään.

Kaivoin taskustani ruusukullanvärisen puhelimen ja avasin snapchattini sinne oli tullut yksi ilmoitus siitä,  että Martinus oli lisännyt minut kaveriksi. Lisäsin tuon takaisin ja sujautin älylaitteen takaisin taskuuni.

"Haluisitko nähdä ennen kuin kesäloma alkaa?" Martinus kysyi ja tapitti ruskeat silmänsä itseeni.
"Joo." Vastasin hiukan epäröiden. Enhän minä ketään vapaa-ajalla saanut nähdä. Olin koko ajan valvotun silmän alla.
"Okei, hyvä." Martinus tokaisi ja läimäytti kätensä yhteen.
Naurahdin pojalle, jonka jälkeen poika näytti minulle kieltä.
"Sul pitäisi olla kielikoru niin olis kivempi katella sun kieltä." Heitin ajatukseni ilmoille.
"Haha! Hyvä idea, ei kyl pystyttäisi laittamaan kun olisin jo juossu Ruotsiin asti ennen kuin ne saisi sen neulan käteen." Martinus nauroi.
"Jep!" Repesin myös itsekkin nauruun.
•••
Tunsin kipua kädessäni. Kädestäni tuli verta. Olin onnistunut tiputtamaan lasisenmaljakon käteni päälle, lasimaljakko meni rikki,
Lasinsirpaleita oli ympäri omaa huonettani, jossa vietin kaikki vapaa päivät täydessä hiljaisuudessa yksinään.
Avasin vaatekaappini oven auki. Otin mustan lyhyen toppini kaapista toiseen käteeni. Istuin valkoisen sänkyni reunalla ja aloin kiepautin päätäni käteni ympäri. Se kirveli hirveästi, mutta niin oli pakko tehdä että sai veren tulon loppumaan.

Puhelimeeni kilahtanut ilmoitus ilmestyi näkökentälleni kun olin juuri ottamassa puhelinta käteeni. Katsoin ilmoitusta. Jes se oli Martinukselta. Avasin snäpin ja aloin lukea pojan viestiä.

Martinus: Miten sulla menee? :)
Zea: Ihan hyvin, mites sulla?
Martinus: yllättävän hyvin kun on vapaa päivä, oon ihan sairaan onnellinen siitä!
Zea: Haha, mulla ei ihan peruskoulu päivä tänään tulossa, mutta koulu alkaa tänään vasta 12.00.
Martinus: Kiva juttu, mä oon ite huomenna lähdössä Osloon niin ei sit tarvinnut tänään mennä kouluun. Harmi vaan et joudun lähtee nyt yksinään kun Marcus ei jaksa tulla mukaan eikä sitä muutenkaan kai tarvittaisi siellä.
Zea: Voi harmi, mutta etköhän sä Marcusta ilman pärjää pari päivää. :)
Martinus: Joo kyl mä pärjään mut ei oo seuraa iltaisin kun on tylsää. :)
Zea: snäppää vaik Marcuksen kanssa, mut moikka mun täytyy tästä alkaa lähteä kouluun. :)
Martinus: Höh olis ollut kiva jutella pidempään, mut hyvää koulupäivää :)❤️
Luin viestin vielä nopeasti ennen kuin lähdin tallustamaan eteiseen.

"Zea, olisko taas vähän aika. Mulla oli jo ikävä kun ei olla melkein viikkoon nähty. Ootko ollut kipeenä?" Matematiikan opettajan ääni kantautui korvaani.
Nyökkäsin pienesti päätäni ja otin askeleen lähemmäksi luokan ovea.
"Mä en halua tänään!" Sanoin ja tunsin kuinka ensimmäiset kyyneleet pyrkivät silmiini.
Se tieto siitä kuinka paljon se sattuu pelotti niin kuin aina.
"Kyllä, tänään on hyvä päivä joten sä haluut tänään." Matala ääninen miesopettaja sanoi ja tarttui käteeni.
Silmäni täyttyivät kyynelistä enkä nähnyt mitään muuta kuin sumeaa. Siinä hetkessä toivoin vain, että taju lähtisi ennen kuin kerkiäisin tuntemaan kipua.
————————————————————————
Sanoja:824
25.5.2019
17.15

~Meea🖤